Minä reagoin vatsallani. Kun jännittää, vatsaa nipistää. Kun on hyvä olo, se tuntuu raukeana lämpönä vatsassa. Pelko sivaltaa vatsaan kipeitä viiltoja, kun taas rakkaus tuntuu pehmeänä kutituksena.
Vauvavuodet ja pikkulapsiarki olivat vatsalleni, eli tarkemmin sanottuna suolistolleni, ihan liikaa reagoitavaa kestettäväksi. Vatsani meni täysin sijoiltaan ja sekaisin, kunnes lopulta lopetti toimintansa lähes kokonaan.
Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin. Balilla viettämämme talven aikana koitin jopa leivätöntä elämää, niin paljon kuin leipää rakastankin. Se auttoi, mutta kuten jo silloin ymmärsin, syynä parantuneeseen olooni oli luultavasti niin moni muu tuohon talveen liittynyt asia:
Puoliso oli perhevapailla, ja minulla oli vähemmän töitä kuin normaalisti. Stressitasot laskivat alas. Elin ja nukuin auringonrytmissä, enkä valvonut öitä töitä tehden, kuten perhevapaita ja töitä yhdistäessä olin tehnyt. Ruoka oli freesiä ja raikasta, eikä kiireessä ja kauheassa nälässä jääkaapista kasattuja mättöannoksia. Joogasin ja uin.
Oli aikaa kuunnella itseään, eikä vain juosta eteenpäin arkea taklaten, vähän myöhässä ja silti ennakointia yrittäen.
Mutta tropiikissa vietetyn talven jälkeen vanha arki palasi, myös vatsaani. Hiljalleen toipumisen aloittanut aineenvaihdunta teki taas stopin.
Saattoi mennä parikin viikkoa, että suoli ei toiminut. Eli toisin sanoen en käynyt kakalla. Olo oli koko ajan karsea: turvonnut, kankea, lössö ja väsynyt. Tuntui, että minuun kertyvä kuona tursui kaikkialle kehooni, kun se ei päässyt ulos luonnollista tietä. Kasvojeni iho oli jatkuvasti tulehdustilassa ja kipeitä finnejä ilmestyi kaikkialle kehoon.
Hiljan luin Hesarin Minä väitän -palstalta tekstin, josta tunnistin itseni. Jutussa gastroenterologi, eli vatsaan ja suolistoon erikoistunut lääkäri Perttu Lahtinen kertoo, miten herkkää ja ummetuksesta kärsivää vatsaa voi kouluttaa toimimaan.
Homman juju on se, että suolisto tykkää säännöllisestä rytmistä. Jokainen ruokailu toimii ärsykkeenä suolistolle, sillä suolisto saa gastrokoolisen refleksin välittämänä tiedon täydestä vatsalaukusta. Toisin sanoen se on suolistolle osoitettu kehotus, että olisi hyvä tyhjentää putkea toisesta päästä.
Ja sitten se juttu, jonka olin arvellut jo aikaisemmin olevan perimmäinen syy suoleni toimimattomuuteen, mutta jolle vasta nyt sain vahvistusta ammattilaisen väitteestä:
Suoli on siitä herkkis kaveri, että se haluaa että sitä kuunnellaan. Muuten se pahoittaa mielensä ja lopettaa kommunikoinnin. Kun siis on tarve käydä kakalla, vessaan olisi syytä sännätä heti. Jos pidättää ja jättää suolen vienot tyhjentymistoiveet huomiotta, tyhjentymisrefleksi hiljentyy ja vaimentuu.
Vauvavuosina ja pikkulapsiaikoina en kertakaikkisesti välillä ehtinyt käydä vessassa. Se saattaa joistakin kuulostaa omituiselta, mutta tietäjät todellakin tietää, mistä puhun. Ohitin suoleni toiveet siitä, että nyt olisi aika mennä. Ajattelin, että menen sitten myöhemmin, kun ehdin ja on hyvä hetki. Ja sitten sitä hyvää hetkeä ei tullut, tai suoli sanoi, että hetki meni jo.
Lopulta tunnuin menettäneen koko yhteyden suolistooni. Vaikka tunsin olevani täynnä sitä itseään, mitään merkkejä kakkahädästä ei tullut. Pöntöllä istuskelut eivät tuottaneet tulosta.
Tätä jatkui vuosia ja vuosia. Joka ikinen päivä fyysinen huono olo oli ylläni kuin liian kireälle kiskottu muhkurainen ja hiostava talvipalttoo, joka sai hengästymään. Vatsa oli iltaa kohden pingottuva ilmapallo, ja kaikki siinä sen ympärillä itselleni tunnistamattomaksi muovautunutta.
Huomaatte ehkä, että kirjoitan menneessä muodossa. Nykyään tilanne on siis parempi, ei missään nimessä stabiili, mutta silti sellainen, että uskallan sanoa minun ja suolistoni olevan taas väleissä, ainakin paremmissa väleissä kuin ihan vaikka vielä puolitoista vuotta sitten.
Mitään ihmeparannuskeinoa tähän minulla ei ole. Enkä ole alan asiantuntija voidakseni sellaisia antaakaan. Mutta muutamia omakohtaiseen kokemukseen perustuvia veikkauksia voin esittää.
Ensinnäkin pari vuotta sitten opettelin vuosien sekopäisen valvomisen jälkeen taas nukkumaan. Siis opettelemalla opettelin, itsekurilla ja täsmällisyydellä, sillä muuten olisin varmasti edelleen siinä vauvavuosien jälkeen päälle jääneessä valvomislimbossa. Nykyään on myös aikaa laittaa ja nauttia hyvää ruokaa, eikä ravinto ole vain pakollinen paha, joka tulee hoidetuksi vasta sitten kun on niin sudennälkä, että voisi lusikoida pahimpaan hätään voita suoraan paketista.
Rautavarastojeni hupeneminen ja niiden pitkäpiimäisen hidas kartuttaminen on toinen ikuisesti kestävä jatkotarinansa, mutta luultavasti myös hiljalleen parantuneilla rauta-arvoilla on tekemistä asian kanssa. Olisi myös mielenkiintoista tietää, onko sillä vaikutusta suolistoni parempiin fiiliksiin, että nykyään syön yhä vähemmän mitään eläinperäistä, eli siis myös kananmunia ja lehmänmaitotuotteita. Lihaa en ole syönyt kahteenkymmeneen vuoteen.
Aktiivisen juoksuharrastuksen aloittaminen reilu vuosi sitten on kulkenut niin tarkassa synkassa vatsani toimivuuden kanssa, joten sillä lienee jotain tekemistä asian kanssa myös. Kaikki liikunta on asiantuntijoiden mukaan hyväksi vatsan terveelle toiminnalle, mutta itselläni mikään muu laji ei ole saanut aikaan samaa suoliston aktivoitumista kuin juoksu. Maallikkona näen mielessäni, miten juoksuaskeleet ikään kuin hölskyttävät askel askeleelta suolistoni massaa alaspäin.
Ja tärkein on se, että minulla on taas aikaa kuunnella vatsaani. Ainakin periaatteessa. Sillä jos ei ärsyttäisi, naurattaisi se useamman kerran viikossa tapahtuva episodi yhden vessan kodissamme, jossa huutelen varmistellen koko perheeltä, eihän kenelläkään ole vessahätä, sillä minä menisin nyt. Ja sitten 15 sekuntia myöhemmin olen saanut varmistuksen ja ehtinyt istahtaa pöntölle, kun oven ulkopuolella hakataan hädissään ovea, koska nyt just olisi päästävä.
Jösses. Että ei kun housut ylös ja toivomaan, että sitten ensi kerralla suoli jaksaa taas muistuttaa, että olisi päästävä, sillä se kerta meni sitten siinä. Jos en heti pääse vessaan, yhä edelleenkin suoli närkästyy ja ei todellakaan ole valmis yhteistyöhön vähän myöhemmin.
Siksi onkin ollut opettelemista, että heti kun siltä tuntuu, vessaan on mentävä. Ei vasta sitten, kun olen kirjoittanut sähköpostin loppuun, purkanut kauppakassin tai letittänyt lapsen hiukset loppuun. Ei. On mentävä heti.
Mutta kun on elänyt lähes vuosikymmenen epätoivoisena mieltään osoittavan ja sitten lopulta mykkäkoulua pitävän vatsan kanssa, ymmärtää, miten tärkeää on pitää hyvät välit suolistonsa kanssa. Se että vatsani voi hyvin, tarkoittaa sitä, että minä kokonaisuutena voin hyvin.
Mulla tuo ahaa elämys suoliston toiminnasta tuli joskus opiskelujen loppupuolella: kärvistelin tuskissani ja lääkäri alkoi kysellä koska olen kakannut. Ja kertoi että siihenkin voi opetella! En olisi millään uskonut mutta totta se on, nykyään aloitan päiväni kakkaamalla, se ajankohta sopii parhaiten päivärytmiini.
Aamukakka, paras kakka (nyt kun voi jo vähän vertailla, eikä vain toivoa JOTAIN tulevaksi)! 😀
Ootko kokeillut mitään ravintolisiä tai muita lisukkeita ruokavalioon? Mä oon saanu apua siitä, että illalla viimeiseksi otan psylliumkuitua n. 1 tl lasilliseen vettä sekoitettuna (anna turvota mieluusti useampi tunti, vähintään puoli tuntia) ja kaveriksi pari kapselia maitohappobakteereja. Hyvä ottaa juurikin illalla viimeiseksi, jolloin edistää sitä, että vatsa toimisi heti aamulla. Koostumus ei ole kovin miellyttävä, mutta siihen tottuu! ja jos ei millään totu niin sitten voi sekoittaa esim. jogurttiin..
Psyllium myös puhdistaa suolistoa toksisista aineista, joten kaikinpuolin hyvä mössö 🙂
Tämän vinkin ja monta muuta olen saanut kiinalaisen lääketieteen spesialistilta. Hänen mukaansa hyvin pitkälti kaikkia sairauksia ja kehon epätasapainotiloja hoidettaessa on tärkeää lähteä liikkeelle suoliston kunnon kartoittamisesta. Ja että kiinalaisen lääketieteen näkökulmasta se, että vatsa toimii kerran päivässä lasketaan ummetukseksi, tavoitteena on että 2-3 kertaa plumpsahtaa 🙂 ja koostumus on myös tärkeää, siisti plumpsis 2-3 kertaa päivässä on hyvä siintää tavoitteena horisontissa 😀
Joo, kyllä mä olen kaikenlaista testaillut. Psyllium muistaakseni tuntui auttavankin, kun muista en oikein tiedä. Se ikään kuin ”liukastutti” paikat 😀
Suolisto tosiaan on herkkä ja viisas kanssakulkija, sen fiilikset kun heijastuvat ihan kaikkeen ihmiskehossa ja elämässä.
2–3 kertaa olisi vielä pari vuotta sitten kuulostanut utopistiselta, mutta nyt se ei enää ole ihan tavatonta. Kakka on iloinen asia, kuten meilläpäin tavataan sanoa! 🙂
Se ois kiva olla niitä ihmisiä, joilla stressi, väsymys, epäsäännöllinen ruokailu, PMS ja muut oireilee löysänä mahana. Eikä ummetuksena. Olen kuullut että sellaisiakin on!
Noh, ei auta kuin pitää huoli suolesta ja käydä vessassa kun hän pyytää. Ummetusherkkyys on kuitenkin pieni ongelma moneen muuhun suolisto-/mahavaivaan verrattuna.
Itse saan kyllä olla tosi onnellinen, että muuten vatsa on sopeutuvaa sorttia esimerkiksi erilaisille ruuille. Olisin kasvissyöjänä ja hyvää sekä monipuolista ruokaa rakastavana pulassa, jos pitäisi noudattaa vaikka fodmappia.
Ei se aina ihan herkkua oo olla sekään, jonka herkkä vatsa menee löysäks aina stressissä, jännityksessä,… silloin jos ei oo vessaa lähellä ni voi todeta vaan, että paska juttu!
Tai se jolla vatsa valitsee onnepyörällä reaktiotapansa eikä koskaan voi varmuudella tietää kumpaa käyttää 😀 No yleensä vieraassa paikassa vetää enemmän ummetukselle ja kotona löysälle, mutta ei mitenkään 100% takuuta että menee juuri noin. Kummin vaan niin aina pierettää kun on jotain jännää tulossa/menossa xD
Joo, ymmärrän hyvin <3
Ummettavaan mahaan voi sentään yleensä luottaa, että se aiheuttaa vain ikävää oloa eikä paskaisia yllätyksiä.
Yksi on varma ja se on pieru 😀
Mä olen just se päinvastainen. Menkat tulossa = vatsa löysällä, jännitän= vatsa löysällä ja vaikka ennen työhaastatteluun menoa on käytävä aamulla vessassa vaikka noin viidesti tunnissa. Sit onkin aamupalan energiat jo pöntössä ja olo heikko kuin päivän paastonneella ja kello niin paljon että pakko mennä vaikka tekisi mieli mennä vielä kerran vessaan.
Ja mun tapaus on vielä helppo kaveriin verrattuna joka joutuu jo karsimaan menojaan jos ei ole varma että lähellä on vessa tai joutuu menemään milloin minnekin ja koputtelemaan ja kyselemään lupaa mennä vessaan kun vatsa sekoaa kesken reissun.
Pointtina siis, vatsan tasapaino on tärkeä! Kaikki sekoilu on pahasta, eri tavalla vaan hankalia ja vie voimat.
Mulla varmaan avainasiassa olisi nyt parantaa omaa stressinhallintaa ja nukkumista.
Sellainen huomio myös, että jos yhtäkkiä pitää alkaa käydä paljon normaalia useammin vessassa (tai asiassa on muuten yhtäkkisiä muutoksia) ja etenkin jos siellä pöntössä näkyy verta, menkää lääkärille ja varmistakaa, ettei kyse ole mistään vakavammasta. Olen tullut aika herkäksi tälle sen jälkeen, kun minulla todettiin vajaa pari vuotta sitten peräsuolensyöpä. Noita yllämainittuja oireita miulla ei kyllä ollut, vatsan kanssa sen sijaan ongelmia oli senkin edestä. Todennäköisestihän kyseessä ei ole mikään vakava vaikka oireita olisikin, mutta parempi varmistaa. Nuoret eivät ole immuuneja syövälle – olen itse 38-vuotias.