Asioita, joista olen saunamuijana vähän salaa haaveillut, mutta joiden en ikinä ole uskonut toteutuvan: löylyt Tamminiemen saunassa. Muistan, miten ihmeelliseltä tuntui jo ihan se, kun ensimmäisen kerran Seurasaaren liepeillä ulkoillessani tajusin, että tuossahan on Tamminiemi ja tuossa rannassa Laajalahden selälle katsova matala rakennus on siis se sauna. Että monia valtionsalaisuuksia kuullut sauna ei olekaan vain legedaa, vaan ihan oikeasti olemassa ja siinä kaikkien pällisteltävissä!

Viime vuoden lopulla kuitenkin sain kutsun, joka sai minut perumaan ilman pienintäkään epäilystä jokaviikkoisen pianotuntini (noin muuten en suostuisi luopumaan siitä ikinä) ja pakkaamaan saunareppuni. Finlayson kun järjesti Tamminiemessä saunaillan, jonka pikkuruiselle kutsuvieraslistalle minäkin olin päässyt livahtamaan. Saunakaveriksi sain vielä ystäväni Sennin, jonka tiesin myös fiilistelevän löylyjen ja historian lisäksi rakennusta itsessään. Vaikka Tamminiemen saunaa vuokrataan nykyään myös ulkopuolisille, hinta pitää huolen, että tämä oli itselleni kaikella todennäköisyydellä kerran elämässä -kokemus.  

Tamminiemen sauna valmistui vuonna 1956 Urho Kekkosen tullessa valituksi Suomen presidentiksi. Se ei ole mikään presidentillinen palatsi – mitä kuulemma myöhemmin kaukomaiden valtiovieraat ovat kummeksuneet – vaan melko perisuomalainen matala ja puinen rantasaunatönö. Alun perin sauna valmistui ilman uima-allasta, mutta koska saunan edustalla oleva meri oli niin saastainen, tarina kertoo Kekkosen pitkin hampain hyväksyneen, että saunan ja sen yhteydessä olevan takkahuoneen jatkeeksi rakennettiin vielä uima-allas.

Finlaysonin asiaan liittää ovenripa. Finlaysonin Tamminiemi-tekstiilien kuvioinnit kun ovat saaneet inspiraationsa saunan alkuperäisten ovenripojen päremäisestä kuvioinnista. Ovenkahvoja myöten kaikki Tamminiemen saunassa on kuten Kekkosen 70-luvulla, mistä pitää huolen saunaa nykyään hallinnoiva Suomen kansallismuseo. Nurkassa seisoo vaaka, jolla Kekkonen on seurannut painoaan, ja mustalla lankasisäpuhelimella on saanut yhteyden muun muassa adjutanttiin ja keittiöön.

Jopa takkahuoneessa olevien jyhkeiden nojatuolien sinivihreä verhoilu on sama kuin vuosikymmeniä sitten. Sitä ja kaikkia pehmusteisiin imeytyneitä hikiä siinä sitten mietin istuessani pyllylläni vasemman puoleisen nurkan nojatuolissa, siinä, jossa Kekkonen tapasi istuksia saunailloissaan.

Kekkosen saunailtojen kerrotaan edenneen tarkan aikataulun mukaisesti. Lauantai-sauna päätti kuusipäiväisen työviikon, ja saunalle mentiin tasan kello viideksi, ja löylyjen jälkeen kuudelta Tamminiemeen oli katettuna illallinen. Mukaan saunaan pääsi lähipiirin miehiä, poliittisia vaikuttajia ja muita ystäviä, ja koska sauna on pieni ja takkahuoneessa nojatuolit kuudelle, vierasmäärä mitoitettiin sitä mukaa. Kello 23 alkoi epävirallisempi yösauna, joka jatkui aamutunneille. 

Jotain ajasta kertoo se, että ainakaan saunaa meille esitellyt Kansallimuseon jengi ei tiennyt Kekkosen saunoneen perheensä kanssa, eikä siitäkään ollut tietoa, saunoiko Sylvi Kekkonen lapsineen tai ystävineen joskus. Tamminiemen sauna oli miesten valtakuntaa. Siellä on puhuttu politiikkaa, lobattu ja tiettävästi tehty merkittäviä poliittisia päätöksiä, joista osa vaikuttaa elämiimme edelleen.

Mutta Tamminiemen sauna on ollut myös paikka rentoutumiselle. Kuten Kekkonen itse on sanonut: ”saunassa minä rentoudun fyysisesti ja henkisesti. Saunan leppoisa ilmapiiri synnyttää helposti sovintomieltä. Elämä ilman saunaa tuntuu minusta mahdottomalta.”

Miltä ne Tamminiemen löylyt sitten tuntuivat? Mukavan kosteilta ja pehmeiltä, mutta ei lässyiltä, vaan tarpeeksi napakoilta. Pyöreä kiuas on kertalämmitteinen ja se lämmitetään valmiuteen puilla. Kiuas on ihan saunan oven vieressä, ja en voinut olla miettimättä, kuinka moni kylmän sodan aikainen päättäjä on saunailloissa polttanut ahterinsa kiukaaseen.

Lauteille mahtuu mukavasti kuutisen ihmistä. Puolet ylälauteesta on rakennettu leveämmäksi, ja jos itse olisin nikkaroimassa saunaa, ottaisin Tamminiemen saunasta mallia. Oli mukavaa löylyissä istuessaan pitää jalkoja samalla tasolla kuin takapuolta, ilman että tulee samalla omineeksi koko ylälaudetta. Kun lauteet tyhjenivät, kömmittiin Sennin kanssa lauteille vierekkäin pitkin pituuttamme. Saunatyynyt pään alla (nyt ymmärsin niiden pointin) ja silmät kiinni valahdin muutamassa minuutissa pehmeään horteeseen, josta ei olisi tehnyt mieli kerätä itseään takaisin.

Uima-altaan kylmä vesi olikin hyvä herättelijä. Altaassa ei joko ole lämmitystä tai sitten siinä säästetään, sillä vesi tuntui löylyjen jälkeen jäätävältä. Mutta ihan muina Kekkosina uimme muutamat altaanmitat. Teimme uima-saunakierroksen muutamaan kertaan, kunnes aloimme olla viimeiset saunojat ja oli pakko suihkujen kautta siirtyä takkahuoneeseen pukemaan. Tuli naksahteli hiljalleen avotakassa ja saunanjälkeinen olut maistui niin hyvältä, että piti vähän onnesta uikauttaa.

Ja siinä Tamminiemen saunan takkahuoneessa hiukset märkinä ja kasvot löylyjen jäljiltä punoittaen mietimme, että tätä lisää. Ja niine tuumine päätimme perustaa saunaseuran: kaksi muijaa ja yksi erityinen saunakokemus kuussa. Toista kokoontumista ei tosin vielä ole tullut, mutta pian kyllä pakataan saunareput ja lähdetään yhdessä kokemattomille lauteille!