Muutama ystäväni kohotteli hieman kulmiaan kun kuuli tämän. Vähän yllättynyt olin itsekin, mutta päiväohjelmaamme enemmän siitä, miten mukava ja letkeä aamupäivä meillä kuopuksen kanssa oli. Mä olen käynyt Alppilan kirkon kahvilassa viikonloppubrunssilla aikaisemminkin ja jo silloin ilahtuneena seurasin, miten lempeä, suvaitsevainen, avoin ja iloinen meininki Alppilan seurakunnassa tuntuu vallitsevan. Se lämmittää kirkkoon kuulumattoman sydäntä, ja saa toivomaan, että Alppilan meiningistä otettaisiin muuallakin mallia. Tunnelman lisäksi brunssilla ruoka on hyvää, musiikki rytmikästä ja lapsia varten on leikittäjiä talon puolesta. Siinä kelpaa brunssiseurueen aikuisten kanssa ottaa toinenkin kierros kahvia.
Lasten perjantaihin mut houkutteli Riikka, joka on koko lapsille suunnatun perjantain takana. Jos jotakuta teistä kiinnostaa samat kysymykset, jotka esitin Riikalle, niin ei, ei tarvitse kuulua kirkkoon tullakseen tapahtumiin, ja ei, niihin ei liity uskonto. Paitsi tällä viikolla lasten perjantaissa on ohjelmassa salainen kirkkokierros, jolloin kirkko tulee tekemisenä konkreettisemmin mukaan. Mä koen erilaisiin uskontoihin tutustuminen kuuluvan yleissivistykseen ja sitä kautta maailman ymmärtämiseen, joten miksipä jännä seikkailu kirkossa ei olisi pehmeä aloitus sivistyksen kartuttamiselle. Etenkin esikoista kirkot kauniina ja isoina rakennuksina myös kiehtovat.
Viime viikolla pysyttiin kuitenkin kirkkosalin ulkopuolella, kun ohjelmassa oli savipaja. Toisin sanoen mä pyörittelin pötkylöitä, joita seuralaiseni sitten nuoleskeli. Mitään valmista ei saatu aikaan, mutta onhan savenmuotoilussa samaa meditatiivista hohtoa kuin hiekkakakkujenkin rakentelussa. Muut lapset saivat tehtyä ihan valmiita teoksia, jotka sitten jätettiin kuivumaan ja uunissa poltettavaksi kirkolle. Tulevina perjantaina on ohjelmassa muun muassa neppispajaa, pomppulinnaa, askartelua, temppurataa ja mun lempparini mummola, jossa pääsee viettämään aikaa alppilalaisten mummojen kanssa. Ihana! Alppilan kirkon kahvilan Facebook-sivuilta löytyy tarkempi ohjelma.
Savitaiteilun jälkeen me siirryttiin hengailemaan kirkon kahvilan aulaan, jossa on kiva leikkipaikka bObleseineen. Kuopus sai temmeltää monen samanikäisen kaverin kanssa, mistä olin onnellinen hänen puolestaan. Yleensä kun tilanne on se, että hän yrittää pysyä menossa mukana siskon ja tämän kavereiden leikeissä, eikä se aina ihan mutkattomasti onnistu. Nyt riitti kavereita, joiden mielestä on myös maailman parhainta kiipeillä portaita ja juosta pitkää luiskaa pitkin riemukiljuen. Muutenkin oli ihana voida viettää aikaa vain yhden lapsen kanssa ja keskittyen täysin häneen. Kuopuksen kanssa tällaisia hetkiä on ihan liian vähän.
Jäätiin vielä lounaallekin kirkon kahvilaan, mikä on tällaiselle kirkollisveroa maksamattomalle hyvä tapa antaa takaisin saamansa ilo lasten perjantaista. Kirkon kahvila tukee myös Kirkon ulkomaanavun toimintaa, mihin mielelläni rahojani ohjaan etenkin nyt, kun maailma painiskelee turvapaikanhakijavirtojen kanssa ja kehitysyhteistyöstä lyhytnäköisesti leikattiin. Minä söin burgerin ja kuopus kauhoi keittoa suuhunsa sekä metrin säteellä kaikkialle ympärilleen.
Ruuan jälkeen nostin lapsen rattaisiin, johon mukavan ja touhukkaan aamupäivän väsyttämä kuopus nukahti noin kolmessa sekunnissa. Lykin rattaat Kallioon ja siellä kahvilan eteen, jossa tilasin ison kahvin ja avasin läppärin. Sain hoidettua hyvän kasan töitä siinä reilussa kahdessa tunnissa, jonka lapsi nukkui. Olisipa pitänyt aikaisemminkin käydä väsyttämässä hänet kirkon toiminnassa!
Mutta tiedättekö mitä. Mä luulin nyt käyneeni ensimmäistä kertaa perhekerhossa, mutta Riikka tietävämpänä perhekerhomutsina osasi sanoa, että eivät nuo Alppilan kirkon lasten perjantait oikein sellaisia ole. Kokemusnälkä kasvaa syödessä, ja nyt tuli hinku päästä kokemaan viimeisten kotiäitiviikkojen kunniaksi se elämäni ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin perhekerho. Kotivanhempiskene haltuun kahdessa viikossa! Ystäväni lupasi viedä minut hänen lemppariperhekerhoonsa, mutta kiinnostaisi silti tietää muidenkin helsinkiläisten vanhempien mielipide. Mistä löytyy kaupungin kivoin perhekerho?
Kirkon perhetyö on niin upeaa ja arvokasta. Siunausta kotiäitiviikkoihisi ja perheellesi. 🙂
”Mä olen käynyt Alppilan kirkon kahvilassa viikonloppubrunssilla aikaisemminkin ja jo silloin ilahtuneena seurasin, miten lempeä, suvaitsevainen, avoin ja iloinen meininki Alppilan seurakunnassa tuntuu vallitsevan.”
Saanko kysyä mihin perustat tämän kommentin? Ilmeisesti siis mielestäsi muissa seurakunnissa ei ole suvaitsevaa, avointa ja lempeää, tekstistäsi kuitenkin ymmärrän että sinulla ei seurakunnista juurikaan ole kokemusta?
Samaa mieltä anonyymin kanssa! Aika kurjan yleistävästi kirjoitettu seurakunnista. Minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa seurakunnista ja niiden upeasta tarjonnasta. Mielestäni ateistit saavat käydä kirkon kerhoissa ja ovat sinne tervetulleita itseään sivistämään mutta olisi hyvä miettiä, että kerhot eivät pyöri pelkästä pyhästä hengestä. Kirkollisverolla tehdään erittäin paljon hyvää kuten kerhot ja diakoniatyö ja vaikka itse olisi ateisti voisi veron maksamisen ajatella hyväntekeväisyytenä muita kohtaan. Nyt lopetan ennen kuin pääsen kunnolla vauhtiin 😀
Kyllä, perhetyö on upeaa ja arvoskasta!
Ei, vaan perustin tämän ihan sille, että sydämestäni kehuin Alppilan kirkon meininkiä. Harmillista, että tästä nyt piti suivaantua. Omat kokemukseni ovat lähinnä synnyinseudultani Pohjanmaalta, josta mieleeni jäänyt enemmän synkkä Jumalan pelko ja likainen syntisyys. Kerhosta ja rippileiristä on hyviä muistoja.
Aavistinkin tätä kirjoittaessani, että tähän taas päädytään. Että jaetaan sakki kahtia, kirkkoon kuuluvat aka kirkolliseveron maksajat ja sitten ne muut. Se on mielestäni kurjaa, ja esittämäsi kommentin kaltaiset mielipiteet tekevät hallaa seurakunnille. Mä toin kirkkoon kuulumattomuuteni esille, ettei sitä sitten tarvitsisi selitellä täällä kommenttiboksissa, kun kysellään, onko verot maksettuna.
Mä juurikin tuolla lasten perjantaissa kehuin, että tällainen kirkon kaikille avoin ja lämminhenkinen toiminta on sitä, joka väkeä vetää sisään. Ilman että vedetään se kirkollisverokortti esiin. Koska se saa mulla niskakarvat pystyyn.
Mä olen elämässäni maksanut useat vuodet kirkollisveroa ja toiminut isosenakin lastenleireillä. Koska kirkon toiminnassa on niin paljon hyvää. Hyväntekeväisyyteen voi onneksi lahjoittaa muullakin tavalla kuin kirkollisveroa maksamalla, hyvänen aika. Nykyään mä mieluummin ohjaan ne rahat juurikin suoraan vaikka Kirkon ulkomaanavulle tai SPR:n toimintaan. Seurakunnan kerhoihin minä en lapsiani veisi, mutta mielelläni kannatan esimerkiksi tällaista seurakunnan omistamaa kahvilaa tai vaikka ostan liput seurakunnan ylläpitämään Mustasaareen ja kilauttelen sen kahvilassa kassaa.
Toinen ateistiäiti ei kyllä näe tässä jutussa mitään kurjia kommentteja seurakunnista, tässähän oikeastaan vain kehutaan toimintaa! Ehkä enemmänkin sanavalinnat tuntuvat leikkivän mahdollisten yleisen tason stereotyyppisen näkemysten ympärillä mitä nyt yleensä voi liittyä vaikkapa perhekerhoihin tai seurakunnan toimintaan ja jo postauksen otsikossa tuodaan esille että puhutaan ateistiäidin eikä seurakuntien toimintaa tuntevan näkökulmasta.
Itse olen lapsen kanssa toistaiseksi käynyt vain yhdessä seurakuntaan liittyvässä tapahtumassa ja kirkkoon kuulumattomana mieluummin valitsenkin jonkun toisen tahon järjestämät perhekerhot ja muskarit (varsinkin kun asun sen verran isolla paikkakunnalla jossa vaihtoehtoja on). En siksi että en pitäisi seurakuntien toimintaa tasokkaana ja mukavana vaan siksi että en maksa kirkollisveroa. Hyväntekeväisyyskohteetkin valitsen mielummin muualta vaikka kirkon toimintaa esim. perhetyössä ja kehitysyhteistyössä arvostankin.
Hei nyt anonyymi ja meilahden mutsi! Mitä Jeesuski sanois tolle teidän meiningille? Mä veikkaan että se olis ihan fiilareissa siitä, että Lähiömutsi ylipäätään uskalsi lähtee kokeilemaan seurakunnan juttuja eikä jäänyt himaan koska ei oo veroja maksanut. Mahtavaa että oot käyny testaamassa, käy jatkossakin! Terkuin ev.lut seurakunnan jäsen, entinen seurakunnan luottamushenkilö (8 vuotta) ja teologiasta pitkän sivuaineen suorittanut naisihminen, joka on sitä mieltä että kirkko kuuluu kaikille ja että lämpimästi tervetuloa ihan niin paljon ku sielu sietää!
Se täytyy nyt sanoa että täällä ollaan kanssasi ehdottomasti samoilla linjoilla siitä että kirkkoa voi tukea muutenkin kuin sitä kirkollisveroa maksamalla. Ja onneksi niin, sillä olen itse pakanaäiti ja sitä kautta myös kirkosta aikanaan eronnut. Itse arastelen osallistua mihinkään kirkon toimintaan, vaikka tälläinen kahvilajuttu voisi olla oikeasti sellainen, johon voisi osallistua, koska se ”vapaamatkustajat” aka kirkollisverottomuuskortti lentää pöytään suunnilleen heti. Ja mielikuvissani päälle vielä paheksunta siitä että miten joku kehtaa vain noukkia ne rusinat pullasta.
Itse en koe siinä olevan yhtään mitään järkeä että kuuluisin kirkkoon, kun en usko kirkon opettamaan Jumalaan saati ole kristitty millään tavoin. (Ok, jossain taisi olla tilasto että alle 30 prosenttia uskoo kirkon opettamaan Jumalaan että kirkkoon siitä huolimatta kuuluvia löytyy ihan reilusti.) Perinteitä on tarjottu tässä vaihtoehdoksi, jota miettiä, kun kirkosta eroamista pohdiskelee ja se voisi olla jollekin toiselle riittävä kimmoke kantaa kirkollisverot kassaan. Ei kuitenkaan minulle, ainakaan toistaiseksi. Arvostan kuitenkin kirkon tarjomaan tälläistä perhetyötä ja voisin osaltani tukea sitä vaikka sen lounaan kirkon kahviossa ostamalla.
Kuule lähiömutsi, tosi kiva ja positiivisesti yllättävä postaus!:)
Kiva kuulla, sillä kehuiksi minä sen tarkoitinkin. Kyse taitaa nyt tosiaan olla siitä, miltä kulmalta postausta katsoo. Ja tosiaan, omat melko vähäiset kokemukseni seurakunnista sijoittuvat pääasiallisesti vuosien taakse, ja kyllä vain yllätyin tunnelmasta Alppilassa. Oli tosi tervetullut ja mukava olo. Olen myös ilolla seurannut, miten Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalo pyyhkii julkisuudessa luterilaisuuden päältä pölyjä.
Mutta joo, me ollaan myös mieluummin valittu jonkun muun kuin kirkon järjestämät tapahtumat, jumpat ja muskarit. Verosyistä, uskontosyistä ja siksi, että täällä Helsingissä onneksi valinnanvaraa on. Mutta ainakin lounaalle aion mennä jatkossakin kirkolle, kun sinne meneminen lastenkin kanssa on helppoa ja mukavaa.
Mielenkiinnolla luin tätä. Nimittäin olen itse aika uskonnollinen, jumalanpalveluksista nauttiva, joulukirkossa istuva, Matteus-passion kuunteleva kirkkovuoden tapahtumien seuraaja. Kirkosta ei tule minulle ensimmäisenä mieleen kirkollisvero, vaan ihan muut sisällölliset asiat. En loukkaantunut tekstistäsi 🙂
Päinvastoin: avartavaa itselle lukea aivan toisenlaisesta näkökulmasta asioita katsovan mielipiteitä. Maailmassa pitäisi olla tälle tilaa: toisen ajatusten kuuntelemiselle ja sitä kautta ihmisyyden kohtaamiselle. Omia asioita ei voi toiselle pakottaa eikä tuputtaa, mutta ihmisen voi silti kohdata.
Kiitos tekstistäsi!
Tämä täytyykin kokeilla. Hyviä kotiäidin ajantappopaikkoja ns. Perhekerhojen merkeissä löytyy mm. Herttoniemen kirkolta, Herttoniemenrannan asukastalo Ankkurista ja Viikin leikkipuisto Viikkarista.
Kiitos tekstistä! Itse kuulun kirkkoon, joskin ainoat seurakuntaan liittyvät tapahtumat, joihin olen viime aikoina osallistunut, ovat omien lasteni ristiäiset sekä esikoisen vauvamuskari.
Itse koin tekstin erittäin positiivisena, enkä lukenut rivien välistä mitään negatiivista muista seurakunnista tms.
Kiva kuulla että kirkolla on innostavaa toimintaa. Täytyypä katsoa, ehtisinkö itsekin Espoosta joskus näihin Alppilan tapahtumiin mukaan!
Kumpulan Kylätilan Arki rokkaa -kerho on huippu! Lapsi, isä ja (hieman perhekerhoallerginen) äitikin viihtyvät ��
Kiva postaus, pitää varmaan itsekin käydä uudelleentestaamassa kyseisen paikan tarjontaa. Aikoinaan ollessani Lintsillä töissä tarjosi Alppilan väki aina henkilökunnalle kesäkauden lopussa pullakahvit ihan Lintsille kuljetettuna 🙂
Kallion Linjan leikkipuiston ipanakerho on kiva ja muskari myös 🙂
Hei! Kiitos tästä postauksesta! Itselle (kristittynä ja kirkon työntekijänä :D) jäi hyvä mieli tästä postauksesta. Mukava, että saitte kuopuksen kanssa mieleistä tekemistä! Itse innolla seuraan, miten Kallion seurakunta etsii uusia tapoja toteuttaa yhteisöllisyyttä. Kalliosta olisi monella muulla seurakunnalla syytä ottaa oppia siihen, miten tavoittaa ihmisiä. Omassa työssäni eli kirkon diakoniatyössä perustamme työmme sille, että kaikkia autetaan kuului kirkkoon tai ei, ja diakonian tulisi läpäistä kaikki toiminta. Lähiömutsille mukavia brunsseja Alppilan kirkossa jatkossakin :).
Pappina ilahduin tästä tekstistä valtavasti. Onpa hienoa, että Alppilassa on luotu tuollainen konsepti ja kiva lukea siitä myönteinen kokemus. En ymmärrä, miksi kahvilaan ei saisi mennä, jos ei ole kirkon jäsen, kyseessähän on juuri avoin toiminta, joka on tarkoitettu sitä varten, että olisi matala kynnys tulla ja tutustua. Kirkko on ensisijaisesti hengellinen yhteisö, ei hyväntekeväisyysjärjestö, joten on ymmärrettävää ja kunnioitettavaa, ettei kuulu kirkkoon, ellei kirkon usko vastaa omaa vakaumusta. Liikun itse nykyisin varsin harvoin Alppilan suunnalla, mutta nyt kyllä kutkuttaa lähteä perjantaina muksujen kanssa salaiselle kirkkokierrokselle. 🙂
Ei ollut todellakaan tarkoitus alkaa jakaa ihmisiä mihinkään porukoihin, pahoittelut jos niin käsitit. Sulla nousee kirkosta ja kirkollisverosta vissiin karvat pystyyn sinun huonojen Pohjanmaakokemusten takia? Mun karvat nousee toiseen suuntaan mun kokemusten perusteella kun paikoitellen on jouduttu jostain kirkon palveluista luopumaan rahapulan takia. Toiset sojottaa toiseen suuntaan ja toiset toiseen mut hyvin mahdutaan tänne kaikki. Kiva kirjoitus ja hyvähän se on kun keskustelua syntyy eikös 🙂 Olispa Oulussakin tollainen ihana kahvila!
Häh, missä kohti sanoin että kirkko ei kuuluisi kaikille? Minähän vaan kysyin mihin tuo Lähiömutsin kommentti perustui, sen enempiä kritisoimatta. Pitikö nyt Jessekin tähän sekoittaa… :/
– Kommenttiketjun Anonyymi nro 2
En suivaantunut, kunhan vaan ihmettelin. 🙂
Tämäpä oli yllättävä postaus! Riikan blogissa olenkin mielenkiinnolla lukenut Alppilan toiminnasta. Olemme vanhempina valinneet ns. vaikeamman tien eli kuulumattomuus kirkkoon tarkoittaa meille monista kivoista, helpoista ja perinteisistä tavoista ja tapahtumista luopumista. Asumme pienessä kunnassa joten lasten toimintaa (muun kuin seurakunnan järjestämää) joudumme monesti etsimään isommista kunnista. Myös elämän tärkeät tapahtumat on pitänyt miettiä ja järjestää uudella tavalla, koska emme ole voineet hyödyntää kirkon luomia perinteitä. Tässä(kin) kohtaa blogisi on toiminut vertaistukena, kiitos siitä!
-Christina
Kiva, että sait hyvän kokemuksen kirkon toiminnasta!
Valitettavasti ”avoin” ja ”suvaitsevainen” eivät ole adjektiiveja, jotka osaisin liittää moneenkaan kotivanhemmille suunnattuun toimintaan. En tiedä, mitä lisääntyminen tekee joillekin täysin fiksuille ja hyville ihmisille, mutta monissa perhekerhoissa ja pikkulapsitapaamisissa on turhan umpimielinen meno. Esimerkiksi tämä uutinen ei yllättänyt:
http://yle.fi/uutiset/joensuulaisaiti_hammastyi_kohtelusta_seurakunnan_kerhossa__vuokratalon_aiteja_on_tuolla_kauempana/8661525
Omalla asuinalueellamme huomasin nopeasti, ettei (nuorelta näyttävä) 25-vuotias, vuokratalossa asuva ja lapsensa tarkoituksella edullisiin kierrätysvaatteisiin pukeva äiti ole tervetullut kotiäitien tapaamisiin. Suosiolla aloimme matkustaa hieman kauemmaksi sinne, missä tulotasolla ja ulkonäöllä ei ole niin paljon väliä. Tuskin uskaltaisin tuonne Alppilaankaan juntteine halpisrattaineni, ällöpyllyhaalareineni ja kukkaoksennuskuoseineni. Onneksi olen löytänyt muiden harrastusten kautta kotiäitejä, joiden kanssa saan viettää aikaa tullen kohdatuksi ihmisenä, en vaatteilla arvomaailmaa viestittävänä lähtökohtaisena junttina 🙂 Kovasti sitä vain toivoisi, että KAIKKI äidit osaisivat olla suvaitsevaisia ja avoimia. Minä yritin olla ja petyin.
Ihan ensiksi, kuopuksellasi on näissä kuvissa niin samnalaiset vaatteet kuin omalla muksulla tänään (hänellä vain oli paidassa punaiset raidat) että ihan hätkähdin 🙂 Saman havainnon olen tehnyt Mainion kaksivärisen haalarin kohdalla joskus. Puolen sekunnin ajan sitä luulee katsovansa kuvaa omasta lapsestaan, kunnes aivot palauttavat todellisuuteen.
Minulle suhtautuminen kirkon tekemisiin on aika hankalaa. Seurakujnnat tekevät paljon hyvää ja on ihanaa että he avaavat ovensa vapaasti kaikkien tulla. Mekin olemme törkeästi käyttäneet hyväksi seurakunnan vauvakerhoa. Kuitenkin heti jos mennään uskonnon harjoittamisen puolelle niin minulla nousevat karvat pystyyn ja tunnen oloni epämukavaksi. Vauvakerhon hartauskertoja yritettiin vältellä ja jos ei muistettu nii istuttiin takarivissä hissukseen ominemme.
Arasteleva suhtautumiseni pohjaa siihen miten itse usean vuoden ajan olin seurakunnan toiminnassa mukana siksi että ainoat kaverit olivat siellä. Yritin uskoa ja välillä leikkiä uskovaista ja rukoilla että uskoisin, mutta mitään ei tapahtunut. En pettynyt siihen etten alkanut uskoa. Oikeastaan olen siitä iloinen, mutta oli niin hienoa kun lopulta uskalsin myöntää itselleni että seurakunta ei ole minun paikkani. Tuo vuosien turha ponnistelu kuitenkin jätti jälkensä ja minun on TODELLA vaikea osallistua ev.lut. kirkon uskonnonmenoihin tai laulaa Jeesuslauluja. Kai se on vähän sitä etten millään tavalla tahdo palata menneisiin juttuihin.
Enkä nyt kerro tätä ollakseni kirkkoa ja seurakuntaa vastaan ja todellakin olen iloinen ja kiitollinen että tällainen organisaatio vielä on olemassa joka järjestää kaikille avointa ja ilmaista(!) toimintaa vähistä varoistaa sekä huolehtii kulttuurillisesti ja historiallisesti tärkeistä rakennuksista siinä sivussa. Iso kiitos tästä. Silti en halua antaa rahoistani kirkon toimintaan. Vaikka paljon on menty eteenpäin ja kiihkeää käännytystä ei tässä ”meidän kirkossamme” enää ole niin en halua ottaa sitä riskiä että minun euroni suunnataankin johonkin käännytystä tai uskonnon levittämistä edistävään suuntaan.
Tää on tosi tärkeä juttu johon pystyn itse nuorekkaana alle 25 samaistua! Asuinalueilla on eroja, mutta alueella jossa on juuri omistustalojen äitejä ja vain pari vuokrataloa, tämän huomaa. Välinpitämättömyyttä ja kuppikuntansa muodotunutta. Tylsää mutta mekin päädyttiin naapurialueen kerhoon ja paljon parempi meininki.
Itse en ole koskaan huomannut minkäänlaista syrjimistä tai vinoon katsomista, toisaalta en sellaista suvaitsisikaan. Ei ole kukaan ikinä katsonut vinoon kun olen ollut kohtelias, ystävällinen ja kiinnostunut muista! Olen asunut niin korkean tulotason alueilla (kuten nyt), sekä selvästi matalan tulotason alueilla (kun lapsi oli 0-2v) jossa on paljon vuokra-asuntoja. Ikää oli esikoisen syntyessä 20, nyt 25. Äiteihin olen tutustunut eri ikäisiin 20-40v, niitä jotka asuu hienoissa omakotitaloissa ja niitä jotka asuu vaativattomammin. Veikkaan että tämä on ihmistyyppi, ei ikäkysymys 😉 Joskin olen äitien kanssa kuin kala vedessä kun olen neuvolath ammatiltani.
Ihana asenne <3 Liian usein kirkon piiristä nousevat ateistin näkökulmasta ne jotka paukuttavat raamatulla päähän, tuputtavat uskoaan eivätkä hyväksy toisen katsantokantaa. Vaikka sinun laillasi avoimia ihmisiä sieltäkin varmasti löytyy niin äänekkäinä nuo ahdasmielisemmät ovat niitä joiden perusteella helposti muodostaa kuvan seurakunnista ja uskovaisista.
”Kirkko on ensisijaisesti hengellinen yhteisö, ei hyväntekeväisyysjärjestö, joten on ymmärrettävää ja kunnioitettavaa, ettei kuulu kirkkoon, ellei kirkon usko vastaa omaa vakaumusta.” Näin minäkin sen ajattelen. Jos uskonnollinen yhteisö sitten tahtoo järjerstää avointa toimintaa niin se on hieno juttu ja kertoo yhteisön avoimuudesta, mutta jos tällaiseen avoimeen toimintaan osallistuvia aletaan painostaa liittymään yhteisöön ja maksamaan sen ”jäsenmaksu” siksi että toimintaan ei riitä rahaa niin minulla nousee karvat pystyyn. Ehkä ennemmin lopettaisi avoimen toiminnan jos tuntuu että sitä käytetään vaan hyväksi ja jotain toimintaa pitää rahanpuutteen vuoksi lopettaa. Meilahdenmutsin kommentista saa vähän sellaisen kuvan että kirkko haalii jäseniä ensisijaisesti rahan takia ja minusta sen ei pitäisi olla minkään uskonnollisen yhteisön päätavoite.