©Lahiomutsi Pellavamekko Syksy Son De Flor mekko Dress-8429

©Lahiomutsi Pellavamekko Syksy Son De Flor mekko Dress-8429Yksi asia on varma. Joka kerta kun mintunvihreän pellavamekkoni helma heilahtaa blogini tai jonkun somekanavani kuvissa, saan useamman kysymyksen siitä, mikä tuo mekkoihanuus on. Sama juttu tuolla kylillä kulkiessa. Ja ymmärtäähän sen, sillä hyvänen aika, onhan tuo mekko ihan omanlaisensa tässä ajassa – ja samalla tutun lempeä muisto jostain menneestä. Semmoinen rakkauskolttu, että se ansaitsee ihan ikioman postauksensa!

Ja tässä se tulee: mekko on liettualaisen Son de Flor -merkin. Olin ihaillut saman merkin mekkoja Henriikalla ja Jerianiella, ja kun kesällä tuli tarve hankkia helteisiin loppukesän häihin sopiva mekko, annoin itselleni luvan ostaa ikioman pellavahulmuhelman. Son de Florin mekot tehdään Liettuassa aina kankaiden neulomisesta vaatteiden ompeluun saakka, ja niissä käytetään luonnonmateriaaleja: pellavan lisäksi puuvillaa ja villaa. Oma mekkoni on 100 prosenttista pehmeäksi pestyä pellavaa.

Balttian maiden ammattitaitoinen käsityöläisperinne on neulottu mekkoni jokaiseen saumaan. Kun kiskoin mekon ensimmäistä kertaa päälle, sen tunsi. Fiilis oli vähän samanlainen kuin second hand -putiikissa, jos löytää jonkun vanhan ateljee-valmisteisen ja aidoista materiaaleista ommellun mekon, joka on tehty kestämään aikaa ja käyttöä. Se päällään tietää, että tämä mekko tulee elämään vielä senkin jälkeen, kun minä en.

Huolellinen suunnittelu- ja ompelutyö näkyy esimerkiksi siinä, että mekossani on vyötäröllä piilovetoketju. Sen saumat ovat niin jämtisti ja huolella ommeltu, että tämä mekko päällä voi huoletta rymytä. Hameen helman sisäpuolelle on ommeltu valkoinen leveä ”päärme”, jonka vilkkuminen saa aikaan illuusion alushameesta. Sama päärme on myös lyhyissä hihoissa, jotka saa halutessaan käärittyä. Ja kuten kunnon mekoissa, tässäkin on taskut!

Mekko on nostalginen, jotenkin juureva. Tämä päällä tunnen seisovani jaloillani varmemmin, ja kiireeltä häviää se kitkerin piikki. Mekon pyöristetyissä kauluksissa on leikkisyyttä, mutta silti samalla ripaus mennyttä. Haaveilen nyt talveksi pitkähihaisesesta Son de Flor -mekosta hivenen neutraalimmassa talvisemmassa sävyssä (tai sitten okrankeltaisena, punaisena tai vaikkapa lavantelin sävyisenä – tai  twillikuvioisena, ja hitsi nuo kellohelmaiset hameetkin), mutta häidemme budjettia katsoessa on erittäin hyvä, että merkin nettikaupassa joka ikinen vaate on sellainen, jonka kanssa voisin nähdä kulkevani loppuelämäni. En osaa päättää, mikä olisi se talvimekko ja en näin tule sitä ostaneeksi.

Klassisuudessaan tämä omistamani mekko onneksi kuuluu niihin vaatteisiin, joita voi käyttää tilanteesta toiseen – ja myös kesästä talveen lyhythihaisenakin. Minä olen tosiaan tanssinut tällä häitä vetämällä korkokengät jalkaan ja sujauttamalla uumalle kapean mustan nahkavyön. Mutta samaisella mekolla olen myös tarponut sienimetsässä paksut villasukkahousut, säärystimet sekä vaelluskengät jalassa ja villatakki sekä kuoritakki selässä.

Tämän postauksen kuvissa minulla on mekon kaverina kirpparilta löytynyt sininen villatakki, anopin neulomat pitkävartiset villasukat ja siskon exän edesmenneeltä mummulta kymmenisen vuotta sitten perimäni lapikkaat. Tunnen kokonaisuudessa itseni hurjan vahvaksi ja rauhalliseksi samaan aikaan; sellaiseksi unelmaminäksi.

Mekko on klassisuudessaan sellainen vaate, joka ennen löytyi jokaisen muijan vaatekaapista, kun kolttuja omistettiin vain muutama. Materiaalinsa puolesta se kestää kovaa käyttöä, eikä pellava pelkää edes pitkän matkan varrella tulleiden reikien paikkaamista; se on paikattunakin yhä salonkikelpoinen, jos minulta kysytään. Tässä elämäntilanteessa kiitän myös pellavan kaunista ryppyisyyttä. Se näyttää kauniilta ja juuri oikealla tavalla rouhealta suoraan henkarikuivutuksen jäljiltä, ilman silittämistä.

Jaa: