Jotkut asiat eivät koskaan muutu, ja hyvä niin. Muistan Ähtärin eläinpuiston omasta lapsuudestani ihan samanlaisena kuin se nytkin on. Tarhojen puiset kaiteet, jotka ovat ajansaatossa saaneet patinoitua harmaiksi. Evästaukopaikkojen pöydät, joiden pintaan rakkauden syövereissä kituvat teinit ovat raaputtaneet rakkaudentunnustuksiaan jo vuosikymmenien ajan. Ja nuo auringossa haalistuneet taulut, joissa ilveksen tai karhun naaman kohdalle voi pujottaa oman pärstänsä! Niiden hauskuus toimii edelleen yhtä hyvin kuin silloin 80-luvulla.
Lasten kanssa Ähtärin eläinpuistoon
Teimme Pohjanmaan-reissumme yhteydessä päiväretken Ähtärin eläinpuistoon. Mukaan saimme mummini, eli lasten iso-mummin. Päivä oli aurinkoinen, ja yksi jos toinenkin lapsiperhe oli lähtenyt moikkaamaan karhuja ja muita Ähtärin asukkaita. Siellä vaunu- ja rataskansan keskellä kulkiessa tuli mukavan lämmin olo. Vuodet vierivät, sukupolvet vaihtuvat ja nyt on meidän vuoromme olla tässä; lukea ääneen tarhojen edustalla olevia tietoja eläimistä ja pyyhkiä suklaajäätelön suttaamia suupieliä.
Ähtäri on mukavan kotikutoinen, konstailematon ja aito. Eläinlajit ovat pysyneet vuodesta toiseen pääasiassa suomalaisista metsistä tuttuina, ja on mukava voida näyttää lapsille lähimetsien asukkaita, joihin kaikkiin ei olla (onneksi) metsäretkillä törmätty. Eläintarha on metsässä, mikä luo alueelle ihan omanlaisensa tunnelman. Liekö kuvitelmaa, mutta tuntuu, että eläimetkin viihtyvät havupuiden huminassa paremmin kuin yleensä eläintarhoissa.
Sinne tänne eläintarhaa on ripoteltu muutamia leikkipaikkoja, mikä on hyvä. Vaikka mä voisin jäädä tunneiksi seurailemaan villisikaporsaiden menoa, lapset kaipaavat välillä myös fyysistä tekemistä pitääkseen turhautumiskiukut ja känkkäränkät kurissa. Roinasta nikkaroidut karusellit ovat kertakaikkisen suloisia ja ilahduttava poikkeus perinteisten hilavitkuttimien joukossa.
Yksi Ähtärin parhaista puolista on, että siellä tuntee olevansa vähän kuin metsäretkellä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun laavun tulisijaan sytytetään nuotio, mieli heilahtaa metsämoodiin. Soijanakit paistuvat toiselta kyljeltään ruskeiksi, ja eväsleivät maistuvat juuri niin hyviltä kuin niillä ulkona tapana on. Savun tuoksu sekoittuu maatuvien havunneulasten tuoksuun ja viereisessä järvessä hyppää kala molskahtaen.
Ähtäri on varmasti pienin pahis tässä sarjassa, mutta pidän eläintarhoja vastenmielisinä paikkoina. En voi käsittää ihmisten halua tuijottaa aivan liian pieniin tiloihin teljettyjä eläinparkoja. Eläinten suojelu -argumentti on mielestäni melko köykäinen, kun yritetään perustella esimerkiksi aivan sopimattomiin oloihin tuotuja jääkarhuja tai oikeastaan mitä tahansa eläinten vapaudenriistoa. Eläimiä suojellaan parhaiten hillitsemällä metsäkatoa, maapallon kemikalisoitumista ja ilmastonmuutosta, ei raahaamalla viimeisimmältä sukupuuttoaallolta vielä toistaiseksi säästyneet yksilöt kaltereiden taakse turvaan. Luontosuhteen rakentaminen lapsille mm. metsäretkien kautta on hienoa, lasten vieminen eläintarhaan taas arveluttavaa kasvatusta.
Tietenkin tämä on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni, mutta samalla se on mielestäni asia, jota jokaisen vanhemman on syytä syvällisesti pohtia.
En kritisoi perheenne retkeä tai vapaa-ajanviettoa henkilökohtaisella tasolla – valinta on tietenkin teidän, mutta toivoisin, että blogissasi mainostettaisiin vähän vähemmän eläinten viihdekäyttöön nojaavia yrityksiä, koska niihin liittyy niin suuria eettisiä ongelmia.
Mä olen aikaisemmin kirjoittanut eläintarhojen kaksipiippuisuudesta, joten en siksi tuonut sitä nyt esille sen kummemmin. Esikoinen jo sen verran myös asioista ymmärtää, että hänen kanssaan näistä on juteltu sellaisella lapselle sopivalla tasolla. Kuten tätäkin retkeä ennen.
Mä olen suhtautuntu eläintarhoihin todella todella skeptisesti ja kriittisesti, mutta uutta ajatusta mulle asiasta antoi eläinten puolesta barrikadeillekin nousevan ystäväni sisko, joka työskentelee eräässä eläintarhassa eläintenhoitajana. Hän kertoi esimerkiksi tarkemmin tutkimuksista ja hankkeista, joissa on ollut mukana, mikä valotti asiaa itselleni ihan eri tavalla. Mä jo silloin mietin, että häntä pitäisi haastatella tästä aiheesta, joten ehkä sen vielä teenkin. Mutta toki eläintarhat ovat kinkkisiä, ja niitä on niin monentasoisia. Ulkomailla en eläintarhoihin halua, mutta toisaalta mielelläni vierailen akvaarioissa.
Minä taas näen eläintarhojen työssä oikeasti sen suojelupuolen myös. Jos eläinlaji on oikeasti todella uhanalainen ja yksilöitä vain muutamia ja lisääntyminen hidasta niin lajia voidaan elvyttää yrittämällä saada se lisääntymään valvotuissa oloissa niin että luonnollisia uhkia minmoidaan. En ole asiantuntija, mutta tämän pystyn päättelemään ihan omalla järjelläni ja sen perusteella mitä olen nähnyt ja lukenut. Minusta kannattaisi ennemmin taistella sen puolesta että eläintarhoissa parannetaan oloja, kasvatetaan aitausten kokoa. Toki ihan luonnollisiin oloihin ei koskaan tulla pääsemään ja paras paikka eläimelle on luonnossa, mutta me esimerkiksi ollaan menossa lapsen kanssa Tukholman Skanssenille ihan hyvällä omallatunnolla. Eri asia olisi mennä sellaiseen paikkaan jossa eläinten tilat ovat oikeasti pienet ja hoito vähän mitä sattuu. Kyllä minä käyn ihan hyvillämielin näissä pohjoismaiden eläintarhoissa. Jossain pidemmällä olevista pitäisi ensin hakea vähän tietoa ja kommentteja ennen kuin viitsisi mennä.
Olisi hienoa jos Lähiömutsi haastattelisi siskoaan ja kirjoittaisi postauksen niin omien epäluulojensa kuin siskon kommenttienmin pohjalta. Olisi oikeasti mielenkiintoista lukea ja valaista itseään vähän kumpaankin suuntaan.
Mäkin ymmärrän sen paremmin nyt, kun olen saanut kuulla sitä työtä sydämestään tekevän ihmisen kokemuksia ja ajatuksia. Ähtärissä moni eläimistä oli sellaisia, että niiden emot olivat kuolleet ja ne olivat tulleet poikasina Ähtäriin. Siellä oli myös erittäin uhanalainen vesikko, jolle ei enää ole olemassa ekologista lokeroa, sillä minkkitarhoilta karanneet eläimet ovat täyttäneet sen paikan luonnossa. Surullisia ja mielenkiintoisia juttuja, joita en ihan täysin tietenkään ymmärrä. Pitää kysellä, josko tosiaan saisin tuota ystäväni siskoa asiasta haastatella.
Samaa mieltä anonyymin kanssa. Ei noita eläintarhoja voi millään mittapuulla puolustella. Jos emo on kuollut niin luonnon pitäisi antaa tehdä tehtävänsä eikä pelastamisten varjolla teljetä orpoja loppuelämäksi häkkiin. Mut jos miettii ja miettii asioita eri kantilta niin kai turkistarhauksenkin saa näyttämään loppujen lopuksi hyväksyttävältä asialta.
En tykännyt nyt tästä postauksesta ollenkaan.