Minun ja miehen makuukammari on saanut seinilleen tapettia. Ei sitä nyt sentään kaikilla seinillä vielä ole, hyvänen aika, remontin aloituksestahan on vasta puolitoista vuotta. Mutta kolmella seinällä neljästä kuitenkin. Yksi seinä kerrallaan, sieltä täältä lapsiperhearjesta nipistetyllä ajalla tapiseerattua.

Saatammepa nykyään jopa silloin tällöin mainita miehen kanssa keskustelujen sivulauseissa lattialistat. Ohhoh. Joku fiksu (tai perheellinen) on joskus sanonut, että hiljaa hyvä tulee. Tässä siis keskeneräiset remonttiterveiset makuuhuoneestamme.

Tapetiksi valikoitui kaiken fundeeraamisen jälkeen brittiläisen Hannah Nunnin Paper meadow -tapetti sävyssä Teal. Sille ei ole ainakaan vielä jälleenmyyjää Suomessa, joten tilasimme sen suoraan saarivaltiosta postin mukana Suomeen.

Bongasin Hannah Nunnin tapetit muutama vuosi sitten Pinterestistä tapettihaavelistalleni. Matkan varrella seinille soviteltiin montaa muutakin tapettia, joista yhden suoran voi nähdä soviteltuna makkarin seinille tämän postauksen toisessa kuvassa. Ihan viime metreille asti Hannah Nunnin utuinen luontotapetti kilpaili vierekkäin niin ikään utuisen mutta räyheän Kiurujen yö -tapetin kanssa. Pehmeämpi brittivaihtoehto vei kuitenkin voiton suomalaisesta klassikkotapetista.

Paper meadow -tapetin pohjaväri muuttuu huoneessa vuorokauden aikana kulkevan valon mukaan harmaasta vihertävään ja siniseen. Luulen, että keskitalven sininen valo tekee huoneesta hämyisemmän, kun taas kesän hehkuva keltainen tulee tekemään huoneesta raikkaamman. Herkät luontoaiheiset kuviot elävät vuodenaikojen mukaan nekin: jäisen valkoisista kesäisen helakoihin.

Tapetti on todella erilainen kuin muun kotimme raikkaan rempseä väritys ja muiden huoneiden vihdoin päätetyt tapettivalinnat. Ehkä siksi siihen totuttelu on vienyt aikansa. Välillä on jopa tuntunut, että tuliko sitten kaiken miettimisen jälkeen kuitenkin tehtyä väärä valinta. Marimekon raikkaat lakanat alkoivat näyttää tapetin kanssa tunkkaisilta. Tässä tapetoimatonta makuuhuonetta esittelevässä postauksessa näkyy suosikkiverhoni, Marimekon Siirtolapuutarha, joka sekin näytti väärään maailmaan eksyneeltä tapetoimisen jälkeen. Jaiks! Miehen mielestä nämä asiat eivät ole niin nöpönnuukia, mutta hänkin sanoi, että nyt ei kyllä sovi yhtään.

Kaivoin kaapista verhoksi Marimekon Satula -verhon, jonka pastellinen pinkki ja murrettu vihreä sopi uuden tapetin kaveriksi paremmin. Olen ollut myymässä noita Satula-verhoja, mutta onneksi en ehtinyt. Näemmä marimekkolaisia ei kannata ikinä myydä, ne kun kiertävät kodista, ajasta ja tilanteesta toiseen.

Lakanoiksi vaihdoin sinistä ja pehmeää flanellia, joissa on samanlainen uninen tunnelma kuin tapeteissakin. Nämä harmaat pellavalakanat toimivat ehkä vielä paremmin. Kaipaan muita lempilakanoitani yhä, siitä ei pääse mihinkään. Mutta alan tottua siihen, että unisopissamme on muusta kodista poiketen murrettuja sävyjä ja ehkä jopa tietynlaista harmoniaa.

Nyt pitäisi metsästää jostain yöpöydät, jotka toivottavasti löydän käytettynä. Olen miettinyt Artekin Aalto-seinälaatikostoa, joissa lattia jäisi vapaaksi. Saataisiin sitten mallailtua lattialla pyörivät yövalotkin joskus paikalleen. Nyt kuitenkin tuntuu, että huone kaipaa jotain rosoisempaa kuin Artekia. Ehkä vanhoja ja sopivasti ruostuneita sairaalayöpöytiä. Katosta puuttuu edelleen lamppu, emmekä yhtään tiedä, mitä haemme. Luultavasti tiedämme sen vasta, kun lampun enimmäistä kertaa näemme. Lisäksi huone kaipaa myös viherkasveja ja seinille jotain, vähän lisää lämpöä ja kotoisuutta.

Ehkä avainsana utuisessa makuuhuoneessamme on kesäinen 50-luvun vinttikamarin tunnelma. Rosoisen romanttinen, unettavan pehmeä ja sopivasti vinksallaan oleva. Kyllä se siitä hiljalleen muodostuu, kun antaa ajatuksille aikaa vaellella (ja ehtisi itse käydä vaeltelemassa vanhan tavaran liikkeissä).