Saimme eilen uuden kotimme avaimet. Kuljimme kaikuvissa huoneissa ja piirsimme mielessämme siitä meidän kotiamme. Tuohon ruokapöytä, tuohon lasten kerrossänky ja tuohon riippumaan korikeinu.

Uusi kotimme on 50-luvun kerrostalo kuten vanha kotimmekin. Tykkään sen aikakauden hengestä, kotoisuudesta ja näppärästä kaupunkiasumisesta. Uudessa kodissa talon rakennusvuosi näkyy paremmin kuin vanhassa kodissa, mistä tykkään. On lankavetimiä, pulleita pattereita, rautaisia naulakoita ja kermanvalkoisia ikkunanpieliä. Mutta on myös ihan valtavasti asioita, jotka eivät toimi.

Keittiön kodinkoneet ovat aikansa eläneitä, eteisessä ei ole kuin parin nupin naulakko ja pesukonetorni ei mahdu kylpyhuoneeseen. Lattian listat on asennettu miten sattuu, huoneet on maalattu useamman tapettikerroksen päälle ja keittiön alakaapit ovat päältä kauniita, mutta sisältä räjäytyskunnossa. Vaatehuone on katastrofi, ja pelkäämme pahoin, että sen alkuperäinen verenpunainen muovimatto kätkee alleen asbestia. Yhtä seinää pitäisi purkaa, mutta siinä kiemurtelee kummallista sähköjohtoviritelmää. Ja niin edelleen.

Tekemistä siis riittäisi niin paljon kuin aikaa ja rahaa vain piisaa. Meidän vanhan kodin uusien asukkaiden (terkkuja!) kanssa saatiin onneksi sovittua kaikille hyvä järjestely, ja saamme asua vanhassa kodissamme vielä syyskuun. Sinä aikana toivottavasti ehditään laittaa uutta kotia kuntoon vanhaa kunnioittaen, mutta tämän päivän lapsiperheen tarpeisiin päivittäen.

Hyvä siitä tulee, vaikka sitten vähän kerrallaan laittaen. Sen näkee ja tuntee jo nyt. Isot ikkunat aukeavat kolmeen eri ilmansuuntaan ja huoneet kylpevät valossa. Tilaa on useampi kymmenen neliötä enemmän kuin aikaisemmin, huoneita kahden sijasta neljä. Vessa on erillinen ja eteinen isompi sekä valoisampi kuin vanhassa kodissa. Lapset juoksevat keittiön, olohuoneen ja eteisen muodostamaa ympyrää ja täpinöivät ikiomasta huoneesta.

Missä uusi kotimme sitten on? No täällä Herttoniemessä tietenkin. Eihän me täältä minnekään olla lähdössä, ainakaan ihan heti. Lähiömutsi pysyy Hertsikan lähiömutsina. Kolme vuotta me täältä ehdittiin etsiä uutta kotia säännöllisesti vaikkakaan ei kuumeisesti. Aika hintsusti näitä useamman huoneen koteja Herttoniemessä on tarjolla, ja kun on, aika moni muukin sitä samaista himoitsee. Yhdestä kodista tätä ennen ehdittiin tehdä tarjous, mutta siinä hinta nousi asunnon täysräjäytyskuntoon nähden turhan korkeaksi meidän budjettiin.

Mutta nyt se on tässä, koti melkein loppuelämäksi. Kuljetettiin eilen ensimmäinen muuttokuorma korissa uuteen kotiin. Siellä oli ruokailuvälineet meille neljälle, vessapaperia, saippuaa, käsipyyhkeitä, astianpesuainetta, tiskiharja, piknikpeitto ja valo siltä varalta, että ehtii tulla pimeää. Jos olisi hokannut, olisin pakannut mukaan myös viinipullonavaajan, mutta sen sijaan pakkasin pyllypyyhkeen ja kosteusliinoja.

Piknikviltti levitettiin uuden kodin olohuoneen lattialle. Siinä syötiin pizzalähetin tuoma ensimmäinen päivällinen uudessa kodissa. Puhe kaikui tyhjien huoneiden seiniltä, ja tuli vähän haikea olo. Vanhaa kotia tulee hurja ikävä. Samalla kutkuttaa jo päästä remonttihommiin, vaikka onhan tämä ihan hullua. Kuukausi aikaa, suunnitelmat alkutekijöissään, budjetti olematon ja koko ajan tuntuu paljastuvan uusia asioita, jotka olisi hyvä fiksata. Siksi lienee parasta perustaa blogiin ihan uusi tagi: remontti.

Jaa