Katsokaapas vain, meidän seinille on ilmestynyt tapettia! Pieniä näytepalasia tosin, mutta ihan oikeaa tapettia kuitenkin. En nyt vielä menisi huutelemaan, mutta tämä saattaa tarkoittaa sitä, että meillä voi olla edes joku huone tapetoituna ennen joulua. Eihän remontin aloittamisesta olekaan kuin vuosi ja muutamat kuukaudet päälle!

Ollaan ehditty tuijotella maalarinvalkoisia seiniä tässä nyt niin pitkään ja rauhassa tuumaillen, että valinnat alkavat olla selvät. Vain makuuhuone vielä mietityttää. Oli miten oli, tapeteissakin mennään muun remontin tapaan kodin rakennusvuosikymmenen hengessä, mutta tätä päivää sekaan twistaten. Skandinaavista ja modernia 1950-lukua siis.

Seinille pääsevät rehevät ja raikkaat värit sekä kuviot, jotka ovat joko ihan alun perin 50-luvulla suunniteltuja tai sieltä innoituksensa saaneita. Täällä on mun parin vuoden aikana kokoama tapettikollaasi, jos samanhenkinen tapettimaailma kiinnostaa. Siellä näkee myös, minkä tapettivalmistajan mikäkin tapettipalanäyte on.

Niin kivaa, että on taas aikaa ja ylipäätään kiinnostusta miettiä remonttihommia. Liekö se tämä syksy, mutta tuntuu, että tahtoisin vain laittaa kotia, neuloa villasukkaa ja haudutella uunissa ruokia, joihin ei kesällä aurinkovoimalla kiitäessä ole aikaa tai kiinnostusta. Ihanaa, että on syksy.

Jaa