Kävipä eräänä viikonloppuna sillä tavalla, että lapsemme olivat saaneet kutsun supersankarisynttäreille. Lapset alkoivat siinä sitten juhlapäivän aamulla haaveilla, jospa saisivat omat supersankariviitat. Minä nappasin tästä ompeluaikavajetta potevana kiinni. Tässäpä mitä mainion syy ommella: minähän teen sellaiset viitat tuosta noin vain suit ja sait!

No eihän se tietenkään ihan niin mennyt, vaan kolmisen tuntia minä kahden viitan kanssa näpertelin. En tosin pitänyt mitään kiirettä, vaan poljin saumuria sekä ompelukonetta nautiskellen. Käytettiin myös hyvät tovit siihen, kun mallailtiin lasten kanssa kangashyllyltäni just heidän mieleisensä viittakankaat.

Viittoihin hain inspiraatiota viitisen vuotta sitten saamastani Pienen sankarin viittakirjasta, josta tuolloin kirjoitinkin tarkemmin. Sitä ei enää näyttäisi olevan saatavilla kuin antikvariaateissa, mutta viitat itsessään ovat hyvin simppeleitä tehdä. Tarvitaan vain kangas, joka leikataan puolikuun muotoiseksi, ja jonka suoran sivun keskeltä leikataan vielä irti kaula-aukon tapainen kaitale.

Kirjassa viitat tehdään ilman ompelua käyttäen kaikessa kiinnityksessä liimaa (kirppikset ovat pullollaan tähän hyvin sopivia Ikean fleecevilttejä, jotka eivät purkaannu reunoistaan ilman ompeluakaan), mutta itse tahdoin tehdä niistä paremmin leikkejä ja pesuja kestävät. Valittiin siis keveän hulmuavia trikookankaita, joiden reunat huolittelin. Kuopuksen yksivärinen viittakangas näytti nurjaltakin puolelta hyvältä sellaisenaan, mutta esikoisen kuviolliseen viittaan ompelin myös vuorikankaan.

Supersankareilla on viitoissaan tietenkin myös merkit. Päheä S-kirjan muuntautuu moneen: supersankarista superkissaksi ja superninjasta superdinosaurukseksi. Minä tein selän merkit kirjan kaavojen avulla, mutta näppärä osaa leikata sellaiset nopeasti ilman kaavojakin. Esikoinen tahtoi oman supersankarimerkkinsä taustalle vielä kissamaiset korvat. Tikkasin merkit kiinni viittoihin ompelukoneen tiheällä siksakilla.

Viittojen kiinnitysnaruksi laitoin ompelulaatikosta löytyneen silkkinauhan jämäpätkän, joka juuri riitti kahteen viittaan. Huolittelin niiden päät ja ompelin ne kiinni viitan yläosaan. Esikoisen vuorillisessa viitassa sujautin kiinnitysnarut päälliskankaan ja vuorikankaan väliin. Kirjassa kiinnitysnarut tehtiin yksinkertaisesti leikkaamalla viitan yläreunoista kaitaleet, jotka jätettiin kaula-aukon läheltä kiinni viittaan.

Olisittepa nähneet lasten ilon ja täpinän viitoistaan! Ne haluttiin ehdottomasti pukea myös haalareiden päälle, kun metroilimme supersankarisynttäreille nolosti hivenen myöhässä, mutta supersankarivermeet niskassa. Välillä vanhemmuudessa tulee niitä hetkiä, kun tekisi mieli kaikille kailottaa, että katsokaa nyt, miten ihania ne ovat, minusta tulleet. Sellainen hetki oli siinä: he nököttämässä vieretysten metron oransseilla penkeillä, talvipipot vinossa ja supersankariviitat muhkuraisten haalarihuppujen päällä, matkalla kaverisynttäreille. Maailman suloisimmat.

Kemujen jälkeenkin viitat ovat viuhuneet ahkerasti. Erityisen parasta on juosta kotimme huoneiden välillä ympyrää niin että viittojen helmat hulmuavat ja villasukat lipsuvat parketilla. En yhtään epäile, kun lapset kiljahtelevat, että pian he lähtevät lentoon.