
Mies lähti vuotuiselle vaellus- ja kalastusreissulleen Lappiin. Ajatus reilusta viikosta perheen ainoana aikuisena sai viime talven aikana vatsalaukun taakse hiljalleen kerättyä ahdistusta valumaan esiin. Huomasin jännittäväni, miten pärjään. Minä tosissani hetken panikoin, miten handlaan päivät kahden lapseni kanssa. Tsiisus! Vaikka tässä on ollut kuukausitolkulla aikaa nuoleskella haavojaan, uupumukseen asti vienyt viime talvi repi näemmä syvät arvet jonnekin äitiyteni ytimeen.
Päätin ostaa junaliput Pohjanmaalle, vanhempieni luo. Siellä on nyt juuri vuoden kovin härdelli meneillään, kun vanhempieni ympärivuotisten töiden lisäksi meneillään on ”kesätöiden”, eli marja- ja vihannestilan kovin sesonki. Mitään lastenhoitoapua en siis voinut odottaa, vaan päinvastoin ajattelin voivani itse auttaa vanhempiani edes vähän keittämällä kotimyyntiasiakkaille kahvia ja laittamalla niin isoja padallisia sapuskaa, että äiti ja isikin saavat välillä syödäkseen. Siitä huolimatta toiveissani oli saada hieman helpotusta eloon.
Vaikka olen onnellinen kaupunkilainen ja koen elämän kaupungissa kokonaisuutena helpommaksi ja ehdottomasti meille sopivimmaksi tavaksi elää, maalla olemisessa on puolensa. Etenkin näin kesäisin. Välipalan voi käydä syömässä suoraan pellosta ja muistakin ruoka-aineksista monet voi käydä hakemassa paljain varpain pihalta. Kotimyyntiasiakkaiden lapset takaavat non-stop-kaveriseuran, ja mummilan polkuautoilla voi ajaa rallia aamusta iltaan.
Maalla harvoin voi puhua varsinaisista tehoneliöistä, ja kaksioasukkina otan siitä neliöiden kertakaikkisen hämmästyttävästä määrästä ilon irti. Kun kylpyhuone on makuuhuoneemme kokoinen, ei kaikkea tarvitse keskittää siihen vajaaseen neliöön, joka suihkukopissamme on. Lapset mahtuvat kylpemään samaan aikaan kun käyn suihkussa. Suihkukopin seinät eivät meinaa kaatua ihan yhtä vähästä niskaan – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Ei akrobatialiikkeitä ja kompasteluja kylpyleluihin! Ja jos ja kun jollekin tulee vessahätä vielä yökkäreiden pukemisen jälkeen, kylppäristä erilliseen vessaan voi sipsutella kuivin jaloin. Pieniä, mutta kummallisen merkityksellisiä asioita sitten loppujen lopuksi.
Parasta on kuitenkin suora kulku ulos. Suoraan ulko-ovelta alkava piha helpottaa elämää niin paljon, että ensimmäisien maaseutupäivien ajan sitä pitää aina päivitellä parikymmentä kertaa päivässä. Talvella ei koko lössin tarvitse hikoilla eteisessä, kun puettu mukula voi jo mennä ulos odottelemaan muita. Kesällä ketään ei edes tarvita pukemaan, kun lapset juoksevat pihalle ilman kenkiä ja toisinaan täysin ilman vaatteitakin.
Ja käsittämättömintä on, että mun ei tarvitse välttämättä mennä perässä ulos. Voin syödä aamupalani kiirettä loppuun, laittaa ruokaa ja siivota rauhassa ilman hermot pikku hiljaa ohuen ohueksi nakertavaa kitinää – ainakin teoriassa ja välillä siinä ihan tosissani onnistuen. Lapset kun temmeltävät pihalla sillä aikaa. En tiedä, kuinka monta vuotta menee, että voin haaveilla tällaisesta meidän kaupunkiarjessa. Välillä olen perustanut työpisteeni ikkunan eteen, josta näen suoraan pihalle. Kotona voin tehdä töitä vain, jos joku muu aikuinen ottaa kopin tai jos lapset nukkuvat.
Niin ja on vielä mainittava oma sauna, joka on ihan överiluksusta helsinkiläisen näkökulmasta, mutta maalla otan siitä ilosta kaiken irti. Löylyjen jälkeen juoksen tissit heiluen pihalle vilvoittelemaan, jos siltä tuntuu. Pyykit voi viedä niitä mutsikalsareita myöten kuivumaan ulos, ja kesätuulessa homma on viikkausta vailla valmis nopeammin kuin kuivausrummullamme. Ja eteisen yhteydessä oleva kodinhoitohuone, jossa on jättimäin lavuaari! Ah niin ja kuopuksen rataspäikkärit ulkona samalla, kun itse voin halutessani olla sisällä! Onhan näitä syitä. Kaikkea ei voi saada yhtä aikaa – sekä kaupunkielämän että maaseutuelon ihanuutta – mutta kiitos lasten mummilan, tarvittaessa voimme hypätä toiseen todellisuuteen toviksi.
Kuten ehkä kuvista huomasittekin, meillä oli tällä kertaa mukana myös ystäväni Outi lastensa kanssa. Kävi nimittäin niin, että harmittelin, miten huonoon saumaan miehen reissu kirjaprojektin kannalta osuu. Heinäkuu on ollut täydellistä aikaa kirjoittaa, ja reilun viikon tauossa jään jälkeen monen monta liuskaa ja kappaletta muutenkin tiukahkoksi äityneestä aikataulusta. Outi ehdotti, että voisi tulla lasten kanssa myös maalle ja katsoa siinä samalla myös minun mukuloideni perään, jotta saisin kirjoittaa rauhassa. Jo on minulla mahtavia tyyppejä elämässäni, ei taas voi muuta sanoa! Näin siis tehtiin.
Mutta tietäähän sen, ettei lasten kanssa mikään mene, kuten ajateltiin. Nuorimmaiselleni iski sen sortin eroahdistusvaihe, että tuli mieleen viime kesä näihin samoihin aikoihin. Puolentoista metrin etäisyys minusta on liikaa, eikä kenenkään muun tutun syli kelpaa. Ymmärtäähän tuon. Ensin lähtee hoitovapaan aikana entistäkin läheisemmäksi tullut isi, minkä jälkeen vielä äitikin meinaa häipyä – oven taakse toiseen huoneeseen, mutta kuitenkin. Pitäähän siinä toimiin ryhtyä ja kertoa selkeästi yksivuotiaan tavoin, että ei muuten vetele tämä tällainen peli.
Kirjadokumentteja ei siis ole edes avattu reiluun viikkoon. Hyvä, jos koko tietokonetta on. Pakkoloma tuli vähän huonoon väliin, mutta ai että on ollut ihana viettää tovi yksinkertaista maalaiselämää. Kengät ovat unohtuneet jonnekin eteisen nurkkaan, ja lapset ovat pääsääntöisesti viettäneet päivänsä kirmaten nakuna pitkin pihaa ja peltoja. Vanhempieni tilan kotimyyntiasiakkaat ovat ihastelleet, miten onkin suloista, kun maalaislapset saavat tuolla tavalla ilakoida kesänsä vailla rihman kiertämää. Siinä on sitten kaikkia naurattanut, kun olemme tarkentaneet, että oikeastaan tuo varpaistaan hiekkainen ja suupielistään mansikkainen nakupellelapsinelikko on helsinkiläistä sorttia.
Totesimme taas Outin kanssa, että ystäväperheiden pihapiiri ei olisi ollenkaan pöllömpi juttu. Onhan tästä ennenkin puhuttu: kaipaan sellaista koko kylä kasvattaa -meininkiä nyky-yhteiskuntaan ja urbaaniin eloon tuotuna. Kaksi lasta ei todellakaan mene siinä kuin yksi, kun sitä kaikkea on pyörittämässä heikoilla turvaverkoilla, mutta neljä lasta menee siinä kuin kaksi, kun arjen vastuuta voi jakaa ystäväperheen kanssa. Teimme ruokaa vuorotellen, eikä tarvinnut sotkea ja siivota kahta keittiötä. Annostelin ruokaa jäähtymään neljälle lautaselle lapsia varten ja mietin, että hyvinhän tuohon muutama lisälautanenkin vielä mahtuisi.
Kaiken pystyy sarjoittaa: pyykinpesun, hiusten letittämisen, aurinkorasvauksen, hampaiden harjauksen, käsipesun ja iltasadun. Toimivuuden salaisuutena on se, että siinä on silti koko ajan joku muu, joka voi kriisin syntyessä napata osansa vastuusta. Ja joku, jonka kanssa voi juoda kahvinsa yhdessä niinä kahtena sekuntina, kun kellään ei ole mitään akuuttia kriisiä. Lapset ovat onnesta naama näkkärillä, kun ihan koko ajan on kavereita.
Muita tärkeitä opetuksia tälle reilulle viikolle on ollut se, että kyllä minä tämän paketin hadlaan, vaikka keväällä meinasi usko loppua. Se pikkulapsiajan henkinen sekä fyysinen kaaos todellakin helpottaa ja sisarussuhde kehittyy paremmaksi sekä ihanemmaksi päivä päivältä. Testiviikkomme aikana paniikki ei ole iskenyt kertaakaan ja vitutuskin vain loppuunmyydyn junan leikkivaunussa paluumatkalla. Mutta niin zen tuskin koskaan olisin, etteikö korvat räjäyttävä meteli yhdistettynä päiväunet skipanneeseen kuopukseen, ylikierroksilla käyvään esikoiseen ja kolmesta Buranasta huolimatta jomottavaan päänsärkyyn saisi vähän hermot kireähköiksi.
On myös jollain nurinkurisella tavalla kiva muistaa pitkästä aikaa, miltä tuntuu lapsettoman ajan kaipuu. Miehen lähtiessä reissulleen, ihmettelin, miten hän kykenee olemaan niin kauan erossa lapsista. Nyt taas muistan paremmin, miten sellaiseen saattaisi kyetä.
Ihanat kuvat <3
Olen itse huomannut, että mitä enemmän lasten kanssa ainoana vanhempana viettää viikkoja ja kuukausia, sitä helpommaksi se muuttuu. Olosuhteiden pakosta olen ollut kolmen lapsen yksinhuoltajana viimeiset puoli vuotta puolison asuessa toisella puolella maapalloa ja olen huomannut, miten arki on helpottunut tänä aikana. Toki lapsetkin ovat tässä ajassa kasvaneet, varsinkin pienimmän kohdalla sillä on merkitystä. Tukiverkkoja minullakaan ei ole.
Niin munkin mielestä 🙂 Just sellaista ihanan leppoisaa lapsuuskesien tunnelmaa <3
Se on varmasti totta, samaa olen kuullut muilta, joilla on toinen vanhempi perheen elämässä mukana, mutta joka on töiden tai muun takia paljon poissa. Onhan se tavallaan helpompaa luoda ihan omat rutiinit perheelle, kun ei ”tarvitse” samalla tavalla ottaa huomioon sitä toista vanhempaa arjessa. Meilläkin miehen ollessa töissä jokainen viikko on erilainen, joten osa arjen rasittavuudesta tulee varmasti siitä, että joka viikko paketti pitää miettiä ja rakentaa toimivaksi hieman eri tavalla. Mutta huhhuh, onneksi se toinen vanhempi meillä tässä silti on. Nyt kun ollaan oltu pari päivää taas kaupungissa mun ollessa sakin ainut aikuinen, muistan taas selkeämmin päivät, kun kaksion seinät meinaavat kaatua niskaan. Onneksi kesällä pääsee kaupungissakin helpommin ulos :DD
Kuulostaa niin ihanalta. Hauskoja päiviä teille 🙂
Tällainen sydämeltään maalainen tuntee ihan pakahtuvansa kun lukee tuota maalaiskuvausta. Tiedän että te olette ihan kaupunkilaisia, mutta on niin hienoa lukea jonkun kaupunkilaisen kertomana juuri niistä asioista mitkä maalla on parhautta. Siihen päälle kun vielä laitetaan hiljaisuus. Ja se ei tietenkään tarkoita täydellistä hiljaisuutta vaan sitä että äänet ovat luonnollisisa. Ei koneiden pauhua, tietokoneen tuulettimen huminaa tai muuta sellaista vaan äänimaailma koostuu luonnon, eläinten ja ihmisten äänistä. ja kun noille äänille on oikeasti tilaa niin ne eivät aiheuta tuskaa ja ahdistusta.
Ihanaa että teillä oli hyvä loma 🙂
Tuon tuskan siitä että selviää tunnistan kyllä. Joskus se iskee ihan jo maanantaina kun mies lähtee viikonlopun jälkeen taas töihin. Onneksi olen aina lopulta selvinnyt järkevällä ajattelulla.
