Siinä niitä on peräkanaa viisikymmentäkaksi kappaletta, arkikuvia minusta ja lapsista yhden vuoden ajalta, kerran viikossa kuvattuna. Arkikuvahaaste tallensi kuviin juurikin niitä hetkiä, joita toivoinkin vuoden aikana kameran näkevän. Välähdyksiä lapsiperheen arjesta ilman silottelua.

Kuvat tulevat varmasti olemaan mukava ajankuva vuodesta 2015 sitten vuosien ja vuosien päästä. Samalla ne ovat meidän perheellekin kiva muisto, kun kamera napattiin esille sellaisissakin tilanteissa, joissa sitä ei normaalisti tulisi tehtyä. Kuvien oheen kirjoittamiini tekstiin tallentui paikoittain paljon syvempiä ja vereslihaisempia ajatuksia ja kuulumisia kuin haastetta aloittaessani olin ajatellut. Arjen pieniä iloja ja vauvavuoden melankoliaa.

Arkikuvasarjasta on tykätty hurjasti, ja mua on pyydetty jatkamaan sitä. En kuitenkaan usko, että se tässä mittakaavassa toimisi. Ei ainakaan näin heti toista vuotta putkeen. Ehkä joskus muutamien vuosien päästä arkikuvien viikoittaisessa tallentamisessa teksteineen olisi taas mieltä. Vertailu tähän vuoteen olisi mielenkiintoista. Arkikuvakaipuuseen voi käydä hakemassa lohdutusta ja uutta näkökulmaa Riikan blogista, jossa Riikka kolmen lapsensa kanssa toteuttaa tänä vuonna samalla ajatuksella arkikuvahaastetta.

Ihan täysin en minäkään ole valmis luopumaan kuvakurkistuksista arkeen, vaan ajattelin fiiliksen mukaan tallentaa jatkossakin väläyksiä elosta yhteen valokuvaan. Ja niiden kuvien alle taas ajattelin ottaa erivapauden kirjoittaa päiväkirjamaisemmin pohdintoja ja havaintoja elämästä. Huomasin nimittäin, että kirjoitin arkikuvasarjan aikana useita sellaisia tekstejä, jotka eivät olisi muuten tulleet koskaan kirjoitetuksi. Mukamas ajatus niiden taustalla ei ollut tarpeeksi selkeä postaukseksi, joissa on alku, punainen lanka ja loppu. Ja kyllä kannatti kirjoittaa. Jo kirjoittaessa tuntui, miten asiat selkiytyivät ja sain viikattua ojoon sekalaiset mietelmäni.

Kaikki 52 arkikuvaa ja tarinat niiden taustalla löytyvät täältä.