Minut ja puolisoni vihittiin marraskuisten hääjuhliemme yhteydessä. Olisimme voineet piipahtaa vaikka joku arki-ilta maistraattiin hoitamaan tämän muodollisuuden, mutta tuntui mukavalta voida vannoa avioliittovalat kaikkien tärkeiden tyyppien ympäröimänä. Vihkitilaisuus toi juhliin myös ripauksen kivalla tavalla pömpöösiä arvokkuutta – rakkausjuhlien lisäksi kyseessä tosiaan olivat hääjuhlat.

Siviilivihkimisen virallinen ja pakollinen kaava on itsessään vain muutaman minuutin mittainen, joten tahdoimme rakentaa sen ympärille pienimuotoisen vihkiohjelman. Ei mitään pitkää, raskasta ja paatoksellista, vaan juhlavan rentoa, lämminhenkistä ja sen verran tiivistä settiä, että lapset eivät hepuloi ja mummit pyörtyile.

Vihkijänä meillä oli Uudenmaan maistraatista notaari, joka iloiksemme oli heti sitä mieltä, että tietenkin luodaan kaavan ympärille vihkiseremonia ja antoi myös ideoita, mitä kaikkea seremoniaan voisi sisällyttää.

Lopulta vihkiseremoniamme kulki näin:

• Saapumismusiikki
• Lauluesitys
• Notaarin puhe
• Vihkikaava (sisältäen sormusten vaihdon)
• Hääparin suudelma
• Kynttilärituaali
• Runo
• Vihkijän onnittelu ja vihkitodistuksen antaminen
• Onnittelumaljat

Me toivoimme häälahjoina ystäviemme osallistuvan jollain omalla vahvuudellaan hääjuhlien järjestelyyn tai ohjelmaan. Upeaääninen ja rakas ystäväni Aura ehdottikin heti alkuun, että hän voisi laulaa jossain vaiheessa juhlailtaa. Lopulta päädyimme siihen, että hänen laulunsa oli heti vihkiseremonian alussa. Säestämään Aura sai siskonsa Liinan.

Liina lupautui myös soittamaan pianolla saapumismusiikin, jonka tahdissa astelimme vihittäväksi. Liina kehitteli saapumismusiikiksi biisin ihan itse, mikä on enemmän kuin ikinä voisi pyytää. Miten onnekkaita ollaan kaikista kreisin upeista ja lahjakkaista ihmisistä, joita ollaan elämäämme saatu!

Kun olimme naamat kestonäkkärillä ja kantapäät keveänä astelleet paikoillemme, alkoi Aura laulaa. Kappaleena oli Lauluyhtye Viiden kertakaikkisen upea Minä sinua rakastan (sävellys ja sovitus: Virpi Eroma. Sanat: Anna-Mari Kaskinen). Biisissä on rakkautta ja realismia niin kauniissa paketissa, että kylmät väreet eivät ota loppuakseen sadannella kuuntelukerrallakaan, puhumattakaan siitä, että ystävä laulaa sitä vihkiseremonissa.

Lauluesityksen jälkeen notaari piti puheen, jonka oli kirjoittanut käyttäen apuna minun lyhyttä kertomustani 20 vuoden rakkaustarinastamme erinäisine vaiheineen.

Heti puheesta suoraan siirryttiin viralliseen vihkikaavaan, jonka päätteeksi sanoimme kumpainenkin ”tahdon” ja puoliso pujotti alun perin äidilleni kuuluneen vihkisormuksen sormeeni.  Tai no minä itse sen sain nauraen runnoa paikalleen, sillä hivenen liian pieni sormus yhdistettynä ulkokuvausten jäljiltä jäätyneisiin ja sitten lämmöstä paisuneisiin sormiin ei ollut se eteerisin vaihtoehto. 

Sormusten vaihdon päälle vaihdettiin ensimmäinen naurun värittämä suudelma avioparina.

Virallisen osuuden jälkeen teimme vielä sekä minun että puolisoni vanhempien kanssa kynttilärituaalin. Molempien vanhemmat sytyttivät kynttilän, jonka sitten ojensivat lapselleen, eli minun vanhempani minulle ja puolisoni vanhemmat puolisolleni. Sen jälkeen sytytimme puolison kanssa kynttilöillämme vielä yhden ison yhteisen kynttilän. Pysyttikö kärryillä? Kynttilöin siis ikään kuin liitimme sukupolvet yhteen. Tämä oli ihana ja kaunis tapa ottaa vanhempamme osaksi vihkiseremoniaa, ja marraskuun pimeydessä kynttilät toivat tietenkin myös tunnelmaa.

Kynttilärituaalin jälkeen siskoni Susanna luki vielä runon, jonka minä olin koostanut lastemme ajatuksista rakkauteen sekä avioliittoon liittyen. Etsin aluksi runoilijoiden tekemiä runoja, mutta onneksi hoksasin, että lasten suusta se totuus tulee; rakkaudestakin. Näin saimme myös lapsemme osaksi vihkiseremoniaa.

Lopuksi saimme notaarilta vielä vihkitodistuksen sekä onnittelut, joiden jälkeen siirryimme sivummalle nostamaan maljat vieraiden kanssa. Jämäkkä, kaunis, rento, hauska ja herkkä kokonaisuus, ainakin näin morsiamen kokemana.

Huomasitteko muuten vihkiseremoniassa jalkojemme alla olevan ryijyn? Se on samainen ryijy, joka meillä on olohuoneen lattialla tuomassa pehmeyttä ja lämpöä. Olemme aikoinaan saaneet sen appivanhemmiltani, jotka ovat taas aikoinaan saaneet sen sukulaisen seinältä omaan nuorenparin kotiinsa. Ja nyt vuosikymmeniä myöhemmin siitä tuli meidän vihkiryijy.

Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com