Lahiomutsi Tartto Lasten kanssa Perhe loma Viro Tartu Estonia-9661

Kaupallinen yhteistyö: Tiedekeskus Ahhaa ja Visit Tartu

Onko haaveissasi lähteä tänä kesänä etelänlomalle ilman lentämistä ja leppoisan vaivattomasti? Siinä tapauksessa lähde seikkailemaan Tartoon! Me teimme sinne lasten ja siskoni kanssa matkan viime viikolla, ja vaikka olen käynyt Virossa kymmeniä ja kymmeniä kertoja, rakastuin naapurimaahamme yhä syvemmin.

Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki Tallinnan jälkeen, ja jäänyt turistien kartoissa vähän pimentoon pääkaupungin imiessä väkeä puoleensa. Ja juuri se on myös osa Tarton viehätystä. Se kaduilla näkyy sekä satojen vuosien takainen historia että lähimenneisyys, mutta ei yhtäkään kaljakärryä perässään repivää turistiänkyrää.

Tartossa on upeita museoita ilman jonoja, suloisia uinuvia puutalokaupunginosia ja lapsiperheillekin niin paljon tekemistä, että reissusuunnitelmaa laatiessa iski runsaudenpula. Ilahduimme myös ravintolaskenen vegeheräämisestä ja vanhoissa tehdasrakennuksissa heräilevästä uudenlaisesta kulttuuri- ja käsityöosaamisesta.

Tervetuloa siis nojatuolimatkalle Tarttoon! Käy hakemassa käden ulottuville vaikka jääkahvi ja ota mukava asento – nyt mennään! Jos et jaksa lukea kaikkea, sukella messiin ainakin kuvien kautta. Ja videomuotoiselle reissulle pääset mukaan Lähiömutsin Instagramissa, jonka kohokohtiin olen tallentanut koko videomuotoisen reissupäiväkirjamme nimellä Tartto.

Me matkasimme ensin aamulaivalla Helsingistä Tallinnaan, mikä vie noin pari tuntia. Satamasta kävelimme noin puolentoista kilometrin matkan Balti Jaama turgille, tyylikkääksi remontoidulle ja monipuoliselle torille. Kävimme syömässä Baojaam-ravintolassa lounaaksi baot, eli höyrytetyt täytetyt sämpylät, ja nappasimme vielä toripöydästä junaevääksi mansikoita ja herneitä.

Sitten vain kimpsut sekä mukulat mukaan ja torin viereiseltä Tallinan päärautatieasemalta junaan! Tallinnasta Tartoon liikennöivät junat ovat hieman kuin Helsingin paikallisliikenteen junat, eli mukaan mahtuu rattaiden tai vaikka pyörän kanssa, mutta paikkalippuja ei ole. Jos siis reissusakin kanssa tahtoo varmasti vierekkäiset paikat, paikalla kannattaa olla ajoissa. Vajaan parin tunnin junamatkan Tallinnasta Tartoon alle 7-vuotiaat taittavat ilmaiseksi, ja lastenlippu maksoi 7,14 euroa suuntaansa ja aikuisten tiketit 10,20 euroa kappaleelta suuntaansa.

Tarttossa meidän tukikohtanamme toimi V Spa hotel, joka on nimensä mukaisesti sekä hotelli että kylpylä. Lapset repesivät ilokiljumaan, kun huomasivat hotellihuoneemme kylppäristä löytyvän jättimäisen ammeen, ja lomamaisen kepeäksi ongelmaksi meinasikin muotoutua pulma siitä, pulikoidaanko iltapesujen aikaan kylpylän vai oman kylppärin puolella.

Sitä ennen käytiin kuitenkin ensimmäisenä päivänä sukeltamassa pää edellä tieteeseen ihan hotellin kulmilla olevassa Tiedekeskus Ahhaa:ssa. Samainen tiedekeskus löytyy pienenä makupalana Tallinnasta, ja siellä olemmekin käyneet esikoisen ollessa vasta taapero. Ahhaa-tiedekeskus on hivenen vastaava kuin Suomessa oleva Heureka, mutta kuten siskoni totesi, Tarton tiedekeskus on isompi ja monipuolisempi. Aikaa kaiken kokemiseen ja ihmettelyyn kannattaakin varata useampi tunti.

Me kävimme esimerkiksi posauttamassa ilmapallon rikki pimeässä valokuvauskopissa, hinaamassa itsemme yläilmoihin käsivoimin ja tieteen avustamana, huutamassa rock-bändin volyymilla huutokopissa ja ihmettelemässä avaruusnäyttelyssä minkälaisilla lelujen näköisillä vempeleillä ja asuilla sitä onkaan matkattu avaruuteen. Erityisen mieleenpainuva oli Tiedeteatterin esitys, jossa käytännössä testattiin esimerkiksi se, mitä tapahtuu, kun -200 asteisen nestekaasun sekaan kaataa kiehuvaa vettä (aika paljon kylmän kosteaa höyryä).

Parasta Ahhaa-tiedekeskuksessa olivat lasten spontaanit ihmetyksen- ja riemunkiljahdukset, ja sen verran kutkuteltavaa paikka tarjosi myös aikuisen päälle, että huomasinkin nauraen ja vähän pökerryksissä kysyväni, mikä aivojani vaivaa.

Kun olimme syöneet illallisen Ahhaa:n Newton-kahvilassa, kävimme hotellilla vaihtamassa päälle kylpytakit ja tallustelimme uikkarit kassissa V Spa -kylpylän puolelle. Parin tunnin lillumisen ja 11 erilaisen saunavalikoiman jälkeen olimme hyvin onnellisia rusinoita ja valmiita unille.

Seuraavana päivänä oli luvassa tekemisen täyteineinen päivä, ja nappasimmekin välillä alle autokyydin Bolt-sovelluksen kautta. Muutaman kilometrin matkat maksoivat kahdesta eurosta neljään euroon, ja hinnat näki etukäteen sovelluksesta. Jos olisimme olleet matkassa aikuisporukalla, olisimme voineet käyttää Tarton tänä kesänä käyttöön otettuja kaupunkipyöriä, jotka ovat turistienkin vuokrattavissa. Ne näyttivät toimivan lähestulkoon samalla näppärällä tavalla kuin Helsingin kaupunkipyörätkin. Pyöräpisteitä oli ripoteltuna pitkin kaupunkia, ja ensimmäisen pyörän voi napata alle heti juna-aseman viereisestä pisteestä kaupunkiin saapuessa.

Aloitimme ensimmäisen kokonaisen reissupäivän Tarton Leikkikalumuseosta, joka toimii söpössä vanhassa talossa ja tarjoaa huonekaupalla nostalgiaa ja leikkimisen historiaa. Erityistä huvia kiskoimme irti ysärilapsen huoneeksi sisustetusta tilasta, jossa kävi ilmi, että omat lapseni eivät tiedä, mikä on VHS-kasetti (C-kasetin tunnistivat!). He ihmettelivät kulmakarvat kurtussa, miten niin pienestä laitteesta voi katsoa elokuvia. Kun sitten selvitin, että yhdellä kasetilla on siis aina vain yksi elokuva, joka katsottiin erillisiltä laitteilta, minua katsottiin hämmentyneenä kuin elävää muinaisjäännöstä.

Ja hei, jos Helsingin Kansallismuseossa ollut Barbie-näyttely meni ohi kuten itselläni, samainen näyttely on nyt vuoden loppuun asti Tarton Leikkikalumuseossa. Minä olen lapsuudessani rakastanut Barbie-leikkejä, ja sama sisuskaluja myöhivän onnellinen ja innostuva fiilis löytyi jostain muistoistani, kun nyt kiljahdellen tutkin vitriineihin esille aseteltuja Barbieita. Olisipa ihanaa osata yhä heittäytyä niin leikin vietäväksi kuin lapsena!

Seuraavaksi oli luvassa lisää mielikuvituksen kutkuttelua, kun kävimme hämmästelemässä keskellä tartolaista maisemaa ylösalaisin nököttävää omakotitaloa. Tarton ylösalainen talo kun tosiaankin on nimensä mukaisesti ylösalaisin. Sisään kiivettiin yläkerran parvekkeen kautta, ja sisällä talossa kuljettiin kattoa pitkin tavaroiden tönöttäessä kiinni paikoillaan yläpuolella olevassa katossa. Hauskinta tietenkin oli, kun otetut kuvat ja videot käänsi ylösalaisin ja yhtäkkiä kävelimmekin pää maata kohden osoittaen.

Ylösalaisintalosta saa vuokrattua myös lasit, jotka kääntävät maiseman ylösalaisin, eli oikeinpäin, riippuen miten asiaa ajattelee. Siis sama leikki käännettynä nurinpäin kuin mitä itselläni oli tapana leikkiä lapsuudessani mummilassa: kuljin siellä iso 70-luvun kukkakehyksinen peili sylissäni ja olin kulkevinani peilistä näkemässäni katossa.

Päät vähän pyörällä kävelimme ihan Ylösalainentalon vieressä olevaan Viron kansallismuseoon. Se kohoaa jylhänä ja komeana keskellä puistoniittyä, joka kukkii ja viheriöi villinä. Museon sisältä löytyy näyttelyiden kautta kurkistus niin pidemmälle Viron historiaan kuin ihan lähimenneisyyteen ja 90-luvun alun toisen itsenäisyyden alkuvaiheisiin.

Me kävimme syömässä myös lounaan museon kahvilassa (ja ottamassa pienet päivälepokoomailut lasten leikkihuoneessa). Äläkä sinäkään poistu museosta poikkeamatta sen kaupassa – paitsi jos olet vankasti päättänyt olla ostamatta mitään. Minä olin niin inspiroitunut näyttelyiden kansallispukuloisteesta ja käsityöosaamisesta, että museokaupassa kukkaronyörini narahtivat auki melkein lupaa kysymättä. Paikallisesta osaamisesta koostuvat ostokseni näkyvät Lähiömutsin Instagramin Tartto-videopäiväkirjassa.

Museohommien jälkeen oli taas päästävä apinoimaan, ja kävelimme läheiseen Tarton Seikkailupuistoon. Paikka oli vielä vähän keskeneräinen, mutta valmiina oli kaksi lapsille sopivaa kiipeilyrataa. Ne tarjosivat kivasti haastetta vähän kokeneemmillekin kiipeilijämukeloille, joten ihan mistään taaperoradoista ei ole kyse. Kahden lastenradan jälkeen esikoinen ja siskoni kikkailivat vielä läpi yhden viidestä aikuistenradasta.

Aurinko alkoi jo asettua kesäillan asemiin, kun otimme Bolt-kyydin virolaista ruokakulttuuria edustavaan Umb Roht -ravintolaan. Umb Roht suosii paikallisia raaka-aineita ja listalta löytyi myös vegaanisia vaihtoehtoja. Alkuruuaksi tilaamamme kefiirikeitto oli niin hyvää, että olin nielaista kieleni. Tätä on koitettava imitoida kotikeittiössä! Pääruuaksi koko seurueemme valitsi tattaririsottoa kantarelleilla.

Tähän päälle kun vielä otti reilun tunnin kellumiset hotellimme kylpylässä, olimme koko sakki onnellisen valmiita kaatumaan sänkyihin  ja nappaamaan Nukkumatin kainaloomme.

Kolmantena reissupäivänä hotelliaamupalan jälkeen lähdimme alueelle, jonne tahtoisin tehdä toisen reissun aikuisseurassa ja ehkä fillareiden kanssa. Niin paljon uuteen eloon heränneitä vanhoja tehdaskortteleita sekä suloisten puutalojen sekä villien puutarhojen reunustamia katuja Karlova-kaupunginosassa jäi koluamatta.  Ja kuulemma sinne on ripoteltu myös second hand -liikkeitä ja suloisia kahviloita. Ah!

Me aloitimme päivän Tarton paino- ja paperimuseossa, jonka tyylikkääksi laitettu vanha tehdasmiljöö toimii mitä näteimmin origami- ja fonttifiilistelyjen taustana. Kuten jokainen museovieras, me saimme opastetun kierroksen ja mahdollisuuden koittaa tehdä itse paperia. Tämän lisäksi osallistuimme muistovihkopajaan, jossa teimme itse vihot painaen käsipelillä kannet ja sitomalla paperit ommellen vihoksi. Tämä kaikki olisi toiminut mainiosti ja ehkä vielä paremminkin aikuisseurassa.

Paino- ja paperimuseon jälkeen jatkoimme palloilemaan vanhassa tehdaskorttelissa sijaitsevaan Aparaaditehas-kompleksiin, jossa on ravintoloita, paikallista designia, vintagea ja kulttuuria keikoista näyttelyihin. Me piipahdimme Laste Maa & Ilm -liikkeessä, joka myy virolaisten suunnittelijoiden lastenvaatteita sekä -leluja. Liikkeessä on myös kirppispuoli (ja niin välinpitämättömän nuiva asiakaspalvelu, että melkein jo annoin lomafiiliksen siitä kärsiä). Aikuisille käytettyjä vaateaarteita ja muita vintageherkkuja käytiin penkomassa Sergei second handissa.

Lounas käytiin nauttimassa Aparaaditehasessa sijaitsevassa Trikster Tihane -ravintolassa. Menussa oli selkeästi merkitty vegaanivalikoima, joten intouduttiin vegaani-siskon kanssa laittamaan pöytä notkuvaksi. Tilattiin alkupaloiksi porkkalaa pikkelssillä ja vegaanisella tuorejuustolla, bataattiranuja sinappi-srirachavegemajolla ja fritattuja kukkakaaleja vegemajolla. Pääruuaksi otettiin jokaiselle  burgerit beond meat -vegepihvillä. Näillä jättimäisillä burgeriannoksilla oli hintaa 7,60 euroa kappale – vaikka tällä kertaa yhteistyökumppani tarjosi sapuskat, Viron ravintolahinnat tekevät vatsani ja kukkaroni niin onnelliseksi!

Loppupäivä pidettiin hellettä Karlovan hiljaisilla kaduilla luuhaillen. Jääkahville ja kombucha-juomille poikkesimme Karlova Kohv -pienkahvipaahtimoon, josta ostimme myös kahvipaputuliaiset. Suloisen rosoisen pikkukahvilan parin pöydän terassilla on myös hiekkalaatikko, joka takasi minulle ja siskolle hetken aikaa vain istuksia ja tuijotella verkkaisen kadunraitin elämää.

Hikisen kuuman päivän mainiona lopetuksena toimi Annen kanaaliin ihan hiljan avattu 02 VeePark, jonka ensinäkeminen sai lapsissa aikaan hillittömät riemukikatukset. Kanaalin keskelle rakennettu puistohärpäke on ikään kuin yhdistelmä pomppulinnaa, vesipuistoa ja gladiaattorirataa. Onneksi on nuo mukulat, jotka usuttavat äitinsäkin olemaan vähemmän vakava: laskin liukumäestä veteen niin että uikkarit olivat mennä solmuun, hyppäsin jättimäisen ilmatyynyn kautta kimpoutuen veteen ja heittäydyin liaanin varassa veteen niin että räiskähti.

Kaiken vesi-ilottelun jälkeen oli niin hepuloiva olo, että oli hyvä vielä hetken köllötellä ihan rauhassa Annen kanaalin hiekkarannalla ja tallettaa illan viimeiset auringonsäteet talven varalta. Kello oli sen verran paljon, että päätimme olla niin lomalla, että haimme eväät kaupasta ja katoimme iltapalan sängylle.

Seuraavana päivänä oli heti aamupalan jälkeen aika pakata kimpsut sekä muistot mukaan ja rullata matkalaukkuinemme juna-asemalle ja kotimatkalle.

Että mitä vielä odotat, mene sinäkin Tartoon! Se on saumaton yhdistelmä kotoisaa tuttuutta ja runsaan värikästä virolaista kulttuuria, menneiden aikojen rosoisuutta ja uuden ajan innokasta kuplintaa.

Jaa: