©Lahiomutsi Vappu 2018-7952

Seuraa pieni raportti vapusta. Tämähän oli vasta elämäni toinen niin sanottu tavallinen vappu, sillä aikaisempina vuosina aina lapsuudestani lähtien vappuperinteisiini on kuulunut myyjähommat Vaasan vapputorilla. Vasta viime vuonna vietin ensimmäistä kertaa vappua vapaalla, Helsingissä ja ystävien kanssa. Lieneekin paikallaan kirjata ylös muutamat havainnot vappuamatöörin kokemana. Kamera kun unohtui juhlahumussa muutaman räpsyn jälkeen jonnekin lipaston päälle.

Jos viime vuonna otin uuden juhlaperinteen haltuun kokkailemalla juhlaherkut itse valmiiksi, tänä vuonna viikonlopun jälkeinen vappu pääsi yllättämään. Olimme muutamien kavereiden kanssa vaihtaneet ajatusta vappukemuista, mutta suunnitelmat olivat jääneet hajanaisiksi lauseiksi metron kulmilla, päiväkodin eteisessä ja kaupan kassajonossa. Suljin työhuoneen oven vappuaattona kello 16.30, eikä siinä vaiheessa ollut valmiina vielä mitään. No lapset olivat saaneet hartaudella valkatut vappupallonsa jo edellisviikolla – ja ehtineet saada niistä toisen jo hajalle.

Nytpä tiedän sen, että viiden aikoihin vappuaattona kaupoissa vallitsee kollektiivinen paniikki. Hyvät simat olivat loppu, parhaat soijanakit olivat loppu ja viimeisien tuoreiden munkkien ympärillä käytiin jo pientä nahinaa. Sisäinen paniikkinappi törähti pohjaan ja lappasin ostoskoriin maanisena kaikenlaista ruokaa niin paljon kuin kyytiin vain mahtui. Jos vaikka yön aikana ehtii maailmasta ruoka loppua. Alkossa lemppariskumppa oli loppu, en löytänyt etsimääni olutta ja kassoilla oli tunnelma kuin risteilylaivan tax-freessä ruuhkapiikin aikaan.

Kun sitten joskus ennen kuutta saavuin kotiin selkä hiessä, meikit tuhruisena ja neljää täpötäyttä ruokakassia raahaten, olivat mies, lapset, yksi yökyläilijä ja pari murusta naapurista jo kotona. Joku oli näemmä ehtinyt imuroidakin. Kyllä tästä vielä vappu leivotaan! Tai tarkoitan siis, että kaadetaan vappu pussista valmiina lautaselle. Uunilohkoperunat pilkoin perunoista ja dipit sekoittelin itse, mutta kaikki muu oli tehtaan paappojen ja kaupan tätien tekemää.

Olkkariin kannettiin lainapöytä, jonka ympärille lykimme sekalaisen kokoelman tuoleja. Ovi kävi tasaiseen tahtiin, kun vieraita tuli ja meni. Lapset hyörivät onnellisena kavereidensa kanssa, ja minä istuin väsyneen onnellinen hymy kasvoillani pitkälti siinä kohdassa pöytää, mihin ruuanlaiton jälkeen olin ahterini iskenyt. Kymmenen jälkeen mehudisko alkoi hiljentyä, ja itsekin ryömin lasten iltatoimien jälkeen tyytyväisenä peittojen alle.

Vappupäivänä taivas roikkui alhaalla ja sade piiskasi ikkunaa, joten jätettiin suosiolla piknikit väliin. Mies lähti töihin ja minä pakkasin omat lapseni sekä yhden lainalapsen laatikkopyörän kyytiin ja polkaisin Ullanlinnaan kotihippoihin. Näin siis palasen sitä telkkarista tuttua vappuakin, vaikka Kaivopuistoon asti emme lähteneetkään. Ehkä ensi vuonna uskaltaudun ihmettelemään sitäkin. Nyt jo mietin, pitäisikö kaivaa esiin ylioppilaslakki, jota en ole pitänyt sitten lakkiaisteni. Pikkuhiljaa kemut haltuun!

Kun iltasella poljin Kulosaaren siltaa takaisin itään, kemuputken väsyttämät lapset nukkuivat laatikkopyörän suojissa ja minä vedin sadesään raikkautta keuhkoihin. Viime vuonna saatu aavistus vahvistui entisestään tänä vuonna. Jos olisin konseptoimassa uutta kansallista juhlapäivää, se olisi hyvin vappumainen. Kemut, joissa ilo sekä yhdessäolo olisivat pääasia ja joihin sujahtaisi helposti mukaan lastenkin kanssa. Niitä kemuja juhlittaisiin niin pienellä porukalla kuin koko kylän kesken ja ne järjestettäisiin monesti piknik-tyyliin tai nyyttäri-meiningillä.

Tykkään siitä, että vappua voi viettää niin monella tavalla ja kokea silti kuuluvansa osaksi juhlaperinnettä. Mutta se on sanotava, että tippaleivät ovat perin outo perinneherkku. Ostan niitä joka vuosi todetakseni, että ne ovat vain kuivia taikinakökkäreitä, jotka eivät maistu yhtään miltään.

Jaa: