Joulu pitäisi olla parin kuukauden välein. Silloin vähän pakonkin edessä pitäisi lopettaa laukkaaminen ja keskittyä hengittämiseen. Miten hyvältä onkaan tuntunut vain olla. Vaikka olikin ikävä sisaruksia, vanhempia ja muita Pohjanmaalla jouluaan viettäviä, oikeastaan erilainen joulu Helsingissä oli hyvä juuri nyt. Kun katselin tänään rautatieasemalta purkautuvia hikiotsaisia joulumatkaajia kantamuksineen, lapsineen ja lemmikkieläimineen, ei käynyt kateeksi. Oli ihana olla koko ajan perillä.

Vihmova vesisade on pitänyt meidät kotona. Aattoaamuna yritin pukea jotain edustavampaa niskaan, mutta kun paketista paljastui toivomani yöpaita, vietin koko joulun sen uumenissa. Muutenkin tontut olivat jemmanneet kuusen alle juuri sitä, mitä toivoin. Kotikutoisia villasukkia sekä kirjoja.

Lapsi meni ihan sekaisin paketeista. Pään päälle syttyi säkenöimään lamppu, kun tyyppi ensimmäistä kertaa tajusi lahjapaketin merkityksen. Hän repi kääreitä hihkuen auki, halusi testata jokaista saamaansa vaatetta heti päälle ja lopulta pyöri niin ylikierroksilla, että oli pakko pitää glögitauko ja jatkaa riehumista ja holtitonta säntäilyä taas uudestaan sen jälkeen.

Kun mies oli mennyt aattoiltana yövuoroon ja lapsi nukahtanut, mä vietin laatuaikaa vanhan hyvän ystäväni Bridget Jonesin ja hänen uusimman Mad About The Boy -tarinan kanssa. Siinä kehräävä kissa sylissäni tajusin, että en muista, milloin moiseen lököilyluksukseen olisi viimeksi ollut aikaa. Nukkumaankin menin aikaisemmin kuin koko vuonna.

Vaikka hyasinttien ja havupuun tuoksu pian kodistamme häviääkin, mä aioin jatkossakin nauttia jouluisista yökkäripäivistä. Vuoden pari viimeistä kuukautta ovat olleet aikataulullisesti ihan hulluja ja tappokuluttavia, mutta pian kalenterissa häämöttää vuosi 2014. Silloin on taas aikaa tehdä kässäprojekteja, lukea sohvalla lököillen, juoda pannullinen teetä kahteen pekkaan ja leipoa lapsen kanssa rauhassa muulloinkin kuin jouluna.

Jaa: