Sain nuuskittua tietooni tämän kesän mielenkiintoisimman drinkkiohjeen. Kuusenneulasia sisältävä ginicocktail sopii mainiosti suomalaiseen keskikesän juhlapöytään aperitiiviksi herättelemään ruokahalua. Ulkomaalaiselle vieraalle tässä on tarjolla metsäinen makuelämys, jolla luoda lisämystisyyttä metsäläiskansamme ylle. Drinkki on vähän kuin saunanlaudetta nuolisi, mutta kiehtovalla tavalla kuitenkin parempaa.
Maistoin kuusenoksista tehtyä drinkkiä ensimmäisen kerran Publikissa, jossa sain ilon kutsuttuna osallistua pieneen drinkkipajaan. Vanhana baarimaijana ja drinkkifiilistelijänä nappaan tällaisiin kutsuihin kiinni mielelläni, mutta tällä kertaa mielenkiintoa nostatti itse baari.
Publikissa nimittäin sheikataan drinkkejä maailman trendien aallonharjalla. Publikin drinkit pyritään tekemään niin, että niistä syntyy mahdollisimman vähän roskaa. Siellä puhutaankin hävikkiruuan jälkimainingeissa nousseesta trendistä: hävikkijuomista. Tällaiset zero waste -baarit ovat kuulemma juuri nyt puhutuimpia drinkkibaareja esimerkiksi New Yorkissa, Lontoossa ja Kööpenhaminassa.
Mitä roskattomuus Publikissa sitten tarkoittaa? Esimerkiksi limeviipaleet käytetään kahteen kertaan – ensin puristamalla mehu drinkkeihin ja sen jälkeen keittämällä limekuorista siirappia drinkkejä varten. Tai sitä, että pillejä tai muita muovikoristeita baarissa ei käytetä lainkaan. Baarissa juomia sekoittavat työntekijätkin maistavat sekoittamansa juomat muovipillin sijaan pestävällä lasipillillä. Ei siis ihan suotta Hesarin Nyt-liite nimennyt Publikia ekologiseksi baariksi.
Saattaa kuulostaa asiakkaiden kalastelulta, mitä se varmasti osittain onkin. Ja hyvä niin. Jos nyt on trendikästä ja asiakkaisiin vetoavaa olla ekologinen, en minä aio siitä valittaa. Ja sitä paitsi, kyllä tällaisilla asioilla ihan oikeasti on merkitystä. Hesarin jutun mukaan pelkästään Suomessa heitettään vuodessa roskiin 400-500 miljoonaa kiloa ruokaa. Drinkkejä työkseni tehneenä tiedän myös, että niitä muovipillejä kuluu ihan järjetön määrä ihan vain yhden kiireisen illan aikana.
Publikista piipahtamisen arvoisen tekee myös se, että baari lahjoittaa tuotostaan puolet hyväntekeväisyyteen. Tällä hetkellä kerätään pottia Setalle. Myös kuka tahansa baarimikko tai -maija voi mennä illaksi töihin Publikiin ja lahjoittaa palkkansa hyväntekeväisyyteen. Minun sheikkerikäsi on veltostunut vuosien aikana onnettomaksi, mutta olutta osaan sentään edelleen laskea tuoppiin ja viiniä kaataa lasiin, joten ehkä minäkin voisin tarjoutua illaksi hyväntekeväisyyttä tekemään.
Mutta se drinkki! Sen nimi on Green Lady, ja metsäisen maun siihen tuo kuusenneulasista tehty siirappi. Mitään keittelyä tähän siirappiin ei tarvita, vaan siirappi surautetaan ronskisti heittämällä neulaset (20 grammaa), sokeri (2 dl) ja vesi (2dl) tehosekoittimeen. Surruttelun jälkeen siirappi siivilöidään pulloon ja siinä se. Säilyy kylmässä kuulemma pitkään.
Mä itse vähän sooloilin ja käytin siirappiin kuusenkerkkiä, eli niitä uuden suven havusilmuja, jotka vaaleanvihreänä puskevat näin alkukesästä kuusen oksien kärkiin. Liekö siitä johtuvaa, mutta minun tekemästäni siirapista tuli paljon tummempaa kuin Publikin. Tästä syystä johtuen tekemäni drinkki näyttää siltä kuin olisin nostanut turpeisesta metsäsuosta sammaleista vettä lasiin, kun Publikissa sheikkaamani drinkki oli keltaisempi ja kirkkaampi.
No ei anneta sen häiritä. Hyvää ja häröllä tavalla metsäistä oli myös tämä tekemäni sameampi drinkkiversio. Ja tässä se ohje myös teidän suvenne iloksi:
Publikin Green Lady
- 3 cl giniä (Napue)
- 1 cl cointreauta
- 3cl tuorepuristettua sitruunamehua
- 2cl kuusenosasiirappia
Laita sheikkeriin jäitä ja mittaa kaikki ainekset perään. Sheikkaa ja tuplasiivilöi lasiin (eli käytä sekä sheikkerin siivilää että erillistä tiheäverkkoista siivilää). Koristele kuusenoksalla ja nauti.
Kiitti drinkkibaarivinkistä, kuulostaa tutustumisen arvoiselta!
Keräsitkö kuusenkerkät Helsingissä? Saiko siihen helposti kaupungilta/muulta maanomistajalta luvan? Himottaisi tää ja kuusenkerkkäsiirappi, mutta homma on kaatunut siihen etten ole saanut aikaiseksi kysyä lupia.
Tuulis
Yritän kommentoida rakentavasti, toivottavasti ei tule kauhean ikävä fiilis! 🙂 Mun täytyy sanoa, että MUA henkilökohtaisesti välillä ärsyttää, kun postauksissa on a) ihan hirvittävän monia kuvia ja vielä aika isokokoisia ja suhteellisen vähän tekstiä välissä ja erityisesti b) kun postauksessa on useita ihan tosi samanlaisia kuvia.
Tässäkin postauksessa on kahdeksan kuvaa, jossa sitruunoita, ginipulloja ja drinkkitarvikkeita, vähän eri kulmista – minun silmiini ihan hyvin olisi kaksi kuvaa ajanut ihan saman asian. 😀 Eikä oikeasti vaan ärsytä vaan esim. tämä postaus oli minusta niin raskaa oloine juurikin tuon kuvamäärän takia ja kun olivat ihan samaa kamaa kaikki, että en edes jaksanut sitä kahden ensimmäisen virkkeen jälkeen lukea, kun huomasin, että jättimäiset samanlaiset kuvat vaan toistuvat toistumistaan. 😀
Siis moni varmaan tykkää?, mutta mietin vain, että oletkohan saanut muualta tällaistä palautetta? Itselle ihan no-no, lukisin mielummin vähän enemmän hyviä tekstejäsi ja vähän vähemmän kuvia. 🙂
Kannattaa käydä piipahtamassa Publikissa, jos niillä nurkilla pyörii.
Kuusenkerkät ovat miehen tuomat tuliaiset mökkireissulta, jonka ympärillä on suvun omistamaa metsää, joten ei tarvinnut lupa-asialla ainakaan tällä kertaa vaivata päätään 🙂
Kiitos palautteesta, sitä on aina ilo saada 🙂
On tosiaan totta, että tällaisissa postauksissa kuvituskuvina on monesti samasta tilanteesta / asiasta / paikasta erilaisia kuvia. Ihmisiä kuvatessa ilmeillä saa helpomin erilaista fiilistä, mutta asioitakin kuvatessa koetan tehdä mahdollisimman mielenkiintoisia kuvia ns. stailaamalla asiat eri tavalla ja leikittelemällä kuvakulmien yms. kanssa.
Kuvien tarkoituksena ei tosiaan ole olla raskaita, vaan nimenomaan keventää tekstiä. Pitkä pötkö tekstiä on raskas luettava, ja siksi (omasta mielestäni) kuvituskuvia tarvitaan. Oma vakiintunut tapani on kaksi kappaletta tekstiä, kuvat ja taas kaksi kappaletta tekstiä. Kuvituskuvien määrä vaihtelee tilanteen ja postauksen mukaan, mutta yleensä se on kaksi kuvaa. Retki- ja matkailupostauksissa sitten enemmän, kun kuvakavalkadikin on monipuolisempi. Välillä kirjoitan aihepiiristä, jota on hankalampi kuvittaa, ja silloin kuvia on vähemmän.
Tässä postauksessa olisi tosiaan voinut olla jokaisen kahden kappaleen slotin välissä vain yksi kuva. Kahdella kuvalla en kuitenkaan näe, että olisin voinut kuvitusta hoitaa. Tai toki olisin voinut laittaa vaikka vain yhden kuvan, mutta koen mielekkäämpänä useamman kuvan 🙂 Kävin juuri pienen ruokakuvauskurssin, joten ehkä sen jälkihuumassa vähän lähti kuvitusinto lapasesta 😀
Noin yleensä blogimaailmassa arvostetaan juurikin kuvia, ja niihin panostetaan. Itselläni juttuhan on selkeästi tekstit, ja ihana kuulla, että tulet tänne blogiin juuri niiden perässä.
Itselleni kuvat ovat kuitenkin tosi tärkeä osa tätä kaikkea, ja tahdon tulevaisuudessa yhä enemmän kehittyä kuvissa ja panostaa niihin. Mikä ei tarkoita sitä, että tekstien merkitys olisi vähenemässä, mutta tekstit tulevat toivoakseni saamaan ammattitaitoisemmat kuvat kylkeensä 🙂