Festariliput saatu

Viimeiset kerrat ovat haikeita. Jos ei nyt puhuta oksennustaudin viimeisestä purskahduksesta tai vikasta työpäivästä ennen lomaa. Mutta noin yleensä viimeisiin kertoihin liittyy sellaista surumielisyyttä, että en yleensä edes tahdo tietää, jos sellaista parhaillani elän. Elokuu on näiden haikeiden viimeisten kertojen multihuipentuma. Elokuu saapuu kesävaatteissa, mutta ei kerro, että jätti päällystakin ja kumisaappaat narikkaan odottamaan. Ovela pirulainen.

Edessä on kuukausi kesän viimeisiä. Paljaita varpaita, pulahduksia mereen ja piknikkejä. Jokainen niistä voi olla se viimeinen, jonka viimeisyyden tajuaa vasta sydäntalven kylmyydessä kesää muistellessaan. Nyt mulla on alakuloinen aavistus siitä, että viime viikonloppu oli kesän viimeinen viikonloppu, kun oli niin lämmin, että välillä auringon porotukselta oli hakeuduttava varjoon. Maanantaina esiin saapastellut elokuu tuntuu ilmassa ja näkyy sääennusteissa.

Onneksi se kesän mahdollisesti viimeinen kesäkuuma viikonloppu oli hieno viikonloppu se. Tultiin takaisin maalta aikaisemmin kuin olisi tarvinnut, sillä lauantaina täällä Helsingissä vietettiin Skidit Festareita. Me ollaan käyty noilla lapsiperheiden kaupunkifestareilla kreisibailaamassa lähes joka vuosi, eikä tahdottu jättää ilottelua väliin tänäkään vuonna.

Festariseuraksi saatiin ystäväperhe, jota ei olla ehditty nähdä pitkään aikaan. Ollaan kaikki huidottu kesämenoissamme missä milloinkin, ja yhtäkkiä viime näkemisestä on monta kuukautta. Se hyvä puoli kesän taittumisessa syksyyn on, että ihmisten kanssa on helpompi sopia tärskyjä, kun pitkin maakuntia ja maailmaa viipottaminen vähenee.

Skidit Festareille oli keksitty paljon uutta ja inspiroivaa ohjelmaa vanhojen suosikkien rinnalle. Ihailin taas sitä, miten yksinkertaisilla ideoilla oltiin saatu luotua elämyksiä lapsille. Kuopus taisi olla eniten innoissaan ränniautoradoista, eli kaiken maailman putkista ja laudoista ja vanhoista autonrenkaista rakennetuista mäistä pikkuautoja varten. Jos meillä olisi oma takapiha, sinne rakennettaisiin samanlainen. Aivan ihana idea oli myös metsäpolku, jossa sai paljain varpain kokeilla, miltä tuntuu jalan alla kävyt, hiekka tai vaikka marjat.

Esikoisen mielestä festareiden paras anti oli selkeä: kaverit ja tanssiminen. No ja ehkä vähän ikioma vaaleanpunainen sokerivanutötterö, jota syötiin sormenpäät tahmaisina. Mä tykästyin myös pisteeseen, johon oli poimittu valtavasti luonnonkukkia, joista sai taiteilla itselleen kukkakauneutta ranteeseen.

Kaunista oli myös muualla festarialueella, joka oli laitettu pienillä asioilla viihtyisäksi. Kuluneista lakanoista revityt verhot liehuivat tuulessa, keskelle pihaa oli kipattu jättimäinen kasa hiekkaa ja suojaiseen parkkipaikkaan oli perustettu lököilykeidas vanhoista räsymatoista tehtyine istuintyynyineen. Lapset viihtyivät ja kahviakin sai ostettua kojusta. Mikäs siinä oli ihmisen nauttiessa tietämättään ehkä siitä viimeisestä kuumasta kesäiltapäivästä.

Jaa