Mukanani olevan matkakirjaston kirjojen sivut alkavat tuntua sieltä kuin aina tropiikissa. Lämpö ja kosteus varastoituvat paperiin ja tekevät sivuista nahkeat. Rakastan kirjoja, joiden sivujen väliin on sekoittunut palanen auringon tuoksua. En koskaan ota reissuille mukaan kirjaston kirjoja, sillä tahdon voida kuluttaa kirjat.

Sivut haparoituvat ja sientyvät helteestä, roiskuneesta vedestä, sormien aurinkorasvasta ja väliin tippuneista hikipisaroista. Kassin pohjalla niiden kulmat kurtistuvat ja sivut kellastuvat. Se on toisaalta hieman surullistakin, sillä kun olen käyttänyt kirjat loppuun, hylkään ne lähikahvilan hyllyyn tai majapaikan kirjastoon toivoen, että pian ne löytää joku kaltaiseni, jolle on suotu ilo nauttia suomenkielisiä tekstejä.

Pakkasin mukaan yhden kirjan jokaista reissuviikkoa kohden. Se täytti toisesta matkalaukustamme puolet. Yksi kirja viikossa on ollut hyvä tahti. Ilman lapsia matkustaessa kulutin kolme kirjaa viikossa, yhden lapsen kanssa reissatessa kaksi ja nyt kahden lapsen mutsina yhden. Loogista.

Olen luvannut kirjoittaa teille tänä vuonna enemmän kirjoista, joten aloitetaan omasta matkakirjastostani. Osa teoksista on odottanut monta vuotta kirjahyllyssä vuoroaan, jotkut olen saanut pressikappaleina ihan hiljan, toiset ostin hätäpäissäni Helsinki-Vantaan lentokentältä juuri ennen lähtöämme. Tässä kirjastoni ensimmäinen nelikko.

Elizabeth Gilbert: Eat, Pray Love – omaa tietä etsimässä*. Elämänmuutoksen ja itsetutkiskelun klassikkoteoksesta ilmestyi 10-vuotisjuhlapainos juuri sopivasti ennen reissuamme. Se on minämuotoinen tositarina kolmekymppisestä Gilbertistä, jonka ulospäin täydelliseltä vaikuttava elämä on turhauttavaa ja onnetonta. Gilbert päättää jättää kaiken taakseen ja lähteä maailmalle etsimään itseään vuoden ajaksi. Italiasta hän hakee nautintoa, Intiasta henkisyyttä ja Balilta tasapainoa.

(Ja kun tekin ihmettelette, miten se oli taloudellisesti mahdollista, kerrottakoon, että Gilbert sai myytyä kirjaideansa ennakkoon ja sai siitä ennakkomaksun, jolla rahoitti vuotensa maailmalla.)

Vaikka kirjasta tehty elokuva on toivottoman pitkäveteinen, odotin kirjan tekevän vaikutuksen. Olen samanikäinen, uupumuksen läpikäynyt ja sitä myötä henkisyydestä ja hyvinvoinnista ihan uudella tavalla kiinnostunut. Juuri sopivan avoinna olevaa lukijakuntaa siis. Kirja oli silti toisinaan turhan jaaritteleva ja etenkin Intian sielujen leijailut menevät ihan liian hihhuliksi jopa kaltaiselleni hipille. Luultavasti ja onnekseni en ole ollut läheskään yhtä sekaisin kuin Gilbert pystyäkseni samaistumaan.

Jos kirja olisi fiktio, se oli auttamatta tylsä ja naiivi. Mutta kun tämä kaikki on tapahtunut oikealle ihmiselle, kirjaan tulee ihan erilainen poljenta. Sillä onhan Gilbertin matka nyt hitto soikoon ollut jotain ihan käsittämätöntä. Balille matkaavalle kirja on myös matkakirja, joka kannattaa lukea. Jos ei jaksa koko kirjaa kahlata, Bali-osuus toimii kyllä sellaisenaankin. Gilbert käy kirjassa läpi ajatuksiaan ja oppejaan balilaisesta kulttuurista ja elämästä, ja minä olen täällä blogissakin hyödyntänyt näitä havaintoja tukemaan omiani.

Patrick Süskind: Parfyymi. Kirja, joka pyörii melkeinpä häiritsevästi mielessä silloinkin, kun sitä ei lue. 1700-luvun Ranskaan sijoittuva moniulotteinen tarina jäi varmasti mieleen loppuelämäksi. Romaani kertoo Grenouillesta, joka syntyy ilman ominaishajua. Se tekee hänestä luonnonoikun, sillä vaikka ihmiset eivät tiedosta hänen hajuttomuuttaan, se piirre saa ihmiset inhoamaan, kavahtamaan ja pelkäämään. Vaikka Grenouille itse ei tuoksu saati haise miltään, hänen hajuaistinsa on kuin eläimellä.

Kirja keskittyy hajujen ympärille pilkkoen, viipaloiden ja siivuttaen ne pienen pieniksi osiksi. Itse elän vähän turhankin tarkan hajuaistin kanssa, ja kirjan pistävän tarkat hajukuvaelmat ovat sekä mielenkiintoisia että niin läpitunkevia, että välillä melkein voin pahoin. Samalla kirja on tarina ulkopuolisuudesta, neroudesta ja hulluudesta. Sen myötä melkein voi ymmärtää murhaajaksi päätyvää Grenouillea, joka löytää syyn elää kehittelemällä parfyymeja. Tuoksut ja hajut ovat keino olla olemassa ja hallita ihmisiä.

Parfyymi on kolmekymmentä vuotta sitten ilmestynyt romaani, jota on myyty yli 15 miljoonaa kappaletta. Enkä ihmettele. Kirja on kuin murharomaaniruno. Järkyttävä, mutta kaunis. Välillä sitä ahmii kuin horkassa, välillä nautiskelee hiljalleen sana sanalta. Jos luet tänä vuonna vain yhden kirjan, kaiva jostain esiin tämä 45 kielelle käännetty myyntimenestys. Nettikirjakaupoista en tätä löytänyt, mutta ehkä antikvariaateissa tai kirjastossa tärppää.

Karoliina Sallinen: Tee se itse -vauva*. Perhegloggaajakollegani esikoisromaani, jossa käydään raskausaika lävitse viikko viikolta. Raskausviikkojaoittelu kappaleissa on niin nerokkaan toimiva keksintö, että melkein harmittaa, että en keksinyt sitä itse. Kirjassa kolmekymppinen pariskunta odottaa esikoistaan ja matkalle mahtuu sellaisia kommelluksia ja kantapään kautta opittuja asioita kuin vain esikoistaan odottavalle voi tapahtua.

Karoliina on kertonut tahtoneensa kirjoittaa kirjan, jonka voi lukea myös ihmiset, jotka eivät yleensä kirjoja lue. Siinä hän on onnistunut. Teksti on helppolukuista, eikä vaadi lukijaltaan keskittymistä. Itse hotkaisin tämän lähes kokonaan pieninä pätkinä vesipuistopäivämme aikana. Fontti on isoa, kappaleet lyhyitä ja tekstiä rytmittää kuvittaja Sanni Karinniemen söpöt kuvat.

Tee se itse -vauva on kiva ja harmiton fiilistelykirja esikoistaan odottaville täydentämään faktaopuksia ja vaikkapa Vuoden Mutsi -kirjojen* mustaa huumoria ja rehellisyyttä. Koska kirjassa käydään raskausviikkoja läpi välillä isän ja välillä äidin näkökulmasta, se toimii niin miehelle kuin naiselle. Minä itse olen tainnut luiskahtaa aihepiiristä niin pahasti ulos, että koin kirjaa lukiessani vain hämmentävää ulkopuolisuutta ja onnea siitä, että nuo ajat ovat ohi. Esikoista odottavana olisin rakastanut tätä kirjaa (tai sitten olisin ärsyyntynyt, miten pieniä kirjan pariskunnan ongelmat uuden elämäntilanteen edessä ovat). Nyt olisin kuitenkin kaivannut kepeään kirjaan jotain vetävämpää sivujuonta myös kaltaiselleni (uskaltaisinko sanoa) konkarimutsille.

Vaikka jouduin nyt antamaan kirpeätä kritiikkiä, en voi kun olla ylpeä Karoliinasta, joka opettaja-päivätyönsä ja bloggaja-iltatyönsä lisäksi vielä menee ja kirjoittaa romaanin. Enpä olisi silloin muutamia vuosia sitten uskonut, mihin tiemme vielä vievätkään, kun tapasimme ekan kerran livenä Iholla-sarjan karonkassa.

Helen Fielding: Bridget Jones – Mad about The Boy*. En ole tainnut koskaan mainita rakkauttani chic lit -kirjallisuuteen? Mutta kerrottakoon nyt, että rakastan tuota hullunkurista ja viihdyttävää kirjallisuustyyppiä. Ostin chic lit -kirjallisuusklassikkohenkilön, Bridget Jonesin, toiseksi uusimmista sekkailuista kertovan kirjan itselleni joululahjaksi kolme vuotta sitten. Aloitin kirjan, mutta se jäi kesken. Muistelin syyksi kiireitäni lastentekopuuhissa ja sen jälkeen olotilojani alkuraskaudessa. Mutta nyt aloittaessani kirjan uudestaan, pelkään pahoin kirjan keskenjäämisen johtuneen kirjan pitkäveteisyydestä.

Jos minulla ei olisi mukanani pientä matkakirjastoa, olisin luultavasti jättänyt kirjan kesken myös nyt. Maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, että aikaansa ei viitsi hussata huonoihin. Mutta onneksi jaksoin jaarittelevan alun (päiväkirjamainen kirjoittaminen ja listojen tekeminen on hauska tyylilaji, mutta ei kestä monta kymmentä sivua ilman lukijan puutumista), sillä sitten vanha tuttu Bridget palasi.

Teille, joille tämä kirjasarjan opus ei ole tuttu, alkuun pieni järkytys: Mark on kuollut. Ihana, älykäs ja rakastettava Mark! Se oli shokeeraavaa kirjasarjan ja elokuvien fanille, mutta kirjan edetessä ymmärrän Fieldingin tekemän ratkaisun. Bridgetin lumovoimasta suuri osa on hänen miessekoiluissaan, eikä siksi onnellinen avioliitto kanna kirjan vertaa. Bridget on siis kirjan alussa ollut viisi vuotta leskenä kahden pienen lapsen kanssa, eikä ihan parhaissa voinneissaan, ymmärrettävästi.

Bridgetin ystävät päättävät, että nyt rypemisen aika on ohi, ja Bridgetin on aika jälleen löytää naiseutensa ja seksuaalisuutensa. Siitä alkaa taattu bridgetmäinen sekoilu nettideittailun maailmassa, johon sekoittuu yksinhuoltajan elämän haasteet: täit, koululäksyt, harrastuskuskaamiset ja oksennustaudit. Viihdyttävä ja hauska kirja, joka tosin olisi kaivannut vähän enemmän saksia lyhentämään turhia jorinoita. Kirjan loppuratkaisun tietää jo melkein ensimmäisestä kappaleesta lähtien, mutta se ei ole olennaista. Chik litissä tärkeintä on matka, ei päämäärä.

Jos rakastit hamassa menneisyydessä Bridget Jonesin sekoiluja, rakastat (ja ymmärrät) varmasti myös äidiksi tulleen Bridgetin kommelluksia.