©Lahiomutsi Arkikuva 2018 Neuvola Viikko 2-0280

Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Muistan, miten soitin aikaa ensimmäiseen äitiysneuvolaan. En oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt sanoa. Tuota, taidan olla raskaana. Puhelimen toisessa päässä onniteltiin, enkä taaskaan tiennyt, mitä olisi pitänyt sanoa. Olin niin ulalla uuden elämäntilanteen edessä. Onni pyöri perhosina vatsassa, pelko tuntemattomasta istui painavana möykkynä rinnan päällä.

Muistan, miten istuin Herttoniemen neuvolan odotustilassa ensimmäistä kertaa. Tunnistin leikkipaikan leluista monet – ihan samanlaiset kassakoneet ja perässä vedettävät lelut olivat myös Vähänkyrön neuvolan leikkipaikassa 30 vuotta sitten. Muuten kaikki tuntui vieraalta. Tunsin oloni ulkopuoliseksi, väärään paikkaan heitetyksi. Pieniä vauvoja, maitoa valuvia rintoja, juoksevia lapsia ja pinkeitä vatsakumpuja. Minusta ei vielä osannut sanoa, miksi siellä olin. En oikein itsekään sitä ymmärtänyt.

Muistan, miten kävin ensimmäisen raskauden viimeiseksi jääneessä äitiysneuvolassani. Raskausviikkoja oli rapiat 30, minulla kädessä sairaslomalappu. Minulla oli ollut viikkojen ajan supistuksia, joita en ollut supistuksiksi tajunnut. Nyt piti levätä, kunnes vauva syntyisi. Tuntui kummalliselta kävellä bussipysäkille ja miettiä, että seuraavan kerran menisin töihin sitten joskus. Yhä edelleen muistan tuon tunteen ihan joka ikinen kerta, kun kävelen sen bussipysäkin ohi. Millainenkohan sinä olet? Onhan sinulla kaikki kunnossa? Kuka minä olen, olenko minä kunnossa?

Ja nyt, viimeinen neuvola. Ensimmäinen kerta Itäkadun perhekeskuksessa Itäkeskuksessa. Palveluita yhdistettiin ja kehitettiin, vanha neuvolarakennus kotilähiössä kai puretaan uusien asuinkerrostalojen tieltä. Yhtäkkiä elämäni kompassin sekaisin saanut ja sittemmin uuden ja vakaan suunnan näyttänyt lapsi on jo niin vanha, että seuraava terveystarkastus on kouluterveydenhoitajalla. Hyvänen aika, minäkin muistan oman viimeisen neuvolatarkastukseni. Niin iso jo.

Aika on siitä jännä, että samalla kun se on kiitänyt, se on kulkenut poukkoilen ja viipyillen. Kuudessa vuodessa on tapahtunut valtavasti asioita. Siitä hetkestä on ikuisuus, kun istuin Vallilan kotimme keittiönpöydän ääressä soittamassa ensimmäistä äitiysneuvolaikaa. Lapsi on kasvanut ennenaikaisena syntyneestä sisupussista bambikoipiseksi kuusivuotiaaksi, jonka sydämestä lähtevä viisaus vielä muuttaa monen muunkin kuin minun maailmaani.

Täällä arkikuva samalta viikolta kolmen vuoden takaa.

Jaa