©Lahiomutsi Ompelulanit Lanit Ompelu Kanneltalo Varkkaamo Helsinki-4725 kopio

Viime viikon perjantaina tapahtui se, mistä olen haaveillut kaikki äitivuodet. Olen mehustellut ajatuksella, että voisin keskeytyksettä ommella niin kauan kuin huvittaa, vaikka yötä myöten. Että kaikki ompelukamat voisivat olla levällään, eikä kukaan kävisi välissä päröttämässä lankarullia ja leikkimässä minun saksilla. Ja kuulkaa, nyt niin kävi!

Perjantai-iltasella pakkasin kangaskassiin ompelukirjan ja valmiiksi piirtämäni kaavat. Niitäkään ei oikeastaan olisi tarvittu, sillä kaikki ompeluhurmioon tarvittava odotti metro- ja junamatkan päässä Kantsussa. Siellä Kanneltalolla järjestettiin yömyöhään kestävät ompelulanit. Talo tarjosi kaiken kankaista ompelulankoihin, saumureista kaavapapereihin ja vetoketjuista ompelukoneisiin. Oi oi, kotikaupunkirakkaus lepatteli kutitellen rintapielessä!

Sain kaveriksi Outin, vaikka kysyessäni mietin, onko kässähommia työkseen tekevällä intoa tulla vielä vapaa-aikanakin pyörittämään puolalankaa. Onneksi oli! Harvoin kaltaiseni You Tuben ja kantapään opettama ompeluamatööri saa kässäkaverikseen 20 vuotta alalla olleen ammattilaisen.

Eikä me todellakaan oltu kahdestaan. Kuten tietokoneiden ympärillä pyörivissä laneissa, myös ompelulaneissa tarkoitus on juurikin kerääntyä yhteen saman tekemisen äärelle. Illan aikana paikalla pyörähti ainakin 50 kässäilijää, ehkä jopa 70. Nuorimmat olivat alta 10-vuotiaita, vanhimmat vahvasti eläkeiässä. Paikalla olleiden ohjaajien ansiosta ihan aloittelijoidenkin oli mahdollista kokeilla ompelua. Paininjalkojen alla näytti valmistuvan ainakin mekkoja, kasseja ja keppihevosia. Moni oli myös korjaamassa vanhaa; kaventamassa farkkuja ja paikkaamassa ratkenneita saumoja.

Minä aloin tehdä esikoiselle Mekkotehdas-kirjasta Alina-mekkoa. Mekon saajan toiveesta valitsin mekon erilaisista versioista sen kaikista hörselöisimmän ja pöyheimmän. Mekon kankaiksi valitsin Marimekon lahjoittamista kankaista erilaisia kuoseja, tämäkin mekon tulevan käyttäjän toiveiden mukaisesti. Yksivärisyys ja yksinkertaisuus ei tule kyseeseen, kun mekkoa pitää 6-vuotias prinsessa-agentti-merenneito-salapoliisi-poni.

Outi sai ommeltua takkinsa vuorikankaan kuntoon (suutarin lapsella ei ole kenkiä ja ompelijalla itsellään ehjää takkia), minkä jälkeen minä taas sain Outista seuran lisäksi korvaamattoman ompeluopen. Kirjan ompeluohjeet saivat aivoni solmuun, mutta kiitos Outin, mekko valmistui sauma saumalta.

Opin Outilta myös paljon uutta. Niin paljon, että vanha tuttu tahdon tietää kaikesta kaiken -himoni nousi taas esiin. En ollut ennen esimerkiksi tiennyt, mikä ero on saumurilla ompelulla ja saumurilla huolittelulla. Outi myös sai ammattilaisnikseillään minun huolimattomasti leikkaamani kankaat ojoon – niin hyvin kuin se mahdollista oli. Harvemmin sitä voi tehdä tyttärelleen mekkoa yhdessä naisen kanssa, joka on valmistanut pukuja myös muun muassa linnan juhliin.

Lopulta vähän ennen puoltayötä mekko oli viimeistelyä vaille valmis. Reilu viisi tuntia siihen meni, ja pätkissä ilman apua tehtynä aikaa olisi mennyt varmasti kolminkertaisesti. Seuraavana aamuna liian lyhyiden yöunien jälkeen olo oli kuin krapulaisella, mutta esikoisen ilme mekon nähtyään paikkasi univajeen. Kun mekko oli todettu iiiiihanan lisäksi kooltaan sopivaksi, huolittelin saumat saumurilla – kuten edellisiltana olin oppinut – ja ompelin olkaimet paikoilleen. Jahka saan mekon kuvattua, todellakin esittelen luomuksen myös teille.

Ajatuksesta valmiiksi mekoksi alle vuorokaudessa. Missä seuraavat lanit?

Jaa: