Voi rakkaat ja ihanat lukijani siellä. Kiitos. Olen koko eilisen ja tämän päivän lukenut ja vastaillut erinäisiä kautta tulleisiin viesteihin, joita olen saanut viimeisimmän postaukseni jälkeen. Blogin kommentteihin en ole ehtinyt edes tarttua, vaikka kaikki olen tietenkin lukenut. Jotkut useampaan kertaan, että tajuaisin, että niissä todella lukee se, mitä luulen.
Pelkäsin etukäteen saavani lynkkauksen, mutta ajattelin hoitaa sen reippaana muijana pois ennen joulua. Ehtisin siinä parannella haavojani, jättää paskat fiilikset tälle puolelle vuotta ja loman jälkeen aloittaa leuka pystyssä uuden blogivuoden.
Mutta viestit ovatkin olleet ihan jotain muuta. Olette tsempanneet, vaikka sillä tavalla teille kiukuttelin ja oksensin koko syksyn pahan mielen näppäimistölle yhdellä kertaa. Olette kertoneet, mitä Lähiömutsi on teille antanut ja mitä se teille merkitsee. Semmoisia juttuja, että nytkin tätä kirjoittaessa nenänpieltä kutittaa liikutus. Ihan hurjaa, jos tosiaan olen voinut antaa ja olla teille sitä kaikkea, mitä kerrotte. Eniten ovat koskettaneet tarinat siitä, miten tärkeä kanssakulkija Lähiömutsi on ollut elämässä ja äitiydessä. Vau.
Vaikka lapsellisella itsesäälimarmatuksellani ei ollut (ainakaan tietoisesti) tarkoitus kalastella positiivista palautetta, huomaan nyt, kuinka paljon sitä olen näemmä tarvinnut.
Kuten eilen kerroin, olen kuluneen syksyn ajan tarttunut ihan liikaa negatiiviseen palautteeseen. Siitäkin huolimatta, että se negatiivinenkin on pääsääntöisesti ollut rakentavasti ja käytöstavat huomioiden kerrottua – tietenkin, te Lähiömutsin lukijat kun olette yhden bloggaajan empiirisen tutkimuksen mukaan fiksuin lukijasakki, mitä toivoa saattaa. Suurin osa saamistani kommenteista ja palautteista on toki positiivista tai ihan neutraalia ajatustenvaihtoa, mutta ihmismieli on niin kenkku, että se takertuu niihin sanoihin, jotka saavat suupielet mutrulle ja vatsan kipeäksi.
Tämän syksyn ristiriitaiset palautteet ovat saaneet minut solmuun ja unohtamaan, mikä se Lähiömutsin juju on. Minulla kun on sellainen aika tavallinen, joskin suureellinen, haave työelämältäni. Se on muuttaa maailmaa edes hippusen paremmaksi. Ja sitä olen Lähiömutsissa voinut tehdä. Jos ei muuta, tarjoamalla viihdettä kiireisen ruuhkavuosiarjen tai väsyneen vauvavuoden vastapainoksi.
Tänä syksynä se tekemisen pääpointti on jäänyt varjoon, kun olen yrittänyt palautteiden keskellä pitää kaikki tyytyväisinä. Lopputulemana on luonut itselleni niin jättimäiset paineet ja kriteerit, että sen toteuttamiseen tarvittaisiin 200 henkinen monimediaosaajaryhmä ja 80 postausta päivässä.
Ei ihme, että meinaa verisuoni katketa päästä.
Eilisen postauksen jälkeen saamani kommentit ja viestit ovat taas saaneet muistamaan, miksi tätä tahdon tehdä. Muuttaakseni maailmaa oman yhden naisen panostukseni verran paremmaksi paikaksi, enkä sen takia, että voisin miellyttää kaikkia. Palautetta ja rakentavia parannusehdotuksia otan tietenkin vastaan tästä edespäinkin, mutta koitan suodattaa niistä toiminnaksi sellaisen kokonaisuuden, mikä on mahdollista ja mistä itse pidän.
Blogikollega ja ystävä Nekalasta kun muistutti nasevasti, että kannattaa aina miellyttämiskriiseissään muistaa, että TÄÄ ON MUN BLOGI JA MÄÄ KIRJOTAN TÄNNE MISTÄ MÄÄ HALUUN! Niin hittolainen aion tehdäkin, ja lopettaa jokaisen miellyttämisen ja kaiken varomisen.
Siksi pyysin miestä ottamaan kuvaksi tuollaisen sydän-kuvan, jota en olisi vielä eilen uskaltanut laittaa. Viimeistään Jodelissa tulee sanomista, että on niin kliseinen ja persoonaton tuokin kuva, samasta muotista kaikki bloggaajat. Mutta hemmetti, minä haluan lähettää teille nyt sydämiä myös kuvan muodossa ja sen teen.
Kiitos, että olette.
Nekalan muija on ihan oikeessa.
Mä olin miettinyt tässä syksyn mittaan, että onko siellä kaikki OK. Somepreesensin huono puoli on se, että sitä helposti alkaa spekuloimaan sen perusteella vaikka pitäisi itsekin tajuta, että kaikki on yhtä aaltoliikettä. Pääasia, että löydät taas olemisen, tekemisen ja kirjoittamisen ilon – tai ainakin siis sen, että blogin teko tuntuu kivalta eikä kakalta. Haters gonna hate, vaikka oikeasti olen aika varma että ei sua kukaan voi edes inholukea.
Etähalauksia, hyvää mieltä, kaikkea söpöä sinne Suomeen!
Nekalan muija tosiaan puhuu asiaa.
Aaltoliikettähän se elämä tosiaan monesti on. Ihan yhden päivän sisälläkin. Mä luulen, että loma tulee tekemään aivoille tosi hyvää, ja ensi vuonna juttu lentää taas paremmin 🙂
Haleja, hyvää mieltä ja söpöyttä sinne kans <3
Eilen kans luin tuon sinun ”oksennuspostauksen”. Illallakin sitä mietin ja ihan samaan lopputulemaan tulin kuin blogikollegasikin eli lopeta mielyttäminen! Helpommin ehkä sanottu kuin tehty kun tämä on työsi, mutta siitä ei tule mitään jos kaikki jutut on kuin päättäjien suusta valmiiksi mietitttyjä niin ettei kukaan vaan suutu.. ja rankaksi käy myös juttujen kirjoittaminen sillä ajatuksella.
Toivon sulle oikein rauhallista ja ihanaa joulua ja rohkeutta ensi vuodelle!
Joo, onhan se hankalaa, kun totta kai haluan kuunnella teidän lukijoiden ajatuksia ja mielipiteitä. Eihän Lähiömutsia olisi ilman teitä. Nyt olen vain koittanut liikaa täyttää kaikkien toiveet ja muokata tekemisiäni kaikkien palautteiden perusteella. Eihän siitä tule yhtään mitään. Jatkossakin kuuntelen tietenkin palautteita herkästi, mutta koitan suodattaa niistä sellaisen hyvän kokonaisuuden, jossa kuitenkin voin kirjoittaa hyvillä mielin ihan just sellaista blogia kuin itse tahdon 🙂
Rauhallista ja ihanaa joulua sinne myös!
Mäkään en yleensä kommentoi enkä eilenkään ehtinyt. Mut luen blogiasi (paitsi yritysyhteistyö jutut yleensä jää lukematta, mutta se vapaus minulla onneksi lukijana on, vapaus valita mitä luen) enkä yleensä kommentoi. Varsinkaan mitään huonoa, ei tulisi mieleenkään turhaan narusta. Mutta pitäisi enemmän antaa kiitosta ja kehuja! Olet loistava kirjoittaja ja elämääsi on kiinnostava seurata. Olet innoittanut itseänikin haaveilemaan kirjoittamisesta ja myös unelmahommissa-jutuista. Olen kuunnellut podcastit ja tykkään niistä valtavasti! Eli KiitoS kaikesta sinulle ja hyvää ja vapaata loppu vuotta. Jatka eteenpäin valitsemallasi tiellä äläkä anna huonojen asioiden vallata liikaa mielialaasi. Luovuus kukkii parhaiten kun ei tee mitään, ota siitä oli irti
Ihana, että nyt kommentoit <3 Ja kiitos hurjasti sanoistasi, niistä tuli hyvä mieli. Ja niin parasta kuulla, että olet löytänyt myös Unelmaduunarit-podcastin!
En eilen ehtinyt kommentoimaan, mutta onneksi muut ehti! Tämä blogi on mulle vapaa-ajan lukemista, parempi kuin mikään naistenlehti. Luen lähes jokaisen postauksen, toisista innostun enemmän, toisista vähemmän. Havin kynttilöistä luin tyytyväisenä ja ihailin kauniita kuvia, vaikka en voi sietää antiikkikynttilöitä. Oon tuikkuihmisiä ja antiikkikynttilöitä oli mummolassa! 😀 Edes kaupalliset postaukset ei häiritse, jollakin teidänkin on elettävä ja ymmärrän 100% sen, että näiden kaupallisten yhteistöiden ansiosta sinun on mahdollista kirjoittaa meille niitä muita napanöyhtänkaivelujuttuja. 🙂 Jos jokin juttu joskus häiritsee, niin tähän asti olen kyllä ajatellut, että se on minun ongelma, ei sinun.
Nyt on pakko kommentoida, vaikken sitä juuri koskaan tee. Blogisi on ihan paras, elämänmakuinen. Sitä lukiessa haaveilin esikoisesta, kipuilin keskenmenoja sun muita takkuja perheellistymisen tiellä ja edelleen sitä seuratessa ovat menneet niin esikoisen kuin kuopuksenkin ensimmäiset vuodet. Olen saanut vertaistukea, viihdettä ja hyviä tuotevinkkejäkin. Mielestäni blogeissa tärkeintä on just tuo, että ne ovat kirjoittajansa ”omaa tilaa”, oma paikka jakaa tasan sitä, mitä itse haluaa ja sisältö muuttuu väistämättä elämän muuttuessa. Se tinkimättömyys ja oma linja välittyy, kaikkien miellyttämiseen pyrkiminen johtaa puolivillaisuuteen ihan väkisinkin. Älä miellytä kaikkia! Olet hyvä just noin!
Ihana sydän kuva sinusta <3
Asikaisen neuvo oli just oikea, muista se!
Blogisi on vähän kuin avoin päiväkirja,ei omaa elämää voi elää muita miellyttääkseen. Hiton hyvä blogi ja rehellinen, ilman kiiltokuva kuorrutteita. Tykkään kun sun tyttäressä on samaa persoonallista pippurisuutta kun omassa
Jatka samaan malliin! Tykkään!
Ei ole väärin kaivata positiivista palautetta. Olen ottanut asiakseni viljellä sitä kanssakulkijoille nyt syksyn mittaan töissä, joten miksipä ei täälläkin: kiitos! Kiitos ihan mahtavasta Unelmaduunarit-podcastista, se on nyrjäyttänyt omaa työelämään liittyvää ajattelua uuteen uskoon monet kerrat. Kiitos myös blogista, joka on välillä inspiraation lähde ja välillä olkapää vanhemmuuden kanssa kipuillessa. Iloa ja valoa joulunaikaan, rentouttavaa lomaa!
Sinä oot ihana ja sinun blogisi on ihana. Tykkään tästä blogin uudesta visuaalisesta ilmeestä ja tykkään tavastasi kirjoittaa.
Lähiömutsi on yksi pidempiaikaisia blogeja, joita olen seurannut ja ollut yksi innoittaja omalla ”blogiurallani”.
Kiitos, kun olet. Jatka tekemistä, omalla tyylilläsi 🙂
P.S. Kaikki me joskus tarvitaan niitä kehuja ja positiivisia kommentteja ❤
Eilen jo kommentoin ja edelleen – ihana sinä ja sinunnäköinen elämänmakuinen blogi <3
Mutta et kai sä Jodelia seuraa? Eikös se ole joku pikkujonnejen vauvapalsta?
Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa sinulle ja perheellesi!
Hyvä sinä! Tämä blogi on ehkä pisimpään ollut lukulistallani, osaat kirjoittaa kyllä mahtavasti! Ja minä koen, että kirjoittamasi yhteistyöpostauksetkin ovat mahtavia, koska arvioit tuotteita usein monipuolisesti ja rehellisesti ja perustelet näkemyksiäsi. Niiden perusteella uskaltaa tehdä omia päätöksiä. (Tosin välillä melkein nolottaa kun on niin moneen hyvään ostokseen saanut täältä vinkin, aina lasten potkupyörästä babboe-laatikkopyörään tai futon-patjaan ) mutta ollaan kaikkiin niihin oltu tosi tyytyväisiä! Ei aina itsellä ole aikaa perehtyä kaikkeen niin se on mahtava että joku perehtyy meidän puolesta. Melkein kuin joku ystävä suosittelisi. Ja nämä kaikki muut postaukset juuri rehellisyydellään ovat mahtavia. Kiitos tästä blogista!
Tuo on muuten totta että tätä kautta on löytynyt monia hyviä vaatemerkkejä ja muitakin suosituksia joista en ehkä olisi ilman Lähiömutsia koskaan kuullutkaan.
Olen kohta neljä vuotta seurannut blogiasi ja luin myös eilisen postauksen. Hiljaisuudessani onnittelin sinua siitä että uskalsit suoltaa pahan olon ulos. Aika paljon kritiikkiä ja ehdotuksiakin antavana tunsin pienen pistoksen. Muistaakseni edellinen kommenttini oli juuri sellainen neutraalinkriittinen. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö olisi tyytyväinen myös siihen mitä luen. Eikä todellakaan voi olettaa että bloggaaja voisi täyttää kaikkia toiveita joita hänelle esitetään. Blogin pitää olla tekijänsä näköinen ja vaikka minun onkin joskus ikävä niitä vauvanpukluisia postauksia niin en todellakaan odota että enää isompien lasten äitinä jaksaisit tai edes välttämättä pystyisit vakuuttavasti niitä kirjoittamaan. Pitää kirjoittaa siitä mikä inspiroi eikä väkisin vääntää jotain mikä ei tunnu hyvältä. Ajan mittaan oman näköisensä kirjoittaja pysyy paljon kiinnostavampana kuin sellainen joka unohtaa itsensä ja kirjoittaa vain sillä ajatuksella mitä yleisö ehkä haluaa tai mitä olettaa yleisön haluavan.
On totta että olen vähän hypännyt Puutalobabyn kelkkaan, sillä omassa elämäntilanteessani kaipaan niitä vauvan hajuisia kirjoituksia ja juuri nyt Puutalobabyn alkuvuodet tarjoavat minulle sitä mitä haluan. En silti ole unohtanut Lähiömutsiakaan. Vaikka nyt seuraan enemmän vain sivusilmällä niin en ole kokonaan katoamassa vaan yritän vain kahlata kiinni useita vuosia erään toisen perheen elämässä. Uskon että kunhan olen lopulta lukenut nykypäivään asti maltan taas palata myös tänne puolelle aktiiviseksi lukijaksi 🙂
Hanne, sä rulaat! Luen blogiasi aina kun haluan rentoutua. Se on minulle kuin aikuiselämän Aku Ankka. Avaan sen, kun tekee mieli selailla jotain kivaa. Se on tietysti myös mielenkiintoinen ja tarjoaa hyödyllistä infoa eri asioista. En ole jokaisen postauksen kohdeyleisö, mutta ei se mitään. Mielelläni tutustun myös uuteen ja ehkä olenkin vähitellen sekin kohdeyleisö. Blogisi on huippu.
En jaksanut enää eilenillalla eilistä postausta lukiessa kommentoida, joten teen sen nyt. Olen seurannut blogiasi noin kolme vuotta alkaessani odottaa esikoistamme. Rehelliset ja elämänmakuiset tekstisi, loistava taitosi kuvailla sanoin tuntemuksia ja tapahtumia ja kauniit blogikuvasi ovat olleet minulle mitä parasta vertaistukea nämä vuodet. Miten monen monituista kertaa olenkaan nauttinut lukiessani postauksiasi, kielesi on niin rikasta ja soljuvaa, että nautiin siitä samalla tavoin kuin hyvästä romaanista. Esikoisemme on nyt reilu kaksivuotias, odotan nyt toista lasta ja olemme edelleen ystäväpiirimme ainoita perheellisiä. Se ei ole huono asia, sitä en tarkoita, vaan haluan sanoa sen, miten tärkeää vertaistukea olen saanut lukemalla blogistasi äitiydestä, vauvavuosista ja muusta elämästä. Lähiömutsin kautta olen myös tutustunut moniin hyviin ja eettisiin lastenvaatemerkkeihin, joista en olisi muuten tiennyt mitään. Minua eivät yhteistyöpostaukset haittaa. Luen joka ikisen postauksesi, vaikka jotkut aiheet ovatkin minulle kaukaisempia.Se ei minua haittaa,sillä tiedän niiden kiinnostavan kovasti jotakuta muuta. Pidän myös siitä, miten oma maailmankuvani on avartunut Lähiömutsin myötä. Arvostan valtavasti työtäsi ja taitoasi kirjoittaa. Olet upea! Rentouttavaa joulunaikaa ja kaikkea hyvää sinulle!
Lähiömutsi on ainoa blogi jota luen säännöllisesti ja melkein kaikki postaukset. Aloitin vuonna 2015 jolloin odotin esikoista, ja aikaa oli lukea jokainen postaus läpi blogin synnystä saakka. Nyt lapsia on kaksi ja aikaa vähemmän, mutta silti palaan tänne yhä uudelleen kun kaipaan fiksua, viihdyttävää ja hyödyllistä luettavaa. Silti en ole koskaan ennen kommentoinut, joten sanon sen nyt: Kiitos blogista Lähiömutsi! Muista että ne jotka huutaa koviten mammapalstoilla arvostelujaan, eivät todennäköisesti ole niitä uskollisimpia lukijoita, tai edes sitä kohderyhmää, jolle oikeasti haluat kirjoittaa. Jatka omana itsenäsi. Ja pidä lomaa jooko, nuku ja lepää välillä – mä ainakin olen ihmetellyt monesti, että miten sä jaksat ja ehdit tehdä niin paljon kaikkea ja vielä raportoidakin siitä täällä. Vaikka meillä on sama määrä tunteja vuorokaudessa, ja mä ehdin vaan käydä leikkipuistossa ja lähikaupassa 😉
Olen itkenyt, nauranut ja tuntenut tekstejäsi lukiessa. Olen copy pastennut ja linkannut kavereille ja miehelle, tallentanut muistiini kirjoituksiasi. Oot mulle virtuaalinen äiti ystävä, jonka jutuille nyökyttelen- just näin mäkin aattelen. Sä osaat sanoittaa ihanasti arkea. Omaasi, ja tietysti vain osaa siitä, mutta saan silti paljon samaistumispintaa kirjoituksistasi. Kirjoitat kauniisti, korvapuustimaisen arkisesti ja kuitenkin niin värikkäästi että välillä tuntuu kuin lukisi romaania. Joitain blogitekstejäsi olen lukenut monta kertaa. Olen palannut esimerkiksi vauva-ajan kirjoituksiin usein. Haluaisin itsekin osata tallentaa murusia meidän perheen elämästä omalle lapselleni aikuisena luettavaksi. Joskus olen ajatellut että tulostan näitä sun ja alleviivaan sun rivit, ne mitkä milloinkin koskettaa. 🙂 Tallennan ne ja lisään muutaman sanan itse. Kerron sitten että näin itsekin ajattelin silloin. En vain osannut sanoiksi pukea.
Kiitos siis ihanasti blogistasi! Leppoisaa ja mukavaa joulua sinulle ja perheellesi.
(Koitin eilen jättää tämän saman palautteen, mut jotenkin onnistuin poistamaan sen ennen kuin lähetin. Toivottavasti nyt onnistuu.)
Minä hyppäsin lähiömutsin matkaan esikoisen ollessa pari kuukautta juuri ennen teidän Thaimaan isäkuukautta eli n. viisi vuotta sitten. Siitä asti olen viihtynyt blogin parissa. Lähiömutsi on ainut blogi, joka on kulkenut matkassa kaikki nämä vuodet. Yhdessä olemme kasvaneet mutseina. Samoja kriiseilyjä on koettu ja runsaasti vertaistukea täältä kerätty sekä sinun että ihanien kanssa lukijoiden toimesta. Kiitos siis tästä ja rentouttavaa joulun aikaa!
Tämä on ollut laadukkain ja mielenkiintoisin blogi ja ainoa jota oon monta vuotta jaksanut seurata. Aiheet ovat ajanmyötä luonnollisesti hieman muuttuneet ja työelämä ei itseäni vielä kotiäitinä kosketa, mutta ei se haittaa, on edelleen silti antoisaa ja innostavaa luettavaa. Kiitos!
Kiitos myös vertaistuesta ja syvän viisaista oivalluksista, joita etenkin vauvavuosina oon blogistasi saanut, etenkin khden pienen lapsen vanhemmuuteen tästä oli isompi tuki kuin mitä osaankaan edes kertoa. Toivottavasti positiivinen palaute lukijoilta tulisi aina perille ! Iloa ja intoa jatkoon.
Itsekään en yleensä millään jaksa päivän päätteeksi kommentoida blogia, vaikka aktiivisesti luen. Halusin mäkin vain sanoa, että jatka vain rohkeasti omalla linjallasi! Ja toivottavasti saat nyt rankan syksyn jälkeen levättyä. Ja oli ihan mielettömän upeaa, että puit sanoiksi nuo tuntemuksesi.
Avautumispostauksessasi kiteytyy jotain olennaista äitiydestä/naiseudesta/ihmisyydestä: tekee niin tai näin, se on aina jonkun mielestä väärinpäin. Samojen tunteiden ja paineiden kanssa painitaan me kaikki mutsit omassa työ- ja yksityiselämässä, joskin toki bloggaajan kaltainen julkinen työ nostaa niskaan tulevan paskan määrää huomattavasti. Oma mielipiteeni on, että blogissasi on juuri sopivassa suhteessa kaikkea, myös idylliä ja arkeen väsymistä, niinhän se on elämässä oikeastikin. Ihailen blogistasi välittyvää realistista ja rehellistä, mutta kuitenkin ehdottoman positiivista elämänasennettasi. Vastoinkäymisiä ja ketutusta tulee elämässä vastaan, mutta osaat etsiä asioiden myönteiset puolet ja tehdä elämästäsi omanäköisen tavalla, johon itsekin pyrin. Kiitos kun olet olemassa, toivottavasti jatkat blogiasi pitkään!
Pitkään mietin miten tähän kirjoitan. Voisin vastata detaljitasolla, kertoa mikä minua erityisesti mielyttää. Kerron kuitenkin syvemmistä merkityksistä: Kun meidän perheellistymisestä alkaneet synkät ajat (suunnitelmat uudeksi vääntäneitä ja varmuuden tulevaisuudesta pirstaloituneita vastoinkäymisiä uusilla vanhemmilla) olivat helpottaneet, ja tuli lopulta aika nousta pohjalta blogisi oli mukana tukena.
Vanhempainvaapaakesän aikana oli aikaa hengähtää ja aloittaa toipuminen.Kesällä luin kaikki blogin arkistot ja löysin sieltä perheen mallin, jonka mukaan lähteä rakentamaan omaa ajatusta perheestä, joka oli alun kamppailuissa jäänyt tekemättä. Sinun kirjoituksesti, ja ennenkaikkea hyvä kirjoitustyyli tarjoavat myös mahdollisuuden kokea niitä juttuja jotka meillä jäivät väliin tai joita ei koskaan voida kokea, melkein kuin itse olisi mukana. Iso peukku että kirjoitat jaksamisesta ja henkisestä hyvinvoinnista, näitä asioita pitää saada pois tabujen seasta yleiseen tietoisuuteen.
Kolmantena tasona Lähiömutsi on ehdottomasti paras perheellisen media, uuden ajan aikakausilehti. En ole vielä keksinyt sellaista asiaa johon lapsiperhe törmää ja täältä ei löydy ideoita tai vinkkejä. Lisäksi tarinoiden lukeminen, ja niistä nauttiminen tarjoaa mahdollisuuden hengähtää hetken oman arjen keskellä mielenkiintoisten ja hyvien juttujen parissa.