Jotkut asiat eivät koskaan muutu, ja hyvä niin. Muistan Ähtärin eläinpuiston omasta lapsuudestani ihan samanlaisena kuin se nytkin on. Tarhojen puiset kaiteet, jotka ovat ajansaatossa saaneet patinoitua harmaiksi. Evästaukopaikkojen pöydät, joiden pintaan rakkauden syövereissä kituvat teinit ovat raaputtaneet rakkaudentunnustuksiaan jo vuosikymmenien ajan. Ja nuo auringossa haalistuneet taulut, joissa ilveksen tai karhun naaman kohdalle voi pujottaa oman pärstänsä! Niiden hauskuus toimii edelleen yhtä hyvin kuin silloin 80-luvulla.

Lasten kanssa Ähtärin eläinpuistoon

Teimme Pohjanmaan-reissumme yhteydessä päiväretken Ähtärin eläinpuistoon. Mukaan saimme mummini, eli lasten iso-mummin. Päivä oli aurinkoinen, ja yksi jos toinenkin lapsiperhe oli lähtenyt moikkaamaan karhuja ja muita Ähtärin asukkaita. Siellä vaunu- ja rataskansan keskellä kulkiessa tuli mukavan lämmin olo. Vuodet vierivät, sukupolvet vaihtuvat ja nyt on meidän vuoromme olla tässä; lukea ääneen tarhojen edustalla olevia tietoja eläimistä ja pyyhkiä suklaajäätelön suttaamia suupieliä.

Ähtäri on mukavan kotikutoinen, konstailematon ja aito. Eläinlajit ovat pysyneet vuodesta toiseen pääasiassa suomalaisista metsistä tuttuina, ja on mukava voida näyttää lapsille lähimetsien asukkaita, joihin kaikkiin ei olla (onneksi) metsäretkillä törmätty. Eläintarha on metsässä, mikä luo alueelle ihan omanlaisensa tunnelman. Liekö kuvitelmaa, mutta tuntuu, että eläimetkin viihtyvät havupuiden huminassa paremmin kuin yleensä eläintarhoissa.

Sinne tänne eläintarhaa on ripoteltu muutamia leikkipaikkoja, mikä on hyvä. Vaikka mä voisin jäädä tunneiksi seurailemaan villisikaporsaiden menoa, lapset kaipaavat välillä myös fyysistä tekemistä pitääkseen turhautumiskiukut ja känkkäränkät kurissa. Roinasta nikkaroidut karusellit ovat kertakaikkisen suloisia ja ilahduttava poikkeus perinteisten hilavitkuttimien joukossa.

Yksi Ähtärin parhaista puolista on, että siellä tuntee olevansa vähän kuin metsäretkellä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun laavun tulisijaan sytytetään nuotio, mieli heilahtaa metsämoodiin. Soijanakit paistuvat toiselta kyljeltään ruskeiksi, ja eväsleivät maistuvat juuri niin hyviltä kuin niillä ulkona tapana on. Savun tuoksu sekoittuu maatuvien havunneulasten tuoksuun ja viereisessä järvessä hyppää kala molskahtaen.

Jaa