Vajaa pari vuotta sitten huomasin ihmeekseni voivani laskuttaa vuonna 2013 perustamani yrityksen kautta eniten blogiini liittyviä töitä. Viimeistään siinä vaiheessa oli opeteltava uusi titteli: ammattibloggaaja. Viime vuosi oli yritykseni paras vuosi, ja siihen liikevaihtoon ja tulokseen tulee tänä vuonna useamman kymmenen prosentin notkahdus. Siihen on syynä tämä teininä vihkoon kirjattu unelma elämästä lapsiperheenä jossain kaukana loskasta ja tutuista elinpiireistä ja -tavoista.

Elämme nyt vastakohtaa kuluneiden vuosien hektisille kausille ja paikoittain sekopäisen kiireiseksi livahtaneelle arjelle. Päätyöni on tällä hetkellä tämä rakas oma blogini. Vaikka päivitän täällä Balilla blogiani normaalin tahtiin (hyvänen aika, tarinoita ja ajatuksia riittäisi vaikka neljään postaukseen päivässä!), rahaa tulee sisään paljon vähemmän kuin normaalisti.

Olettekin ehkä huomanneet, että kaupallisia yhteistöitä on ollut kuluneiden kuukausien aika vain muutama hassu. Niistäkin jokainen on tähän mennessä ollut sellainen, jonka ehdin sopia ja osittain tehdä vielä Suomessa ollessamme. Ruokottoman hiljaista olisi ollut sillä saralla muutenkin, mutta joitakin yhteistöitä on mennyt ohitse sen takia, että emme ole Suomessa. Olen joutunut kieltäytymään myös muista töistä, joista eniten harmittaa puhujakeikat. Kaikkea ei vain voi tehdä etänä. Nämä kaikki ohimenneet työt näkyvät normaalia huomattavasti kapeammassa kukkarossa.

Palaan omassa postauksessaan tarkemmin siihen, miten matkamme taloudellisesti on mahdollinen. Annan silloin myös vinkkejä, miten samanlaisen seikkailun voi toteuttaa, vaikka työt eivät kulkisikaan takataskussa, kuten itselläni. Jos taas ammattibloggaajan työ ja useista puroista koostuvat tuloni kiinnostavat enemmän, kannattaa laittaa ennakkona tilaukseen kirjani Unelmahommissa. Kirjassa avaan työtäni tarkemmin myös numeroina.

Nyt kuitenkin katsaus siihen, mitä työnteko omalla kohdallani täällä pallon toisella puolella on. Mukana kulkeva toimistoni koostuu tietokoneesta, kamerasta, vastamelukuulokkeista, puhelimesta, muistivihosta, to do-listapapereista, lyijykynästä, teroittimesta, kasasta latureita ja tietenkin internetistä. Kirjanpito ja laskutus seuraavat tännekin, mutta nekin mahtuvat kulkemaan mukana ohuessa kansiossa. Lähetän tarvittavat prujut kirjanpitäjälleni sähköpostin liitteenä, ja laskutuskin tapahtuu netissä. Puhelimen skannaussovellus on mainio apuri, kun tarvitsee saada papereita digitaaliseen muotoon.

Reissumme ensimmäisen reilun kuukauden elimme melko tavanomaista arkea vuokraamassamme villassa. Tein patiomme pöydän ääressä istuen kuuden-kahdeksan tunnin työpäiviä, ja toisinaan päivät valahtivat pidemmiksi. Silloin tällöin kävin istumassa kahviloissa koneineni, mutta viimeisiään vetelevän tietokoneeni ja sen onnettoman akun takia joudun pitäytyä pistorasioiden läheisyydessä. Rähjäisissä rantaravintoloissa kirjoittamiset jääkööt siis toiseen reissuun ja toisen tietokoneen aikaan.

Ulospäin näkyvän blogityön lisäksi olen suunnitellut ja valmistellut blogin taustalla olevia asioita: tulevia projekteja ja uusia asiakkaita. Läpiviennissä olevia projekteja on niin minimaalisesti, että niiltä on vapautunut aikaa muulle. Ehdin esimerkiksi vihdoin laittaa aikaa blogipohjan hiomiseen, ja toivoakseni saan sen työn tulokset teille näkyviin pian. Normityöarjesta täällä puuttuvat erinäiset tapahtumat ja tapaamiset, ja niiden luomat kohtaamiset ja inspiraatiot verottavat työtäni huomaamatta. Onneksi Bali pystyy tarjoamaan omansa tilalle. Puhelin on pysynyt lähes mykkänä ja sähköpostiliikennettäkin on ehkä 20 prosenttia tavanomaisesta.

Ubudin aikoina teimme Satun kanssa Unelmahommissa-kirjamme loppuun. Kirjoitimme viimeiset osuudet ja lauseet, muokkasimme, luimme, viilasimme ja luimme taas uudelleen viilataksemme lisää. Jonkin verran työaikaa kului myös kirjan markkinoinnin suunnitteluun, ja siinä riittää vielä sarkaa niitettäväksi ennen kuin voi viettää sadonkorjuujuhlia. On mahtavaa, että nykypäivänä on mahdollista kirjoittaa yhdessä kirjaa näin: minä Ubudissa, Satu Reykjavikissa ja kustantamomme WSOY:n väki Helsingissä. Välimatkat ja aikaerot eivät haittaa, kun on internet.

Netin kautta olen myös voinut olla läsnä Suomessa etänä. Kiitos Skypen, olen ollut hikisine naamoineni paikalla Helsingissä pidetyissä palavereissa ja saanut tarvittavat tiedot tulevista kampanjoista suoraan asiakkaan kanssa kuvayhteyden kera jutellen. Olen myös antanut haastatteluja niin kirjastamme, työstäni kuin keittiöremontistammekin täältä Balilta käsin.

Ubudissa aloin myös työstää satukirjailijaunelmaani. Vihdoinkin! En tiedä, tuleeko tästä kyseisestä koskaan mitään, mutta minulla on hyvä kutina siitä, että tässä on jonkun uuden alku. Tämä nyt työn alla oleva on kuvakirja, ja luulen tahtovani tulevaisuudessa koittaa mennä vielä enemmän kirjoitettu tarina edellä ja runsaammalla tekstillä. Oli miten oli, tekee hyvää kirjoittaa erilaisia tekstejä ja oppia siinä samalla kielellä leikkimisestä ja luomisesta vähän lisää.

Voi myös olla, että palattuamme Suomeen kauppaan reissumme varrelta juttuja aikakausilehtiin. En ole tehnyt toimittajatöitä yli vuoteen, mutta nyt tuntuu, että Balin-seikkailuille lapsiperhenäkökulmasta olisi tilausta myös perinteisemmän median puolella. Juttujen kauppaaminen jälkikäteen on hankalampaa kuin etukäteen, mutta olen silti kerännyt muistivihkooni ajatuksia myös lehtijuttuja ajatellen. Luultavasti ne eivät koskaan päädy painetuksi asti, mutta onpa ainakin joku vaihtoehtoinen työsuunnitelma kevääksi ja kesäksi valmiina, jos meinaa tulla tylsää.

Työpäiväni eivät aina ole noin auvoisen näköisiä kuin kuvissa. Olen kirjoittanut selkä paskana huonoissa asennoissa. Padangbaissa tein työt sängyllä maaten. Se voisi kivasti stailatussa kuvassa näyttää blogiuskottavalta, mutta oikeasti vitutti ja joka paikkaan sattui. Netti vaan oli niin huono, että oli pakko röhnöttää koneineen siinä kohdassa bungalowia, jossa netti toimi edes jotenkuten. Välillä olen tuhrannut työpäivistäni tunteja vain huonon netin kanssa taisteluun. Vitutuksen multihuipentuma oli sysipaska netti ja kirjanpitopäivä. Olen kirjoittanut reissupäivien jälkeen pimeässä hotellihuoneessa muiden nukkuessa, vaikka itsekin olen meinannut tipahtaa niille sijoilleni väsymyksestä.

Kaiken kaikkiaan tämä on kuitenkin unelman elämistä. Saan tehdä työkseni asioita, joita rakastan, jotka antavat minulle paljon ja jotka koen merkitykselliseksi. Samalla voimme nähdä toisenlaisen otannan arjesta täällä päiväntasaajalla, ja viettää paljon aikaa yhdessä perheenä.

Kuluneen kuukauden aikana olemme reissanneet ympäri saarta, ja olen ollut enemmän lomafiiliksellä. Olen istunut koneella noin 3-4 tuntia päivässä. Sen verran menee kuvien kanssa askarteluun (varsinaisia kuvauksia kun ei tarvitse järjestää), sähköposteihin sekä kommentteihin vastaamiseen, somekanavien ylläpitoon ja postauksen kirjoittamiseen ja sen muokkaukseen. Ajattelin, että ottaisin blogistakin vähän lomaa, mutta huomaan, että en tarvitse. Nyt se antaa enemmän kuin ottaa. Oikeastaan kaipaan jo vähän enemmän askarreltavaa aivoilleni.

Reissumme viimeisten viikkojen aikana onkin aika taas teroittaa kynät ja laittaa tuleva kesä alustavaan järjestykseen ja suunnitelmat alulle. En edes ihan tarkalleen tiedä, mitä kaikkea työsutinaa sieltä on tulossa, mutta se ei onneksi ahdista. Minulla on Lähiömutsi, ja mitä ikinä muuta kesä pitääkään sisällään, olen ihan varma, että siitä tulee mainio.