Pari viimeistä viikkoa Ubudissa satoi. Sateet eivät tulleet vain voimakkaina ja yllättävinä kuuroina, vaan pisaroiden rummutus oli lähes tauotonta. Kun tummana puhkuvat pilvet vihdoin väistyivät antaen auringolle tilaa, emme aikailleet. Pakkasimme korikassiin uikkarit sekä pyyhkeet ja suuntasimme viidakkoon.

Ubudin lähellä ei ole rantoja. Se sijaitsee saaren keskiosissa, jonka vuoristoja riisiviljelmät rytmittävät kuin vihreän erisävyissä loistavat tilkkutäkit. Maisemaa halkovat syvät kanjonit, joiden ympärillä viidakko koittaa tavoittaa kanjonin toiselle puolelle jääneitä sielunsiskojaan levittämällä oksiaan, lehtiään ja liaanejaan syvien rotkojen yli. Kanjoneiden pohjalla joet virtaavat pärskyen.

Yhden tällaisen kanjonin reunalle on rakennettu Jungle Fish, joka ilmoittaa ylpeänä olevansa rantaklubi ilman rantaa. Sellainen se tosiaan on. Rento rantalomafiilis kietoutuu ympärille yhtä letkeänä kuin kaiuttimista soljuva musiikki. Meille Jungle Fishistä vinkkasi Katja, joka vietti Ubudissa viime kesänä puolitoista kuukautta. Hänen blogistaan löytyy hyvä kattaus Balia koskevia postauksia koluttavaksi.

Jungle Fishin taika on sen ympäristössä, johon iso uima-allas soluttautuu. Allas luo näköharhan, että uiskentelisi keskellä viidakkoa ja olisi vaarassa pudota kanjoniin, jos uskaltautuu liian lähelle altaan reunaa. Todellisuudessa reunan alla on tasanne ja siitäkin maa viettää kanjonin pohjalle tasaisesti, ei kohtisuoraan. En silti lähtisi altaalle kuuden vallattoman lapsen kanssa, sillä jos joku nyt päättäisi vetää ninjahypyn altaan reunalta kanjoniin, voisi siinäkin niskansa nurin saada tai ainakin ruhjeita.

Allasalueeseen kuuluu myös pieni lastenallas, josta lapset räisköttivät kaiken riemun irti. Jungle Fishiin oli löytänyt meidän lisäksemme muutama lapsiperhe, mutta eniten siellä oli nuorisolaisia otattamassa itsestään kuvia pylly pystyssä pikkuisissa stringibikineissään altaan reunalla. Minä jätin belfieiden oton muille pitäen jättipöksyihin verhotun pyllyni siveästi veden alla ja pohdin, missä vaiheessa persvakoon porautuvista stringibikineistä on taas tullut muotia. Itse olen kaivellut naruja hanuristani viimeksi (ja sen viimeisen kerran) vuonna 1999.

Jungle Fishiin hurauttaa taksilla tai skootterilla Ubudin keskustasta noin 15 minuutissa. Me olimme varanneet etukäteen netin kautta käyttöömme hanging bedin, eli täydellisesti rentoon päivään sopivan keinuvan jättiaurinkotuolin. Siihen mahtui koko perhe köllöttelemään. Keinuvan päiväunipaikan sai itselleen 28 eurolla koko päiväksi, ja hintaan kuului allasalueen käyttö sekä neljä paksua vuokrarantapyyhettä.

Aurinko porotti niin kuumasti, että päivä kului oikeastaan kolmen kiintopisteen ympärillä. Keinuvan pedin, ulkosuihkun ja altaan. Kun kierroksen oli tehnyt ja parkkeerannut itsensä mukavasti pedille, olikin jo niin kuuma, että oli pakko taas mennä suihkun kautta altaaseen. Välillä tilasimme allasbaarista smoothieita, lounasta ja kylmiä juomia, jotka katettiin keskelle riippupetiämme. Taisin olla eniten lomatunnelmissa kuin koko matkamme aikana.

Kun aurinko oli tehnyt lenkin kanjonin toiselta puolelta toiselle ja alkanut hiljalleen hiipiä vuorenrinteeseen rakennettujen villojen taa, pakkasimme taas kassimme. Aurinko oli pussaillut aurinkovoiteen läträämisestä huolimatta olkapäät pavuiksi ja hiukset olivat uimisesta koppuraisen kosteat. Iltaunille nukahdimme ennen kuin sormenpäiden ja varpaiden kurtut olivat ehtineet oieta.

Jaa: