Kävimme Islannin-matkan aikana moikkaamassa Reykjavikissa perheensä kanssa asuvaa Satua. Vaikka ollaan Satun kanssa tunnettu blogihommien kautta monta vuotta ja nyt kirjoitetaan kirjaakin yhdessä, tämä oli ensimmäinen kerta, kun näimme hänen huudeillaan. Se oli mielenkiintoista ja hullunkuristakin. 

Tiedättehän, miten kirjojen päähenkilön ympärille mielikuvitus luo elinpiirin ja maiseman ihan huomaamatta? Sama käy ainakin minulle myös ihan oikeiden ihmisten kanssa jutellessa, jos en ole käynyt kaverin mökillä, työpaikalla tai muussa maisemassa, joka ihmisen persoonaan ja tarinoihin selkeästi liittyy. Satun kanssa mielikuvitukseni oli saanut vihiä blogikuvien kautta, mutta silti mieleni loi hänelle käteen jättimäisiä ja värikkäitä kahvimukeja ja ajattelin hänet istumaan Skype-tärskyjemme aikana paksusta lankusta tehdyn työpöydän ääreen.

Noh, kahvimukit olivat Arabian muumia (tietty, olihan hän niistä mukeista monesti puhunut!) ja työpöytä valkoinen. Kodin mittasuhteet ja huonejärjestys olivat erilasia kuin blogin perusteella olin miettinyt, mutta tokihan Salamatkustaja-kodin sieltä tunnisti. Tuli hauska fiilis, että olisi paukauttanut keskelle tuttua elokuvaa. Ei siis keskelle elokuvalavasteita, vaan ihan aitoa elokuvaa, joka siellä teatterin valkokankaalla pyörii.

Vaikka ystävyys ja jopa töiden tekeminen yhdessä netin kautta (ja kolmen tunnin aikaeron kanssa) onnistuu yllättävänkin helposti, olipa mukava nähdä Satua ihan nassutusten pitkästä aikaa. Onhan siinä nyt ihan eri fiilis ryystää kahvia niistä muumimukeista saman pöydän ympärillä kuin 2500 kilometrin päässä toisistaan ruutujen ääressä. Toisen kodissa kyläily myös lähentää heti, tuo jotain nimeämätöntä syvempää ymmärrystä. Vaikka olisi nähnyt toisen kodista tuhansia kuvia, vasta läsnäolo niissä huoneissa näyttää kodin siellä kuvien takana.

Kävimme tietysti kylässä myös Satun ja kumppaneiden omistamalla kaupalla; sillä blogista tutulla putiikilla, johon johtavat herkulliset Marianne-raitaiset rappuset. Reykjavik’s Cutest (Laugavegur 27) on just sitä, mitä nimikin antaa ymmärtää. Suloinen ja tyylikäs pikkukauppa, johon on valittu myyntiin parhaita paloja islantilaista käsityö- ja taideosaamista.

Putiikissa on tarjolla aitoa, juurevaa ja kaunista käyttöesinettä ja aarretta turisteille pakattavaksi mukaan muistona Islannista. Tietty samoja tuotteita käyttävät myös islantilaiset, kuten nyt vaikka tuota mallailemaani kelta-harmaata huivia. Paikalliset ovat niihin kuulemma ihan intona, enkä ihmettele. Sehän näyttää ihan siltä kuin kietoisi lämpimät kädet halaamaan itseään! Mä kuitenkin päädyin ostamaan islantilaista villalankaa, josta kutimoin ihan itse vielä hienomman huivin. Ainakin kova tarkoitus ainakin olisi, köh.

Seuraavaksi nähdään Satun kanssa jo ensi kuussa, kun kuvataan Unelmahommissa-kirjamme promomatskuja. Jaiks, jännää!