Neuloinpa tuossa esikoiselle huivin, johon tikkusin lankaa yhteensä 1 kilometrin ja 200 metrin edestä. Lankakin on kauniin ohutta kuin mutanttihämähäkin seitti. Aivan kertakaikkisen hullu projekti tällaiselle harrastelijaneulojalle, joka ei osaa puhua samalla kuin neuloo ja joka edelleen joka kerta joutuu tarkistamaan Youtubesta, miten lanka nyt oikein pääteltiinkään.

Tuskin olisin projektiin lähtenytkään, ellen olisi joskus melkein kaksi vuotta sitten käynyt Liinan ja Sennin kanssa kylän tyylikkäimmän lankakaupan Snurren kutsuvierastilaisuudessa nostelemassa maljoja ja hypistelemässä lankakeriä. Liekö syynä sitten ne seitinohuet, että valitsin viemisiksi kotiin Snurren tarjoamana juurikin tuota seitinohutta Lamana Piura -alpakkalankaa. Olisi tarjolla ollut myös rähmänäpin ja malttamattoman neulojan sormissa vikkelämmin juoksevia lankoja.

Langoista päätin tehdä esikoiselle kaulahuivin ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että lapsi oli minulta sellaista pyytänyt monta kertaa. Niin kauan kuin mutsin tekemät vaatteet kelpaavat ja sellaisia vallan pyydetään, minä laitan silmukoiksi vaikka sen rapian kilometrin lankaa. Väreiksi valitsin hattaraista ja pehmeää. Purppuraan taittava violetti, pehmeän harmaa ja minttu ovat yhdessä kuin kerrosjäätelö, jota tekee mieli nuolaista.

Huivi on mukaelma Veera Välimäen Huivileikki -kirjan suositusta Kappa-neulehuivista. Mä en ole alkuperäistä ohjetta nähnyt, mutta tämän lapselle soveltuvan version mulle ystävällisesti laskeskelivat päässään puikkomaestroduoni Liina ja Senni. He tosin laskivat, että kaksi kerää riittäisi lapsen huiviin, mutta siihen vaiheeseen päästyäni huivi oli vielä niin nysä, että laitoin perään vielä 400 metriä lankaa pikiriikkisinä silmukoina.

Sinänsä huivi on helppo kuin mikä tehdä, sillä siinä voi vetää pyöröpuikoilla oikeaa niin pitkään, että vaipuu transsiin. Ja sitten jatkaa sitä vielä monen monena päivänä sen jälkeen. Mulle tämä olikin loistava työmatkaneulomus, sillä sitä saattoi neuloa pätkän siellä ja toisen täällä, eikä aivojaan juuri tarvinnut vaivata. Sen kun muisti rytmittää puikkomeditaationsa kahdeksan kierroksen pätkiin, sillä silloin piti muistaa lisätä pari silmukkaa.

Kappa-huivin idea onkin se, että se on toisesta päästä kapoinen ja levenee tasaisesti huivin toiseen päähän. Sitä voi pitää kiedottuna kaulan ympärillä tavan kaulaliinan tapaan, tuubihuivina tai ponchona. Lapsi voisi periaatteessa pitää sitä kokovartalovillamakkarana, sillä huivi on reilusti yli hänen mittaisensa.

Neulehuivin ohje on yksinkertaisuudessaan tämä: Luo pyöröpuikoille 116 silmukkaa. Mä käytin puikkoina 3,5 millisiä, joilla jäljestä tulee mukavan reikäistä ja pitsimäistä. Tee alkuun resori ja neulo yksi oikein ja yksi nurin noin viiden sentin ajan.

Tee levennykset joka 8. kerros niin että kerroksen alkukohdan jälkeen neulo 3 silmukkaa ja tee lisäys esimerkiksi langankierrolla, neulo kunnes jäljellä on 3 silmukkaa ja tee taas lisäys. Seuraavalla kierroksella neulo langankierot takareunastaan, niin neulepintaan ei jää reikää. Jahka pääset huivin loppuun (mulla siihen meni laiskasti neuloen reilu vuosi, eh), neulo taas resori.

Huivista tuli ihana! Se on taianomaisen muhkea ja lämmin ollakseen niin ohuesta langasta. Alpakkalanka tuntuu täydellisen pehmoiselta ihoa vasten ja siihen tekee mieli kietoutua. Olihan huivissa hommaa, joten en ihan heti lähtisi samaan miljoonasilmukkaprojektiin.

Siksi tästä taitaakin tulla lapsiemme ensimmäinen niin kutsuttu kauppavaate reikiintymisen minimoimiseksi. Kaikki vaatteet on tehty pidettäväksi myös metsässä rymytessä ja päiväkodissa temmeltäessä – paitsi tämä. Tämä on tehty hattaraisiin päiviin, kun lähdetään perheen kanssa kylille ja ostetaan yhteinen jätskitötterö kolmella maulla: kuningatar, laku ja päärynä.