©Lahiomutsi Narpiaiset Kapsakki musiikkiteatteri-2144

Reissuviikonloppujen jälkeen otettiin männä viikonloppuna taas ohjelmistoon minun ja mukeloiden kulttuurilauantai. Eli toisin sanoen: mies oli töissä, ja me lähdettiin lasten kanssa kolmistaan kulttuurin ja kahviherkkujen nälkäisinä kylille.

Käytiin katsomassa Kapsäkissä ensi-illassa ollut Närpiäiset-musiikkinäytelmä (yksi lippu ostettu, kaksi saatu). Kapsäkki avattiin Helsingin Vallilaan Hämeentielle samoihin aikoihin, kun me miehen kanssa perustimme yhteistä Helsingin kotia samoille kulmille. Jostain syystä musiikkiteatterin puolella ei tullut koskaan käytyä, mutta teatterin yhteydessä olevassa viihtyisässä, perheystävällisessä ja samalla sopivan renttuhenkisessä ravintolassa tuli notkuttua paljonkin.

Nyt sitten kaksi lasta ja lähes vuosikymmen myöhemmin tuli testattua vihdoin myös Kapsäkin teatteripuoli. Ja sehän oli kaikin puolin riemukas ja hyvä kokemus se.

Närpiäiset on varmasti ainakin etäisesti tuttu oliotyyppi kaikille Pikku Kakkosen vaikutuspiirissä eläville. Närpiäiskaksikko asustaa sienitalossa syvällä metsässä, ja talo on maalattu viivalla kahtia; puolikas kummallekin asujalle. Joltakulta ja Jassoo eivät oikein tule toimeen keskenään, mutta eivät oikein tule toimeen ilman toisiaankaan. En tiedä, olenko se vain minä, mutta kaksikon nahistelusta tulee itselleni mieleen sisarusrakkaus.

Samat telkkarista tutut närpiäiset on nyt viety ensimmäistä kertaa teatterilavalle, ja näyttelijäkaartikin on Pikku Kakkosesta tuttu. Näytelmässä Jassoo ja Joltakulta ovat matkalla Sisämaahan synttäreille, kunnes metsässä vastaan tuleva ovela ja kenkku Räähkä tuo suoranaisia mutkia matkaan. Lopuksi ystävyys voittaa kurjuudet sekä tyhmyydet ja retki saa onnellisen lopun. Kuten Jassoo käsiohjelmassa kertookin elämän viisaudekseen: Parasta elämässä on kaikki ja kaverit.

Itse nautin esityksestä ihan valtavasti, ja vaikka kuopus alkoi 40 minuutin esityksen loppupuolella kysellä koska tämä loppuu, molempien muksujen lempipuheenaihe loppupäivän ajan olivat närpiäiset. Näyttelijät tekivät kutkuttavan hyvää duunia ja roolihahmot ovat herkullisia. Dialogi surisi iloisena eteenpäin ja siinä oli tarpeeksi koukkuja ja piilotettuja hauskuuksia myös aikuiselle katsojalle. Musiikki toi tarinaan tenhoa. Ilahduin myös siitä, miten paljon rekvisiittaan ja puvustukseen oli panostettu.

Hyvin tehdystä lastenkulttuurista tulee aina vähän liikuttunut ja niin super iloinen olo. Vitjat, minäkin tahdon tehdä lapsiyleisölle jotain tuollaista!

Esityksen jälkeen käytiin kahvilassa. Kolkuteltiin ratikalla Kallioon ja siellä Ipi Kulmakuppilaan, jossa pitäisi ottaa asiakseen käydä useammin. Kaunis ja aurinkoinen tila sekä värikkäät ja herkulliset ruuat.

Haaveenani on, että vielä joskus kulttuurilauantain kahvitteluihin kuuluvat lasten kanssa käydyt keskustelut juuri nähdystä ja koetusta kulttuurielämyksestä. Totuus on, että keskustelulle varattu aika menee enemmänkin kaatuvien smoothiemukien minimoimiseen ja rinnuksille tippuvien suklaakakkumurusten siivoiluun. Mutta hiljalleen, yksi kakkumurunen kerrallaan kaaoksen hallinnasta kohti rentoja kulttuurikahvitteluja.

Jaa: