Viidenkymmenen viikon ajan muistin napata tai napatuttaa arkikuvan jossain vaiheessa viikkoa. Tilanteita on tullut vastaan niitä sen kummemmin suunnittelematta, ja vain muutaman kerran kuvaus on jäänyt ihan viime tinkaan sunnuntai-iltaan. Arkikuvavuodesta tuli melkein tyylipuhdas suoritus, kunnes viikolla 51. kuvan ottaminen unohtui. Muistin arkikuvan eilen, kun kello oli varttia yli puolenyön ja vuorokausi sekä siinä samalla viikko juuri vaihtunut.

Kävin läpi muistikortille tallentuneet kuvat viime viikolta, mutta kaikki arkikuviksi soveltuvat otokset olivat lopulta kuitenkin liian henkilökohtaisia ja vain kotialbumiin tarkoitettuja. Yhdessä otoksessa olisi kyllä ollut ihan ehtaa arkikuvamatskua lörpähtäneine villakalsareineen, virttyneine imetyspaitoineen ja unisine tyyppeineen, mutta kuvasta olisi joutunut peittelemään kivasti sydäntarralla yhden naaman ja yhden nännin. Että ei sitten kuitenkaan haha!

Ei voinut kuin nöyrtyä haasteen edessä ja napata viime viikon arkikuva tänään purkaessamme matkalaukkua.

Palailtiin iltasella kotiin pitkältä Pohjanmaan-lomalta. Näemmä reilu viikko on se aika, jossa sätkivinkin mieli saa levättyä ja rauhoituttua maaseudun hiljaisuudessa. Tein melkein koko junamatkan töitä, ja innostus kaikesta tulevasta kihmelöi kropassa. Oli ihana tulla kotiin ja Helsingin sykkeeseen. Välillä pitää olla pois, että taas muistaa kunnolla, miksi niin rakastankaan tätä kaupunkia.