Festarit koettu pressi-nauha ranteessa

Missä sinä olit, kun viikonlopun myrsky vyöryi Helsinkiin? Minä olin Flow Festivalin ravintolakatoksessa, siinä kasvihuoneen näköisessä. Pidin toisella kädellä rystyset valkoisena kiinni pöydästä, toisella viinilasista. Olimme juuri ehtineet ruoka-annostemme kanssa siihen, kun horisontissa velloneet mustat pilvet vyöryivät päälle riepottelevan tuulen vanavedessä ja repesivät kaatosateeksi.

Ihmisiä juoksi massoina, kun kaikki yrittivät löytää jostain sateensuojaa. Pisarat piiskasivat maata tuulen antamassa tahdissa. Salamat ryskyivät alas ja saivat sydämen tykyttämään kiivaammin. Ravintolakatoksen lamput heiluivat kuin myrskysäässä seilaavan laivan lyhdyt, puolelta toiselle. WC-ilmapallot sojottivat narujensa päissä vaakatasossa. Yksi seurueestamme ryömi varmuudeksi pöydän alle syömään ruoka-annostaan.

Rakastan hulluja säätiloja ja vihaisena riehuvaa ukkosta. Mutta nyt adrenaliinin makuiseen ihailuun sekoittui hivenen pelkoa. Vaikka festarialueella oli varauduttu myrskyyn muun muassa purkamalla kaikki lentoon helposti lähtevä pois ja vahvistamalla rakennelmia betoniporsain sekä kuormaliinoin, katselin mietteliäänä vieressä kohoavia vanhoja tehdaspiippuja. Mistä sitä koskaan tietää – muuta kuin sen, että kotiinsa ne ihmiset eniten kuolee.

Pienestä pelkotykytyksestä huolimatta tuntui absurdilta lukea netistä uutisia ja somepäivityksiä. Ilmatieteenlaitos kehotti ihmisiä siirtymään sisätiloihin. Ylen televisiokanavilla pyöri hätävaroitus. Hesari tiesi kertoa, että Flow on joutunut keskeyttämään ohjelmansa ja että festareilla on täysi kaaos.

Ei se kaaokselta siinä uutisoinnin keskiössä tuntunut. Enemmänkin hämmentävältä ja fiilistä tihentävältä yhteiskokemukselta muiden kylki kyljessä sateen loppumista odottavien festarivieraiden kanssa. Sellaiselta hetkeltä, jonka halusin olla kokemassa. Tosin kuulin myöhemmin, että paniikinpoikastakin oli ollut, kun suurimman teltan katto oli revennyt ja koko jättimäinen teltta oli jouduttu evakuoimaan.

Flow myrskyn jälkeen oli absurdi kokemus sekin, haahuileva välitila. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ohjelma-aikataulu ei pitänyt paikkansa ja suurin osa lavoista oli edelleen suljettuna, eikä niiden lähelle saanut mennä. Flow ilman musiikkia tuntui aavemaiselta, sähköisen odottavalta.

Illan mittaan suurin osa lavoista aukesi uudelleen, musiikki alkoi taas soida ja se toinen myrskyrysähdys ei osunutkaan Flow’hun. Myrskypilvien tilalle taivaalle ilmestyi välissä jopa pumpulisia pilvipalleroita, jotka näyttivät kuin paksulla öljyvärillä töpsötellyiltä. Sitten taas satoi.

Säästä huolimatta tein Flow’n lauantaissa sitä, mikä Flow’ssa on parasta: annoin fiiliksen ja festarikavereiden viedä. Olin onnesta yhtä hymyä Alman keikalla ja tilasin tiskiltä kirjallisuuden innoittamana Captain Morgania – Katja Ketun Kätilö-kirjassa, jota paraikaa kuuntelen äänikirjana, juodaan tuota rommia vähän väliä. Kuljimme sadetakit kahisten ympäri valoin koristeltua festivaali-aluetta. Kaikki näytti ehkä jopa tavanomaista kauniimmalta ja mystisemmältä niin, sadeharson läpi katseltuna.
Share: