Käytiin lasten ja heidän mumminsa kanssa rilluttelemassa Tallinnassa. Saatiin mun äiti meille kylään muutamaksi yöksi, kun pyysin häntä kaveriksi teatteriin katsomaan musikaalia äitiydestä ja arjesta. Samaan syssyyn päätettiin lähteä päiväksi Tallinnaan. Niinpä teatteri-illan jälkeisenä aamuna herättiin vähän ennen kuutta, saatiin kuin saatiinkin koko reissuseurue ovesta ulos seitsemältä ja metron sekä ratikan kautta laivaan.
Laivan puuroaamiaista syödessä mielen valtaa aina Tallinna-fiilis, joka on ihan omanlaisensa. Se ei ole sellainen lomakutkutus kuin pidemmälle reissulle lähtiessä, mutta silti se on kaukana perusarjen kaurapuurohetkestä. Tuntuu kuin olisi kaikilta muilta maailman ihmisiltä salaa lomalla.
Tallinnaan pääsee Helsingistä piipahtamaan vain päiväksi, ja joka kerta tuntuu yhtä utopistiselta, että voi käydä ulkomaanmatkoilla heräämällä omasta sängystä ja nukahtamalla illalla taas pää omalla tyynyllä. Budjettikaan ei vaadi säästötilin räjäytystä, ja tällä kertaa laivaliput Tallinnaan ja takaisin koko reissuseurueeltamme maksoivat 18 euroa. Se on vähemmän kuin maksoimme äitini kanssa teatteri-illan bussilipuista Espooseen.
Tallinnassa oli kurja sää. En ole osunut sinne kuin harvoin kauniina päivänä, ja lähes aina kaupungin hurmaavaan rosoisuuteen sekoittuu joko sadetta, räntää, loskaa tai Siperiasta asti puhaltavaa tuulta. En oikein edes osaa ajatella Tallinnaa ilman tuiverruksesta punaisia poskia tai sateenvarjoon rummuttavaa sadetta. Se kuuluu kaupungin tunnelmaan, jossa on paljon tuttua, mutta samalla jännittäviä vivahteita idästä sekä kaikuja menneisyydestä.
Käytimme seitsemän tunnin ajan kaupungilla hyväksi havaitulla tavalla ja suuntasimme suurimmaksi osaksi päivästä Kalamaja-kaupunginosaan ja sen Telliskivi-kadulle. Jos reissutärpit sieltä kiinnostavat, kannattaa lukaista tämä Lähiömutsin postaus. Muut tarinani Virosta löytyvät täältä.
Viime matkasta on vierähtänyt tovi, ja alueella rakennettiin ja remontoitiin. Ratikkakiskot Kalamajaan olivat poikki, minkä tajusimme vasta sen jälkeen, kun olimme ensin odottaneet turhaan pysäkillä. Aseman tori, Balti Jaama turg, oli saarrettuna keskelle rakennustyömaata, ja kauppapaikka vaikutti vähän unohtuneelta. Parissa kojussa räystäänreunaan kiinnitetyt yöpaidat heiluvat tuulessa, mutta myyjiä ei näkynyt missään. Etikkakurkkumummo näytti pieneltä istuessaan yksin tyhjien myyntipöytien keskellä. Hänellä oli tarjolla kurkkuja, villasukkia, hilloa ja hunajaa, mutta me tunnuimme olevan ainoat asiakkaat.
Ymmärrän, että kehitys kehittyy, mutta toivottavasti tuollaiset aseman torin kaltaiset palaset vanhaa Eestiä ymmärretään säilyttää edes jossain määrin. En varmasti ole ainut turisti – paikallisista puhumattakaan – joka arvostaa vanhoja kauppapaikkoja enemmän kuin tilalle rakennettavia lasikuutioita.
Mutta eipä vaivuta synkkyyteen, hurmaavuutta Tallinnassa oli jäljellä kahmalokapalla. Siellä huomaa joka kerta huokailevansa hämmästyneenä samoja asioita. Miten halvalla voikaan saada niin hyvää ruokaa, ja että miten hassuja virolaiset ovat, kun tuntuvat laittavan joka ruokaan vähän tilliä. Virolaisten puikoilla villa saa niin kauniita muotoja, että on pakko pysähtyä silittelemään lämpimiä neuleita ja pipoja. Kahvin saa isosta kupista ja santsimuki on itsestäänselvyys.
Vielä ennen kotimatkaa kävimme luuhailemassa vanhan kaupungin kaduilla. Vanhat talot ovat samaan aikaan söpön krumeluureja ja mahtipontisen arvovaltaisia. Talojen pastellisävyistä voisi suoraan napata värikartan oman kodin sisustukseen. Ja ne kukkakioskit! En ole kertaakaan kokeillut, saisiko niistä kimpun kauneutta kulkeutumaan hengissä lahden toiselle puolelle asti, mutta vien tuliaisia mykiöissäni. Kuljen kioskien ohi niin hitaasti kuin kehtaan ja kahmin silmilläni kauneutta mukaani.
Laivan saapuessa illalla Helsingin satamaan tuntuu hassulta, että vasta aamusellahan me siitä samasta paikasta lähdettiin. Ihan kuin aika olisi pysäytetty siksi aikaa, kun kävimme lomavarkaissa Tallinnassa.
En tiedä onko vähän tyhmä kommentti ammatikseen kirjoittavalle ihmiselle, mutta kirjoitat kyllä tosi kivasti! Kirjoitustyyli on jotenkin aivan omanlaisensa. Hyvää talvea sinulle ja perheelleen! t. Vakkarilukija
Äh… -tyylisi, perheellesi 😀
Mä niintykkään teidän tyylistä! Lapset saa näyttää lapsilta! Pitäkää tuo. (: Nimim. vauvojentoppaliivivit-mitähäh?
Minä taas katselin Minimeen asua että hassua kun on toppatakki ja ihan ohkaset housut, mutta samalla ehdin jo pohtimaan ettei se minulta ole pois ja lapsi varmaan kyllä pärjää 🙂 En epäile Lähiömutsin lapsenvaatetuskykyjä. Olen vaan itse sellainen että kun syksyllä vedän tuulihousut jalkaan niin siitä siirrytään toppahousujen kautta kevääseen ennen kuin haluan liikkua ulkona ilman kunnollisia ulkohousuja. Joskus kaupunkiin lähtiessä erehdyn ne jättämään pois ja kadun jo kotipihassa kun palelee 😀 Siksi tulee kiinnitettyä huomiota tällaisiin yksityiskohtiin.
Vauvojen toppaliivit on kyllä… En tiedä. Vielä sanattomammaksi veti kun lapselle pikkareita ostaessa vastaan tuli 90 senttiset toppimalliset rintaliivit!!!! Ei oikeasti voi olla todellista! Miksi sellaisia on edes olemassa? Nimenomaan lasten pitää saada olla ja näyttää lapsilta. Niitä rintsikoita ehtii käyttää aika monta vuotta sitten kun niiden aika tulee. Minustakin Lähiömutsin lapsilla on kyllä tosi ihania vaatteita. Näyttää että ne on mukavia päällä ja että niissä on helppo leikkiä ja rymytä.
Ite taas myös Helsingissä asuvana miellän, että isompi lapsi voi kaupungille lähteä hyvin koikkaroimaan farkuissa tai vastaavissa (ja tietenkin sään mukaan lämpökerrasto alla). Ja pienemmille lapsille tietenkin haalari/toppapuku. Itekin käytän toppahousuja ja ulkohousuja, mutta vain ulkoillessa tai lähikauppareissuilla. Ei tunnu luontevalle lähteä Stockalle toppiksissa.
Mutta ihan totta nuo vaatteet, mitä tehdään pienillekin. Huh. Ite ihmettelen jo vauvalla kenkiä, joten nuo rintsikat on jotain ihan what what! Ellei sitten tietty leikkeihin, mutta itse käytin lapsena äidin ritsikoita leikkeihini ja tungin kupit täyteen sukkia 😛
No ei ole tyhmä kommentti! Päinvastoin. Niin ihana kuulla palautetta, kiitos. Tuli hyvä mieli 🙂
Heh, no tuota. Esikoisella on kuvissa sukkahousujen päällä Reiman softshell -välikausihousut. Ne ovat oikein näppärät kaupunkipöksyt säihin, kun on vielä liian kuuma kokotopalle. Kapoiset lahkeet ovat myös mainiot lapselle, joka rakastaa mekkoja, sillä ne ovat vähän kuin legginssit, mitä nyt syyspuhureihin sopivat.
Meidän perheessä tykätään pukeutua toiminallisuus ja käytännöllisyys edellä etenkin lasten kohdalla, sillä elämäntyylimme on sellainen. Vaateilla pitää pystyä leikkimään ja remuamaan metsässä, mutta myös piipahtaan kahvilla tuolla kylillä. Elämäntyylejä on niin erilaisia, enkä siksi lähtisi muiden vaatetusta arvostelemaan. Varmasti ne toppaliivit jossakin muussa perheessä toimivat. Vaikka nyt kauppareissulla, kun mennään suoraan kodista kellarin autotalliin ja autolla suoraan automarketin parkkihalliin.
Vauvojen / taaperoiden rintsikkatoppi toisaalta kuulostaa aika hurjalta.
Housujen kaposuus varmaan hämää kun kuvassa näyttävät ihan farkuilta tms. 🙂
Ja tuo pukeutuminen muutenkin on varmasti totuttelukysymys. Jos on tottunut kulkemaan ympärivuoden farkuissa erilaisin välikerrastoin niin varmaan sillä tavalla pärjää, mutta minä en voisi kuvitella -10C tuulettomanakaan päivänä lähteväni ilman ulkohousuja jos käveltävää on enemmän kuin ovelta autolle ja autolta ovelle. Vaikka sitten tulisi pyörittyä jossain kauppakeskuksessa toppahousut jalassa.
Ja tietysti lasta pukiessa tulee mukailtua jonkun verran omia tuntemuksia sen lisäksi että huomioi lapsen omat piirteet tarkenemisen suhteen.
Mulla on ollut hyisiin kaupunkipäiviin viime vuosien luottopöksyinä Uhana Designin villahousut. On niin päheät pöksyt, että niiden kanssa kehtaa mennä pyörimään muuallekin kuin pulkkamäkeen, ja kun alle pukee vielä paksut merinovillasukkahousut, lämpö pysyy 🙂 Mutta on mullakin tuulihousujen lisäksi myös toppahousut, sillä palelu ulkoillessa on vain ja ainoastaan tyhmää ja mälsää.
Pukeutuminen on noin muuten niin kokonaisvaltaista ja monista asioista ja vaatekappaleista riippuvaa. Mulle esimerkiksi toppahousuja tärkeämpiä ovat kunnon kengät, sillä kylmyys hiipii ytimiin routaisesesta maasta. Ja pipo, sillä pään kautta se lämpö taas häviää. Ja kun on kunnon takki joka peittää myös pyllyn, keho pysyy hyvin lämpimänä, eikä ne paksummat pöksyt ole pakkasen puolellekaan mentäessä niin välttämättömät, ellei ulkoilua nyt ole luvassa koko päivää.
Omista lapsistani toinen on helpommin palelevaa sorttia (kuten minä) ja toinen on aika nopeasti riisumassa kintaita ja pipoa, jos on liikaa vaatetta. Edelleen vaatii multa opettelua, että osaan ottaa heidän oman kokemuksensa huomioon aamuisin vaatteita valkatessa.
Minulla on ollut päiväkotityössätyökaveri joka kulki ympäri vuoden farkuissa ja sanoi että kun on hyvä takki niin pärjää ja minä taas vedin toppahousut jalkaan jopa ennen toppatakin pukemista. Minulla reidet (varsinkin sisäreidet) ja pakarat tulevat hetkessä jääkylmiksi eikä niitä meinaa saada millään taas lämpimiksi. Jalkojen ja pään lämpimänä pitäminen on varmasti kuitenkin aika yleispätevä ohje talvipukeutumisessa.
Minulla ojn ikivanhat villahousut jotka kutisevat jopa jos ne vetää kollegejen päälle, mutta ne on vaan niin ihanan lämpöiset <3 Ne jalassa ei kyllä kehtaisi lähteä kauheasti mihinkään :D Mutta tuli tästä ajatus että voisi kokeilla niitä reisitaskuhousujen alle jos lähtee vaikka ravintolaan missä on vähän tyhmää istua toppahousuissa.
Pukemisessa on tietty tosi isona osana myös ihan ulkonäköpuoli. Vaikka kuinka ajattelisi että menee käytännöllisyys edellä niin on sillä ulkomuodollakin aika iso merkitys. Joku voi kokea että toppahousuissa ei kehtaa mennä julkiselle paikalle, joku toinen taas haluaa että takissa on kiristysvyötäröllä. Teidän tyttö tykkää hameista ja mekoista ja housut pitää olla sen mukaiset. Minä inhoan yhtä tiettyä väriä enkä haluaisi näyttäytyä siihen puettuna vaikka se olisi ainut lämmin vaihtoehto.
Varsinkin talvella vaatteiden valinta onkin varmaan aika paljon myös tasapainoilua ulkomuodon ja käytännöllisyyden välillä. Ei toki aina.
Joo, reidet ja pepput on pidettävä lämpimänä tai muuten on jäässä koko kroppa. Eihän se mikään ihmekään ole, kun reisilihas on yksi ihmisen suurimmista lihaksista, jos se saa kylmää, koko kroppaa alkaa pian palella, vaikka se just ja just alaselän peittävä takki olisi kuinka paksu tahansa. Mä pyrinkin siksi omat ja lasten kylmän sään takit hankkimaan vähintään puoleen reiteen ulottuvina.
Ja juu, ulkonäöllä on tosi iso merkitys! Mulle pukeutuminen on hyvin vahva osa minua ja identitettiäni, joten vaikka vaatteet pitää toimia tehtävässään hyvin, pitää sen myös näyttää hyvältä ja minulta 🙂
Sun vanhat villahousut kuulostavat ihanan lämpimiltä!