Entä jos sittenkin meillä olisi paikka, jossa on aina sunnuntai? Entä jos voisi sittenkin pyöräillä viisi minuuttia ja olla perillä omassa salaisessa mansikkapaikassaan keskellä kaupunkia? Mitä jos sittenkin laittaisi ihan älyttömän summan rahaa neljän sukupolven verran muistoja keränneisiin lautoihin, 12 neliöön ja kaupungin vuokratonttiin sammaleisen kallion päällä?
Haave pikkuisesta omasta töllistä Kivinokassa heräsi taas horroksestaan. Olen silitellyt sitä unille tolkuttamalla itselleni, miten hölmö haave se on. Vähän leikkimökkiä isompi lautakasa ilman omaa tonttia, sähköä, juoksevaa vettä tai edes huussia. Hah! Homeessakin ovat varmaan suurin osa, ja mehän reissataan ja retkeilläänkin niin paljon, että eihän siellä ehtisi aikaansa viettää.
Sitten puhelimeni soi. Tuttava kertoo Kivinokka-naapurinsa suunnitelmista myydä kesämajansa. Yritän väistellä, tämän haaveen olen niin monta kertaa leimannut hölmöksi. Meillä on nyt oma palstapaikka Kivinokassa, sen tuoma onni riittää. Ja muutenkin: vietetään Kivinokan metsissä ja rannoilla aikaa jo nyt – ei sitä varten tarvitse imuroida säästötilejä tyhjäksi! Ehei, mieluummin tehdään vihdoin se vessa- ja kylppäriremontti. Se on järkevän ihmisen puhetta se.
Haave ei kuitenkaan tahdo pysyä sivuun siirrettynä. Entä jos sittenkin? Entä jos ihan vähän vain käydään katsomassa kesämajaa, eihän se vielä mitään tarkoita?
Syyskuun ensimmäisenä päivänä pyöräilemme koko perhe Kivinokkaan. Jätämme pyörät hiekkatien varteen ja kävellessämme metsäpolkua, vastaan tulee kauris. Se loikkii edellämme ylös kallioille, jonka laella pieni punamullalla maalattu mökki seisoo ryhdikkäänä. Vieressä on ripoteltuna muutama muu samalainen miniatyyrimökki, mutta ei kuulu kuin yläpuolella huojuvien mäntyjen kuiske ja oksilta toiselle hyppivien lintujen säksätys. Sivussa, mutta silti keskellä kaupunkia.
Mökki on alkuperäinen ja huolella pidetty sekä remontoitu. Sisäpuoli on laitettu uusiksi, rossipohja hengittää. Sisällä tuoksuu raikkaalle, ja lapset alkavat suunnitella, mihin heidän kerrossänkynsä tulisi. Yritän toppuutella, vaikka oikeasti mieleni hahmottelee jo vedettävää laverisänkyä, joka päivisin olisi sohva ja johon öisin mahtuisimme nukkumaan vieretysten koko sakki. Uni olisi syvän pehmeää; kuin taivasalla ja pienessä pesäkolossa samaan aikaan.
Verannan kesäisen kevyet verhot vetäisin sivuun niinä päivinä, kun istuisin siinä kirjoittamassa. Näppäimistöllä olisi satuja, ympäristön inspiroimia seikkailuja. Olisimme jatkumo pikkuruisen majan tarinalle ja sen näkemille kesille, jolloin kesämajan lapset juoksevat pitkin niemen metsiä yhdessä muiden Kivinokka-lasten kanssa, paljain varpain ja hiukset meriveden takuttamina. Olisi ikioma konkreettinen paikka, jonne mennä hengittelemään ja maadoittamaan itseään ihan vain pariksi tunniksikin.
Alkuperäisen valurautaisen liesikamiinan hormi on uusittu, mutta mutteripannu valmistaa kahvit myös kaasuliedellä. Vedet saisimme viereisestä yhteishanasta, ja tiskit pesisimme emaliastiassa ulkona – samaten kuin läheiseltä palstalta hakemamme oman maan uudet perunat. Kehnosti toimivan lieden tilalle voisi laittaa pienen takan ja katolle aurinkokennon. Muutaman kympin vuosimaksulla saisimme pitää rannassa soutuvenettä tai vaikka kanoottia.
Pesulla käytäisiin meressä, rannoilla olevissa suihkuissa tai kesäisin useamman kerran viikossa lämpenevässä saunassa. Tai kotona, jonne fillaroi siirtolapuutarhamökkiteiden ja metsien halki 10 minuutissa tai maantietä pitkin 5 minuutissa. Lähimpään huussiin ei ole pitkä matka, ja kun se on yhteiskäytössä, ei tarvitsisi huolehtia itse sen tyhjentämisestä.
Ulkona on pieni terassi, sen kokoinen, mitä luonnollisessa tilassa pidettävään Kivinokkaan saa rakentaa. Siihen paistaa kesäisin aamuaurinko, ja kun aurinko on kiertänyt niemennokan, voi kääntää terassilla tuoleja ja katsella lahden taakse laskevaa aurinkoa. Nyt meri kimaltelee sinisenä ruskaa enteilevien puiden lomasta, ja se tuntuu jo liian suurelta haaveelta; että pala tästä maisemasta olisi joskus minun ja meidän sielunmaisemaamme.
Mökkihaaveiden pökerryttäminä pyöräilemme hiekkatietä Maijan kahvilaan. Lapset ostavat jäätelöt, ja toinen muksuista livahtaa auttamaan Maijaa kahvilahommissa, kuten on tapana ollut. He myyvät munkkeja ja välillä maalaavat yhdessä Maijan tekemien kipsilampaiden päitä. Tehkää tarjous, meille sanotaan. Tännehän te kuulutte. Takapihan aitauksessa kanat kuopsuttavat maasta matoja, kun istumme puolison kanssa merenrantaan miettimään, mitäs nyt.
Mitä jos jo tänä syksynä voisi laittaa tulen pesään ja odottaa, että oman pienen töllin nurkat hiljalleen lämpenisivät ja kahvi keittyisi? Mitä jos voisi istua vilttiin kääriytyneenä punaiseksi kypsyneiden pihlajanmarjojen alla ja auringon laskettua kömpiä nukkumaan kahiseviin lakanoihin kylki kyljessä? Mitä jos voisi talvellakin pakata kaakaot, klapit sekä kasvisnakit ja tehdä retken kalliolle, jossa voisi laittaa tulet ja josta näkee yli jäätyneen lahden? Mitä jos se ei ole järkevää, mutta tuntuu järkevältä?
Go for it Hanne! Parhaat asiat on just niitä, joissa ei PERIAATTEESSA ole järjen hippuakaan, mutta jotka vaan tietää oikeiksi. ❤ Kerran täällä vaan eletään ja sitä rataa.
Juu, järjellä ei ole paljoa tekemistä tämän päätöksen ja haaveen kanssa. Mutta nyt en osaa keskittyä mihinkään muuhun kuin haaveilemaan punamullalla maalatusta pikkutöllistä <3
Go for it! <3
Joskus sydän tietää paremmin. Kyllä kuulostaa siltä, että teitä aika paljon kaduttaisi, jos ette tuohon mahdollisuuteen tartu :).
Sydän on jo valintansa tehnyt, nyt se yrittää saada järkeä vielä heltymään. Ja jännästi alkaa koko ajan tuntua enemmän siltä, että ei mua kaduta, jos elämä jatkuu meidän sysipaskan ja toimimattoman vessan sekä kylppärin kanssa, mutta se kaduttaisi, jos ei sen sijaan laitettaisi niitä rahoja ja vähän päälle pikiriikkiseen kesämajaan.
Järjellä ei kauheasti ole tekemistä noiden kesämajojen tai siirtomapuutarhamäkkien hinnoissa (siis siinä mielessä että ne on tyypillisesti lautahökkeleitä ja maa vaan vuokralla). Mutta toisaalta, ainakaan siirtolapuutarhamökki ei kai kauhean huono “sijoitus” rahoille ole, siinä mielessä että varmaan omansa saa takaisin jos päätyy myymään (noista Kivinokan hoodseista en tiedä). Mutta järki on vaan yksi juttu, hyvin ymmärrän että kaikkea ei järjellä kannata ajatella ja omalla kesäpaikalla (kesäparatiisilla) on hyvin paljon henkistäkin arvoa. Omatkin siirtolapuutarhamökkihaaveilut on läpi tuskailtu (ja joka omenasatoaikaan ne aktivoituu, silloin ihan kaikista eniten haluaisin oman omenapuun ja ylisuuren sadon tuskiteltavaksi). Meillä tosin kodin vaihto isompaan on suurempi haave, joten siksi siirtolapuutarhahaaveet saa olla haaveita ja rahat pysyy pankissa oottamassa sitä että uusi koti tulee vastaan…
Tsemppiä päätöksentekoon, vaikka kyllähän se kuulostaa että se ois jo vähän tehtykin 🙂
Ah, ymmärrän niin siirtolapuutarhamökkihaaveiden aktivoitumisen juurikin omena-aikaan. Voi kun voisikin tuskailla ison omenasadon kanssa <3 😀
Eihän tässä tosiaan järjellä ole hirveästi tekemistä asian kanssa. Kivinokan kesämajojen kanssa ei oikein kun edes mielestäni voi puhua sijoituksesta, kuten siirtolapuutarhamökin kanssa. Tosin ihan meidän Hertsikassa asumisen aikana, kahdeksassa vuodessa, Kivinokan majojen hinnat ovat nousseet ihan hulluna. Siihen tosin vaikutti se, että alueen epävarma tulevaisuus stabilisoitui. Mutta eihän tässä tosiaan mitään jälleenmyyntiarvoa mieti, vaan sen sitä henkistä arvoa, jonka oma kesämaja koko perheelle toisi <3
Onnea ja tsemppiä uuden kodin löytymiseen!
Viikonloput/viikot vuokramökillä mahdollistaisivat myös vakiasunnon rempan tai vaihdon. Mökkejä löytyy läheltä pääkaupunkiseutua – myös julkisen liikenteen ulottuvilta!
Vuokramökkejä me ollaankin yleensä käytetty. Nyt ensi viikonlopuksikin sellaiselle suunnataan 🙂 Se on vaivattoman ihana tapa mökkeillä, ja mökkipaikkaa voi halutessaan vaihdella tuosta noin vain. Varmasti myös jatkossa vuokramökkeiltäisiin etenkin talviaikaan, vaikka haave kesämajasta tuossa kivenheiton päästä kotoa toteutuisikin.
Ostimme juuri kesämökin. Unelma on ollut olemassa monta vuotta. Usean vuoden ajan ajattelin, ettei meillä ole siihen mahdollisuutta ja että se on älytön haave. Nyt, kun mökki on totta, olen siitä maailman onnellisin ja häkeltynein. Odotan syksyn pimeitä iltoja, talven hiihtoretkiä ja sen jälkeisiä rantasaunan löylyjä, odotan ensi kesää ja ensimmäistä juhannusta mökillä. Rakastan luonnon rauhaa ja sitä, että meillä on nyt ikioma paikka, jonne käpertyä. Ette varmasti tule katumaan, jos päädytte ostamaan mökin. ❤
Häkeltyneen onnellinen kuulostaa niin ihanalta <3 Rantasauna ja voi että! Saa nähdä, mitä tämän pikkumökkihaaveemme kanssa käy. Sen kanssa on vatvottu vuosikausia ja nyt sitten yhtäkkiä, kun siitä oli jo oikeastaan luopunut, tulikin tällainen mahdollisuus.
Toimiva vessa ja kylppäri on kyllä aika kiva juttu myös 🙂 Tarpeelliset jutut ensin, kivat sitten sen jälkeen.
Ne olisivat todellakin eri kivoja juttuja nekin 😀 Sitä me mietittiin silloinkin, kun päätettiin 20 vuoden yhteiselon jälkeen mennä naimisiin ja hussata remonttirahoiksi säästettyjä rahoja häihin. Ei kyllä kaduttanut silloin eikä nyt, että remontin sijaan sijoitettiin yhteen rakkausjuhlapäivään <3
Kyllä, kyllä, kyllä! Kuulostaa siltä et se on just teille tarkoitettu <3
Tuo pikkumökki on kyllä <3 Järjetöntä ja silti niin oikealta tuntuvaa.
Antakaa palaa vaan, uusia kylppäreitä saa aina (ja vanhalla mitä ilmeisimmin pärjää ihan hyvin), mutta tuollaisia aarteita (raikas tuoksu kuulostaa olennaisen hyvältä ominaisuudelta) on harvoin tarjolla. Minusta tuntuu, että näet jo sielusi silmin lapsenlapsesikin siellä…
Onhan tuolla vanhalla kylppärillä ja vessalla vedelty nyt jo kolme vuotta 😀 Ja nyt kun lapset ovat kasvaneet, en enää ihan joka päivä edes kiroa, miten toimimattomat ja kököt ne ovat haha! Mutta hitsiläinen joo, tommosella paikalla ja tuossa kunnossa olevaa ja silti vanhaa pikkumökkiä (rakastan vanhojen rakennusten mukana tulevia tarinoita ja historiaa) ei ihan joka vuosi tule tarjolle.
(Ja jäin kiinni, tosiaankin mietin jo mahdollisia tulevia lapsenlapsiakin siellä viilettämässä Kivinokka-lapsina päättymättöminä kesäpäivinä.)
en ikinä lähtis tommoseen jos vaihtoehtona ois helpottaa ympärivuotista arkea. muutenkin paljon parempi vaihtoehto on mökki jonne voi mennä pidemmäksi ajaksi kerrallaan, eikä tarvi jakaa huussia tuntemattomien kanssa… hyi sentään, kauhistuttaa ajatuskin siitä et mökkinaapureiden kanssa pitäis olla niin läheisissä tekemisissä… enkä ainakaan maksais yli 30 000 euroa siitä “ilosta” 😀
Haha joo, eihän pikkumökkiläisyys keskellä kaupunkia tosiaan ole kaikenlaisille ihmisille soveltuva tapa nauttia elosta. Ihan jo lähtien siitä, että siitä pitääkseen on suotavaa myös pitää tietynlaisesta yhteisöllisyydestä.
Mutta joo, oli miten oli, järjellä jos vain ajattelisi, ei oltaisi edes ihan vain vähän lähdetty katsomaan tuota mökkiä.
Kivinokkalainen, vastaavan järjettömän päätöksen pari vuotta sitten tehnyt ei voi kuin kannustaa. Ihana paikkahan se on, ja vaikka mökin (eli vanhan lautakasan ) arvo sinänsä ei olekaan suurensuuri, vuokraoikeus on kyllä ihan arvonsapitävä juttu, nyt kun se päätös on tehty että alue pysyy tuossa käytössä. Sydäntä kannattaa kuunnella ❤️
Ääägh, en kestä <3 En oikein pysty keskittymään mihinkään, kun vain mietin mökkiä ja selaan Pinterestin pikkumökkikuvia ihastuksesta huokaillen. Voisko se olla, vielä tänä syksynä...
Ah kuulostaa ihanalta! Aivan istuin jo sielä mökissä ja aistin tunnelman. Ihana haave aivan lähellä ja niin teitä varten! Odotan jo tarinoita mökiltä, oot niin upea kirjoittaja, että melkein kun pääsisi itse olemaan läsnä sun kertomuksissa, kiitos!
Tämä tosiaan olisi ihan meidänlainen paikka ja niin kauan haaveiltu asia. Järjetön, mutta ihana <3 Ja voi kiitos kauniista sanoistasi, niin kiva kuulla, että saan sanoin sinut mukaan Kivinokkaan :)
Laittaisin kylpyhuoneen ja vessan kuntoon. Mökkihaaveita tulee ja menee, mutta kylppäriä tarvitsee monta kertaa päivässä. Näin ajattelen, koska olen inhorealisti ja korostuneen turvallisuushakuinen. Ehkä sinä olet jotain muuta?
Toimiva kylppäri ja vessa olisi kyllä niiin parasta sekin. Ja just se, että niiden kanssa joutuu säätää joka päivä. Kolmessa vuodessakaan en ole kuin vähän tottonut siihen, miten toimimattomat ne ovat 😀 Hassusti vaan on taas sellainen fiilis, että kyllä vessa ja kylppäri odottaa, mutta tämä haave ei.
Mökki:
+ olette haaveilleet siitä pitkään
+ toisi hyvän viihtyvyyslisän kaupunkiasumiseen
+ pääsisi kurkistamaan kivinokkalaisuuteen sisältäpäin
+ sopisi ns. brändiin: sisältöä blogiin (tarkennan, että näen tämän hyvänä juttuna)
– ulkoilla kallioilla ja merenrannoilla voi ilman mökkiäkin
– onko jälleenmyyntiarvoa
– juureva maalainen ei maksa kymppitonnia “leikkimökistä” 😀
– tulee niitä jatkossakin myyntiin
– asunnon rempat kannattaa hoitaa ensin pois alta
– mites ois kunnon kesämökki sankemmasta metsiköstä?
Ah, joku muukin harrastaa plussien ja miinuksien listaamista, ja vielä toisten puolesta <3 Aika samanlaisia listoja minä olen mökkihaaveista laatinut (joo, olisi niin ihana voida myös kirjoittaa mökkiseikkailusta blogiin; rymsteerauksesta, kesäkokemuksista, talviretkistä ja kurkkaukseta kivinokkalaisuuteen vuosien jälkeen sisältäpäin). Paitsi ns. kunnon kesämökistä en ainakaan tässä vaiheessa elämää haaveile. Olisi liikaa ylläpitoa ja meillä olisi liian harvoin mahdollisuus käydä kauempana olevasta mökistä nauttimassa. Sellaiset sankemman metsikön mökit otetaan edelleen mieluiten vuokramökkeinä <3
Mutta joo, plussia ja miinuksia on molempia, ja järjellä miinukset voittaisivat. Mutta silti, jotenkin nyt tuntuu siltä, että pitäisi siltikin tehdä ihan järjettömyyksiä.
Anna järjen ja tunteen paiskata kättä! Eivät ne ole toistensa vastakohtia. On aivan järkevää tehdä elämässä päätöksiä, jotka lisäävät onnellisuutta.
Mutta siihen en halua anta suosituksia, mihin vaihtoehtoon teidän tässä kannattaa päätyä.
Ihanan järkevä ajatus tuo onnellisuutta lisäävien päätösten järkevyys 🙂 Vaikka toimiva vessa ja kylppäri varmasti arjen paremman sujuvuuden ja arkisen asian kauneuden kannalta (sen lisäksi, että vessa ja kylppäri ovat toiminnoiltaan kökköjä, ne ovat myös sysirumia) lisäisivät onnellisuutta, jotenkin tuntuu, että oma lautakasa Kivinokassa toisi vielä kokonaisvaltaisempaa onnellisuutta <3
Tällaisissa kohdissa voi ensin kysyä että selvitäänkö taloudellisesti jos ostetaan. Jos vastaus on kyllä niin seuraava kysymys on mistä pitää luopua ostaakseen ja sitten olisiko onnellisempi jos ostaisi vai jos jättäisi ostamatta. Se kertoo mikä on oikein.
Joo, kyllä tässä se skaba on pikkumökin ja kylppäri- ja vessaremontin kesken. Jälkimmäinen on kuluneina vuosina jäänyt muun muassa koko perheen Bali-talven sekä hääjuhlien jalkoihin 😀
Kuulostaa ihanalle! Tuollaisesta piilopaikasta haaveilen itsekin. Tuossa on iso etu, että asutte niin lähellä mökkiä. Silloin siellä tulee oikeasti käytyä. Ihan vaikka niillä iltapäiväretkillä.
Jos kylppäriremppa on skipattu jo pari kertaa, niin miksei vielä kolmannenkin?
Oma pikkuinen piilopaikka ihan kodin lähellä ja keskeltä kaupunkia JA luontoa on kyllä melkoinen aarre <3 Se, että pikkumökillä voisi piipahtaa ihan vain arki-iltana, on iso juttu meidän elossa. Puolisolla on vain harvoin viikonloput kokonaan vapaana ja koulu sitoo arkipäiväiviksi kaupunkiin, mutta pikkumökki toisi mahdollisuuden vetäytyä omaan mansikkapaikkaan lyhyksikin ajaksi. Remppaa on tosiaan siirretty jo pari kertaa, eikä niinä kertoina ainakaan ole hetkeäkään kaduttanut, mihin rempan sijaan rahat sijoitettiin :)
Anna palaa! Kuulostaa ihan sun, ja teidän jutulta <3
Kivinokan mökistä pääsee lisäksi aina eroon, jos alkaakin tuntua siltä.
Saatte säästettyä kylppärirempan rahat uudelleen. Tai taloyhtiö päättääkin rempata tms. 🙂
Pikkumökki Kivinokassa tosiaankin olisi ihan meidän juttu, voi että <3 Ja se on totta sekin, että upealla paikalla olevan ja hyvin pidetyn mökin kanssa ei tule ongelmaa jälleenmyynnin kanssa, mikäli siltä tuntuu.
Se on ehdottomasti järkevää! Sama haave minulla, toteutuu heti jos voitan lotossa. Oman mansikkapaikan haave on kova. Mökinhän voi sitten myydä, jos sille ei tarpeeksi käyttöä tule. Uskon ettette kadu. Tsemppiä!
Oma mansikkapaikka, pienen pienikin, tuntuisi tuovan ihan valtavasti onnea ainakin tässä elämänvaiheessa <3