Kauniita kesäkuvia! Osa tekstistäsi kuvasi meidän eloa ja oloa täällä Itä-Vantaalla! Ihan lähellä on maatila, lehmiä, lampaita ja hevosia nähdään päivittäin. Nyt on käynnissä myös perunannostoaika ja viime viikolla kävimme pellonlaidalla ostamassa juuri maasta nostettua perunaa. Todellista lähiluomuperunaa 🙂 Sai myös poimia/nostaa/kaivaa/kuokkia perunansa itse! (Olen kaupungista kotoisin, en tunne termejä, heh!) Idyllin lisäksi tuo ovesta heti pihalle -kohta on ihan parasta! Pian kaksi vuotta täyttävän kuopuksenkin voi jo lähes huoletta laittaa pihalle isosiskonsa kanssa odottamaan vanhempaa. Toki omakotitaloasumisessa on rasitteensa, mutta täällä suht väljästi asutulla alueella tuntee kyllä olonsa aika ihanan maalaiseksi 😀
Ps. Törmäsin teihin eilen festareilla siinä Harri Hylkeen mobiilidiskon vieressä!
Pps. Aivan huippu tuo mummolan lastenpöytä 😀
Sä oot kyllä ihanan joustava. Mä saisin megaraivarit jos mies ehdottais, että lähtee lomalle yksin ja vielä noin pitkäksi aikaa. Meillä ei ole turvaverkkoja ja nukkumaanmenot on ne vaikeimmat hoitaa yksin. Olisin ihan rikki viikon jälkeen. Me ei siis kumpikaan olla lomailtu yksin, vaikka välillä olis ihan tarpeeseen (tai edes kahdestaan). Mutta hieno kuvaus maalta ja on kyllä kiva että teillä on tuollainen mahdollisuus. Kaikki nauttivat.�� T.Laura
Sulla on niin kiva tapa kirjoittaa! Postauksista välittyy aina niin hyvin se fiilis, kuten tästä ihana maalaiselon rentous, blogiasi on ilo lukea 😀
Ei se elo ihan niin rentoa ole jos maalla oikeasti asuu ja lasten lisäksi hoitaa ne maatilan työt ja pitää yllä sitä idylliä mikä kuvissa näkyy. Hyvä mielen postaus silti 🙂
Minä en uskalla maalla käydessäni päästää tämän ikäisiä lapsia yksi ulos hetkeksikään vaikka vaarat on erilaisia kuin kaupungissa niin niitä tuntuu silti olevan liikaa. No okei, meidän mummula on joen rannalla jossa todella petolliset reunat mutta en mä varmaan ilman vesistöäkään uskaltaisi ellei piha olisi kokonaan aidattu 😀
Meillä on taloyhtiön pihassa alkanut tuleen kanssaäidit (+ pihassa hengaavat eläkeläiset) sen verran läheisiksi että voi pieneksi hetkeksi jättää lapsia toisten huomaan silloin tällöin. Viimeksi tänään jäbää huudeltiin leikkiin parvekkeelta ja ei itse ehditty ulos joten meni sitten naapuriäidin vahdittavana hetkeksi. Meillä on myös ollut naapurilapsi parin tunnin pätkän ajan hoidossa. Silti ei kaikkien kanssa sen syvällisemmin tunneta, kaikilla meillä vaan on aika heikot muutaman ihmisen varassa olevat turvaverkot niin pientä jeesiä on mukava saada. Edes sen verran että käy nopeasti käyttämässä toisen lapsen vessassa ilman että pitää raahata molemmat sisälle.
Oli ihanaa! Nyt sitten kotona Helsingissä on taas koeteltu kaksion seinien pystyssä pysymistä… 😀
Joo, maaseudun hiljaisuus on ihanaa! Vaikka nyt tuolla mummilassa onkin kunnon hulina päällä, kun mansikkasesongin viimeisiä viikkoja tai jopa viikkoa viedään 🙂 Joskus lapsuudessa isini pysähtyi kuuntelemaan hiljaisuutta metsään, enkä silloin ymmärtänyt, mitä kuuntelemista siinä muka on. Nyt ymmärrän 🙂
Suomen pääkaupunkiseutu on just niin ihanan iso ja niin ihanan pieni, että täällä on omia pieniä maaseutukuplia siellä täällä. Meidänkin lähimmät lehmät laiduntavat 10 minsan pyörämatkan päässä – samassa ajassa hujahtaa metrolla keskustaan 😀 Omassa pihassa on tosiaan niin hyvät puolensa lapsien kanssa, vaikka kuten sanoit, hommaa siinä talonpidossa on.
Ja joo, oltiin tosiaan eilen festaroimassa! Toivottavasti teilläkin oli yhtä hauska päivä kuin meillä 🙂
Mies on reissunsa ansainnut, jos joku 🙂 Kehnoon aikaan nyt vain sattui mun duunien kannalta, mutta ei voi mitään. Nyt kun tuo yksin reissaaminen on meillä vielä mahdollista, siihen on hyvä tarttua. Joskus voi vielä olla tilanne, että ei töiden puolesta voida pitää tällaisia kuukausien kesälomia lapsille päiväkodista, joten sitten lomia pitää miettiä tarkemmin. Koululaisien kanssa saattaa olla, että yhteistä lomaa ei ole juuri ollenkaan – saati tällaisia mahdollisuuksia viettää perhetöntä lomaa. Kahdestaan miehen kanssa lomailusta vaikka parin päivän ajan haaveilen minäkin, mutta siihen ei taida meillä olla mahdollisuuksia toviin 🙂
Niin kiva kuulla, kiitos <3
Heh, no mä olen elänyt elämästäni 16 vuotta tuossa kuvien maalaisidylissä, joten tiedän sen todellisuuden varsin hyvin. On syynsä, miksi tahdon ehdottomasti olla kaupunkilainen ja kasvattaa lapseni isossa kaupungissa. On silti ihana voida välillä piipahtaa maalla, etenkin näin kesäisin, ja ehkä siinä samalla auttaa edes vähäsen vuoden kiireisintä aikaa elävien vanhempieni arkea.
Joo, se on varmasti lasten persoonista tosi paljon kiinni. Esikoiseen voi luottaa jo niin hyvin, ja osaa katsoa, ettei pikkuveli tee mitään ihan pöljyyksiä, jos silmäni välttää.
Tuollainen taloyhtiön oma kevyt turvaverkko on mahtava juttu! Meille sattui just maalta kotiin palatessamme mahtavasti, kun naapuripihalla leikki tuttuja lapsia mutseineen, ja pystyin jättää vanhemman lapsen siihen siksi aikaa, kun kävin raahaamassa matkalaukun kotiin ylimpään kerrokseen nuorimmainen kantorepussa nukkuen. Siitä sitten takaisin pihalle, toinenkin lapsi mukaan ja ruokakauppaan. Pieniä, mutta isoja asioita tuollaiset avut <3
Meillä taas pienessä maalaiskylässä kun piha on aidattu kahdelta sivulta ja muille sivuille enemmän matkaa niin suljen portin ja uskallan kyllä päästää kaksivuotiaan pihalle hetkeksi itsekseen. Toki seuraan ikkunasta ja jos katoaa takapihan puolelle niin huutelen takaisin näköetäisyyden päähän. Kai se on enemmän siitä mihin on itse tottunut ja millaisessa ympäristössä lapsi on tottunut toimimaan. Minua pelottaa enemmän kaupungissa antaa lapsen kävellä edes niin etten pidä kädestä vaikka lapsi on luonteeltaan rauhallinen eikä tapaa säntäillä. Lisäksi kaupungin leikkipaikoilla pelkäisin että lapsi löytää lasinsiruja, tupakantumppeja, neuloja ja vaikka mitä ja jokainen vieras aikuinen joka lähestyy lasta olisi mahdollinen uhka. Tämä johtunee pääosin siitä että olen koko elämästäni alle kaksi vuotta asunut kaupungissa ja vietin tosi vähän aikaa kodin ulkopuolella kun en yksinkertaisesti tiennyt mitä olisin voinut ulkona tehdä, paitsi kävellä 😛 Jos olisin ikäni kaupungissa asunut niin maalaiskylien vaarat varmaan tuntuisivat paljon suuremmilta ja kaupunki olisi se missä osaisin toimia.
Joo, se on varmasti kiinni ihmisten persoonan ja temperamentin lisäksi myös siitä, mihin on tottunut. Mä tässä just laskin, että olen pian asunut aika tarkkaan puolet elämästäni maalla ja puolet eri kaupungeissa. Kai myös siksi koen luontevaksi luovia molemmissa maisemissa lasteni kanssa 🙂 Tosin talvisin maalaiselo alkaa kypsyttää sekä minua että lapsia vähän turhan nopeasti.