Siihen ei mennyt kuin viikko. Balille saapumisestamme ehti kulua vain muutamia päiviä, kun hän oppi uimaan.

En usko, että tätä olisi ikinä tapahtunut tässä ajassa missään uimakoulussa. Myönnän kyllä omien hatarien uimakoulumuistikuvieni ja jääkylmissä altaissa tärisemisien vaikuttavan. Pulahdan mielelläni avantoon, mutta jos tahdon uida, en tahdo fiiliksen olevan kuin jääkannen alle tuupatulla. En ymmärrä, miten voi oppia uimaan, kun keho tuntuu kangistuvan kalikaksi jäätävässä vedessä.

Jos muistan oikein, minä opin lopulta uimaan vanhempieni kotitalon edessä virtaavassa Kyrönjoessa. Täysin varmasti muistan sen haluni näyttää, että minäkin osaan. Isommat serkut pulikoivat lumpeiden keskellä ja nälvivät rantavedessä käsipohjaa vetelevälle minulle uimataidottomuudestani. Uimavahtina ollut paappani kannusti, ja päivä päivältä käteni koskivat vähemmän rantaveden mutaista pohjaa. Lopulta hieman vanhempana vietin kokonaisia helteisiä kesäpäiviä joella. Uin saarille ja joesta kohoaville kiville. Välillä kiipesin vastaan tulleen kaverin veneen kyytiin ja sitten uin taas.

Nyt tyttäreni oppi uimaan täällä, Ubudin Penestanan-kylässä. Villamme uima-altaan vettä ei lämmitetä, mutta se on heti aamusta lähtien kermaisen lämmintä ja samaan aikaan freesin virkistävää. Hampaat eivät lyö loukkua, vaan voi keskittyä nauttimaan veden kannattelusta. Täydelliset uimakouluolosuhteet, jos minulta kysytään.

Eniten uuden taidon oppiminen on kuitenkin ollut kiinni lapsen omasta halusta oppia ja osata. Uima-altaassa saatetaan viettää helposti neljä tuntia päivästä. Yleensä ehdin kirjoittaa hyvät pätkät sillä aikaa, kun muu sakki pulikoi altaassa.

Ensin oli käytössä vanha tuttu Swimtrainer-uimarengas. Osa päivästä uitiin ilman sitä ja miehen käsivarsien varalla. Sen kummempia ohjeita ei kannata minulta kysellä, sillä opettajakreditit menevät täysin miehelle. Kun uiminen sitten lähti sujumaan, mutta oli vielä epävarmaa, mies kävi ostamassa lapselle puhallettavat käsivarsikellukkeet. Sellaiset, joita ei kuulemma missään nimessä saisi käyttää, jos tahtoo oppia uimaan. Niiden tuoma varmuus opetti lapsen kuitenkin luottamaan kehonsa taitoihin. Nyt hän vetelee pienen altaamme päästä päähän ja on siirtynyt opettelemaan sukeltamista.

Muistan miten esikoinen syntyessään näytti kinasta kiharoine ja liukkaine hiuksineen ihan merenneidolta. Nyt pienestä merenneidostani näyttää kasvavan aalloille nälkäinen vesipeto.

Jaa