Sytytimme viikonloppuna Kivinokan kesämajamme takkaan ensimmäistä kertaa tulet. Takan ensimmäisen pesällisen polttamista on odotettu keväästä asti, kun mökkiremontin yhteydessä toimimaton valurautahella vaihdettiin takkaan. (Täällä postaus siitä, miltä kesämajallamme näytti ennen remonttia vuosi sitten.)

Nyt oli sitten syksyisen vilpoinen sää ja koko perhe paikalla, joten suurin hyggeilyodotuksin takkaan ladottiin pieni pesällinen puita ja raapaistiin tulitikku.  

Olimme vain unohtaneet kaksi faktaa. Ensinnäkin lapset ovat lapsia. Ja toisekseen, että uutta takkaa pitää ensin polttaa samalla sisäilmaa tuulettaen, jotta takan valmistuksessa käytetyistä maaleista ynnä muusta irtoavat katkut häipyvät.

Niinpä istuksimme puolison kanssa sohvalla takkatulen kauneutta hiljaisuudessa ihaillen, samalla kun lapset painivat pitkin 12 neliön mökkiä ninja-huutoja karjuen. Ja lopulta aikuisetkin karjuivat vähän, koska se ristiriita mikä ”olkaa nyt hiljempaa ja hetken paikoillanne” -kehotuksen ja sen ilmaisemisen karjumalla välillä on, unohtuu harva se kerta.  

Ja lopulta mökkiin hiipivä kurkkua pistävä katku muistutti, että ai niin, uutta takkaa olisi tosiaan ennen varsinaista käyttöä pitänyt esipolttaa tuulettaen.

Niinpä avasimme ovet ja ikkunat, painelimme pihalle koko sakki ja annoimme uuden takan puskea katkut itsestään pitämällä yllä parin klapin tulta. Että ehkä ensi kerralla sitten ne hygge-hommat.

Vaikka homma ei mennyt nyt yhtään niin seesteisesti kuin minkälaiset odotukset monta kuukautta varrottuun ensimmäiseen takkatuleen oli ladattu, jestas miten ihmeellisen ihanalta takkatulen loimotus tuntui.

Olen aina haaveillut kaupunkikodista, jossa olisi takka, ja nyt olemme saaneet elämäämme tämän: pienen helsinkiläismökin takkatulen, jonka taakse jäävässä maisemassa puut tanssivat tuulessa ja merestä voi nähdä vuodenaikojen vaihtelut. Voitteko uskoa tätä todeksi, huokaisin taas perheelleni.

Takaksi meille valikoitui lopulta Varde Aura 11. Sen etuja pienessä mökissä ovat sen vaatimat pienet varoetäisyydet seinistä ja huonekaluista sekä muihin takkoihin verrattuna kevyehkö paino. Jalallaan seisova takka on myös siron ja ilmavan näköinen, ja on ihanaa, että takan lasiluukku on iso. Takkatulen tuijotus kun on yksi rentouttavimmista asioista, joita tiedän.

Vaikka Varde Aura 11 -takka on pieni takka, kesämajan kokoisessa mökissä se on iso takka. Ja siihen hankkimamme hormi on melkoinen möhkäle, johon alun järkytyksen jälkeen on silti tottunut kummallisen hyvin. Mökki ja sen katolta kohoava piippu näyttävät melkein hullunkuriselta yhdistelmältä; kuin tehtaanpiippu piparkakkutalon katolla. Mutta niin sen Kivinokassa pitää ollakin. Kaikki on vähän hassulla tavalla outoa ja ihanaa.

Eilen illalla takassa kekäleet vielä loimusivat, kun puoliso ja lapset lähtivät jo edeltä kotiin. Minä jäin tiskaamaan hämärtyvään iltaan. Samalla kun keitin tiskivettä, keitin myös pannullisen teetä. Syyskuussa pimeä tulee jo nopeasti, ja sytytin teekuppini viereen muutaman kynttilän.

Tyynen meren yllä taivas alkoi taittaa violettiin, kun krökkysin viimeisiä oranssina hehkuvia kekäleitä pienemmäksi. Onni lepatteli sydämessä. Aina juuri kun luulee, ettei voisi rakastaa enempää tuota pientä tölleröä ja kivinokkalaisuutta, tulee itkettävän idyllinen syyskuinen sunnuntai-ilta, ja rakkaus ihan jysähtää kehossa.

Nyt kun takkatulen lämpö (ja remontissa tehdyt keveät eristeet) mahdollistavat kesämajan käytön myös kesän kalvettua ja pimeän vuodenajan hiljaisen tunnelman laskeuduttua Kivinokkaan, arvannen rakkausjysähtelyä olevan luvassa kiihtyvään tahtiin – lapsiperhekaaoksella maustettuna ja ilman.

Jaa: