Kävin viikonloppuna Nikonin valokuvauskoulussa. Lähdin sinne hakemaan teknistä osaamista, mutta kotiuduin mukanani ymmärrys siitä, että teknisillä osaamisella ei lopulta ole mitään väliä. Tärkeintä on se, että kuva on kuvaajansa näköinen ja näyttää sen, mitä kuvaaja tahtoo.

Antakaas, kun selitän tarkemmin. Nimittäin mitä enemmän olen tätä pohtinut, sitä enemmän olen innoissani.

Kuvauskoulun opettajana toimi valokuvaaja Mikko Rasila, joka oli roudannut koulutukseen kilokaupalla kirjoja, jotka esittelivät edesmenneiden ja muutaman vielä elossa olevan valokuvataiteilijan töitä. Jokainen noista valokuvaajasta on tehnyt samaa kuin kuvaavat bloggaajat nykyään: tallentaneet kuviksi itseään, lähipiiriään ja omaa elämäänsä sekä elinympäristöään. Kiiltävälehtisten kirjojen sivulle oli painettu unenpöpperöisiä lapsia, kuplivia juhlia ja ystävien suudelmia.

Vaikka siinä vaiheessa teknisestä osaamisesta ei oltu vielä puhuttu mitään, kiinnitin huomiota yhteen asiaan jokaisessa selailemassani kirjassa: monet kuvista eivät olleet tarkkoja. Lisäksi ne olivat ali- tai ylivalottuneita, vinossa ja välillä tärähtäneitä. Eli järjestään sellaisia kuvia, jotka minä poistan muistikortilta saman tien. Ja silti jokin kuvissa pysäytti. Ne tulivat lähelle. Tai paremmin sanottuna antoivat minun katsojana tulla lähelle.

Valokuvauksessa ei olekaan kyse tekniikasta. Tekniset nippelit ovat vain kuvan ominaisuuksia. Olennaisinta onnistuneessa kuvassa on tallentaa hetki sellaisena kuin kuvaaja haluaa. Mikko kertoi, että jotkut taidevalokuvaksella itsensä elättäneet aloittivat valokuvaamisen aikoinaan pokkarikameroilla ilman minkäänlaista teknistä osaamista. Nippeliosaamista tärkeämpää oli se, että heillä oli pakottava tarve kertoa kuvillaan. Tämän ymmärtäminen oli mulle amatöörikuvaajanakin avartavaa.

Mikko neuvoikin, että paras kikka valokuvauksen opiskeluun on – intohimon lisäksi – kuvata paljon ja koko ajan. Samaten hän suositteli tutkimaan muiden ottamia kuvia ja miettimään, mikä niissä kolahtaa. Kannattaa katsella myös erilaisia kuvia ja eri vuosikymmenillä otettuja kuvia, sillä trendit näkyvät myös kuvaustyyleissä. Tekee luovuudelle hyvää katsella välillä, miten kaksikymmentä tai vaikka kahdeksankymmentä vuotta sitten kuvattiin ruokaa, tapahtumia tai ihmisiä.

Parhaiden valokuvaajien tyylin tunnistaa heti. Siksi Mikko kehottikin miettimään, minkälainen se oma tyyli on – ja sitten tuulettamaan sitä. Moni kun jämähtää kuvaamaan omalla tutulla tavallaan tai valitsevien valokuvaustrendien mukaisesti. Mielenkiintoisimmat kuvat syntyvät Mikon mielestä tarkkailemalla kameran kanssa. Kuvattavat kannattaa siis harhauttaa ajattelemaan jotain muuta kuin kameraa ja näin tekemään jotain muuta kuin poseeraamaan.

Kameran edessä oleville bloggaajille Mikko antoi samanlaisen vinkin kuin kuvaajillekin: kannattaa miettiä, tahtooko jumahtaa omiin tai vallassa olevien trendien mukaisiin poseerauksiin. Kameran edessäkin voi luoda oman tunnistettavan tyylinsä. Stella – joka Eevan kanssa oli kuvauskoulua järjestämässä – antoi myös vinkin niihin tilanteisiin, kun kuvattavalla tai itsellä kameran edessä meinaa naamalle vääntyä pönötysposeeraus. Silloin kuvattavan kannattaa katsoa alas ja nostaa katseensa vasta sillä hetkellä, kun kuvaaja pyytää. Kun kuvan nappaa sillä hetkellä, ei kuvattava vielä ehdi vetää jäykkisilmettä naamalleen.

Nämä mielessä lähdin kuvailemaan Cafe Kokkon ja Roomagen tiloissa, jossa kuvauskoulu järjestettiin. Sain mallikseni ihanan ja superkuvauksellisen Nadjan, joka oman nauravaisen tyylinsä sijaan koetti tällä kertaa vakavampaa ilmettä. Ruudulle tallentui muitakin tuttuja bloggaajia, joihin koitin uutta muotokuvauskulmaa.

Ruokakuvia en ottanutkaan tavalleni ja ajalle tyypillisesti ylhäältä päin. Tarkensin henkilökuvassa kasvojen sijaan kädessä olevaan lasiin, ja kahvipöytäkuvassa skarppi kohta ei ole oman sommittelusilmäni mukaisessa kohdassa. Jätin poistamatta kuvia, jotka eivät ole tarkkoja. Ylivaltin ja alivalotin. Niin, ja otin rohkeasti itsestäni erilaisia peiliselfieitä – jos kerran kuuluisat taidevalokuvaajat voivat tehdä niin, miksipä en myös minä.

Mitä sanotte valokuvausleikin tuloksista?

Jaa: