”Odotapa vaan, kohta se alkaa liikkua ja repii alas kaiken.” Ja voi kun mä esikoisen aikana sitä odotinkin! Suuritarpeinen vauva oli niin kiinni minussa koko ajan, että olisin välillä antanut lähes mitä vain, että olisin hetken saanut olla yksin. Repisi kukkia, tyhjäisi lipastot ja kiipeilisi verhoissa, mitä vain, kunhan saisin hetken olla ja hengittää!
Kun minityyppi sitten vihdoin lähti liikkeelle, ikiliikkuja oli vedetty käyntiin. Koko ajan piti ja pitää yhä edelleen olla menossa ja tulossa. Pienen lempipuuhia oli muun muassa sukkalaatikkoni inventointi sekä vessaharjan tutkiminen. Mutta silti meillä oli kuulemistani ennakkovaroituksista huolimatta yhä edelleen lasimaljakot leikkokukkineen olohuoneen pöydällä ja pöytävalaisimet lipaston päällä.
No nyt sitten. Eipä ole kukkia näkynyt olkkaripöydällä pitkiin aikoihin. Levysoitin on kyllä edelleen paikoillaan, ikkunalaudalla on kukkaruukkuja ja tietokonetta ei kukaan ole vielä vetänyt työpöydältä alas. Vielä. Mutta meno on kieltämättä välillä sellaisilla tasoilla, että pelkään koko kodin menevän rikki.
Yhtenä iltana vanhin marakateistamme onnistui jotenkin kiipeillessään kaatamaan eteisemme järkälemäisen lipaston. Vieläkään ei tajuta, miten se on ylipäätään mahdollista. Kaikki laatikot ryskyivät auki ja levälleen. Lipaston päältä tulivat alas niin lamppu, kamerani tykötarpeineen kuin lasivaasissa oleva tulppaanikimppu. Onneksi vain jälkimmäinen meni rikki. Lasinsiruja ja vettä oli keittiön peräseinää myöten. Lipasto jäi nojaamaan vastapäiseen seinään. Onneksi, sillä kaiken alla oli säikähdyksestä kauhuissaan olevan lapsi. Siinä olisi voinut käydä tosi huonosti.
Lapset innostavat toinen tosiaan, ja kun etenkin toisella heistä on vielä paljon opittavaa oman kroppansa kykeneväisyydestä, tuntuu lähellä piti -tilanteita tulevan vähintään yksi tuntiin. Nyt kaikista jännintä on hiippailla keittiöön ja kiivetä tuolin kautta pöydälle. Muutamat hyvät kopit ollaan saatu, kun lapsi on tulossa päälleen kivilattialle.
Ollaan viihdytty entistä enemmän ulkona, sillä siellä riittää tilaa kiipeillä ja ryskätä. Hätätilassa joku ostarikin käy temmellysareenaksi. Ihan mikä vain paikka, jossa ei tarvitse seinille hyppiä.
Hui lipaston kaatumiselle, onneksi seinä pysäytti sen. Samanlainen läheltäpiti-tapahtuma on meilläkin käynyt. Lapsi veti noin vuosi sitten auki kaikki huoneensa korkean Malm-lipaston laatikot…kun täpötäyden lipaston kaikki laatikot oli auki, muuttui painopiste niin, että lipasto kaatui…onneksi vaan laatikot stoppasivat kaatumisen ja lipasto jäi kallelleen, me vanhemmat pelästyttiin enemmän kuin utelias lapsi. Tästä opimme että on syynsä että kirjahyllyissä, lipastoissa ja kaapeissa on ohje että kiinnitä seinään (ja kyllä on tarkoituksena ollut, mutta *seli-seli* kiviseinään reiän poraaminen ei ole pikkujuttu, joten ollaan panostettu sit enemmän ohjeisiin ”kirjahyllyissä ei saa kiivetä ja lipaston laatikot avataan yksi kerrallaan”. Mua jännitti ennen lasta, että miten onnistuu ilman haavereita, että lapsen huoneessa on yksi seinä peililiukuovikaapistoa. No, ihan hyvin onnistuu näköjään, lapsi oppi noin 1v. iässä aukomaan ovet ja so far nykyään kohta nelivuotias on ymmärtänyt että peiliovia ei paukuteta.
Me ei olla edes mietitty tuon seinään poraamista (tai no sen verran ollaan, että todettiin se tarpeettomaksi toimenpiteeksi), sillä se on niin raskas, että sitä ei vaan saa kaatumaan. Tai niin me luultiin. Itse en edelleenkään saa sitä nurin, vaikka roikkusin ja kaikilla voimillani yrittäisin. Laatikkoja lapsi ei ole voinut ehtiä avaamaan, sillä kaikki tapahtui siinä ajassa, kun mies selkänsä käänsi.
Mutta huh, että teillä tai meillä ei käynyt pahemmin.
Meillä on eteisessä myös peiliovikaapistot. Yksivuotiaan mielestä niitä on tietenkin kivointa ikinä ryskätä, kiskoa ja vedellä.
Yhdysvalloissa oli muutama lapsi kuollutkin malm-lipaston alle, joku aika sitten oli uutisissa ja niihin vanhoihin malmeihin sai hakea ikeasta seinäänkiinnityksen, jos muistan oikein.
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1437620005415.html kävin vielä hakeen artikkelin asiasta.
Huh huh, aika hurjaa.
Nyt tuli oikein kylmä hiki, kun ajattelee, miten olisi tosiaan ihan oikeasti voinut käydä. Vaikka kyseessä ei tuo Malm-lipasto olekaan.
Olisiko saanut käsillään kiinni yläreunasta ja lähtenyt jaloilla kiipeämään lipastoa pitkin? Sillä lailla ei ole jalkojen tukea maassa ollebnkaan ja yhden lapsen koko paino lipaston etu-yläreunan varassa.
Lapsilla on kyllä uskomaton tapa selvitä. Oma 1,5v tipahti seisaaltaan täysvoltilla sohvaltasuoraan päälleen teräväkulmaisen jalallisen tarjottimen kulmaan. Selvittiin parin minuutin itkuilla ja pienellä nyyhkytyksellä. Edes mustelmaa ei tullut. Ja kaverin lapsi on jäänyt kaatuneen palo-oven alle ja selvisi hengissä, vaikkakaan ei ihan vaurioitta. Yllättävän vähällä kuitenkin.
Luultavasti just näin on käynyt. Vaikkakaan en silti ymmärrä, miten saattoi saada lipaston kumoon. Jos jotain hyvää tuossa läheltä piti -tilanteessa oli, nyt ainakin toinen lapsista muistaa tovin, että on syynsä, miksi jotkut asiat ovat kiellettyjä. Saavat noin muuten kuitenkin hyvin vapaasti käyttää kehojaan ja liikkua.
Hui, kuulostaa hurjalta teidän voltit! Lapset tosiaan tuntuvat olevan pomppukumista, kun selviävät mitä hurjimmista tilanteista.
”Hiippailla keittiöön”, kuulostaa niin tutulta! Meidänkin vuoden ikäinen touhutoope on sellainen marakatti, että! Esikoisen perässä ei tarvinnut juosta, mutta kuopus järjestää täälläkin komeita tilanteita.. Nyt hän oppi avaamaan ovetkin niin meni se viimeinenkin oljenkorsi..! Terassiltakin poika on pari kertaa löytynyt sukkasilteen.. 😀
Hui mikä tilanne! Mulle tuli kans mieleen samantien uutinen tuosta Malm-lipastosta, minkä joku olikin jo linkannut. Kohta on meilläkin (tai toivottavasti edes ennen jouulua – LA tänään eikä mitään oo vielä kuulunut, huoh…) eka pikkumöngertäjä täällä kodissa, joten katsotaan kuinka kauan pysyy sisustus tällaisena kuin se on nyt. Onneksi mitään pelästymistä pahempaa ei kumminkaan teillä sattunut!
Ollaan muuten laitettu sulle meiliä, onkohan tullut perille vai hävinnyt jonnekin matkan varrelle? 🙂
Lipastoje ohella myös telkkarit on tosi vaarallisia. Nykyiset taulutelkkarit on suht helppo kaataa ja ovat silti hyvinki painavia. Jenkeissä kuolee lapsia joka vuosi kun jäävät taulutelkkarin alle (osa kaataa tvn päälleen ja osan päälle on tippunut huonosti kiinnitetty seinätelineessä ollut). Eli muistakaa kiinnittää myös telkkarit kunnolla!!
Siskon vanhin lapsi sai kaadettua jättimäisen vitriinin päälleen. Siitäkin selvittiin säilähdyksellä mutta sen jälkeen ollaan kiinnitetty kaikki kalusteet ettei meillä käy samoin.
Pakko lisätä yks varoitus tähän, vaikka noin periaatteesta en haluais lietsoa mitään ylihössötystä. MUTTA kokeilkaapa avata uunin luukku (sellasessa normihellassa, joka ei oo kiinteästi kalusteissa) ja nojatkaa sit siihen, vaikka just lapsen painon verran. Kaatuu kevyesti! Myös hella pitäis kiinnittää seinään. Sukulaispoika kaatoi vuosia sitten päälleen hellan ja hellalla kiehuneet makaronit, se oli aika hurja homma sekin.
Voi miten tuttua! Meillä myös juuri 2-vuotta täyttänyt täystuho. Ensin poika ei liikkunut laisinkaan, mutta kun puolivuotiaana hokasi sen homman, niin sen jälkeen onkin ollut menoa.
Silloin, kun poitsu oppi liikkumaan, niin malttoi jopa kaksi päivää harjoitella konttimista, kolmantena päivänä nousi jo seisomaan huonekaluja vasten, eikä todellakaan mitään itsesuojeluvaistoa, ei ole edelleenkään.
Rappusissa meillä oli pitkään portti, jonka saimme pois pariksi kuukaudeksi. Nyt kun kaiteeseen laitettiin valollinen havuköynnös jouluksi, niin portti palasi. Sinne rappuun on niin kiva kiivetä räppäämään niitä valoja. Lattialtakin yltäisi, mutta se ei ole ollenkaan houkuttelevaa.
Pahin säikähdys meille sattui pojan kanssa, kun hän oli noin vuoden vanha. Emme tienneet, että ruokailutilan penkille kiipeäminen onnistuu. Sivusilmällä huomasin, kun poika hillui penkillä juustohöylän kanssa. Höylässä on sellaiset terävät piikit päässä… En edes uskaltanut huutaa tai tehdä äkkinäisiä liikkeitä, ettei poika säikähdä ja vaikka puhkaise silmiään.
Tämä meidän pikkuruisemme on neljäs lapsemme, mutta edes kaksosemme eivät aikoinaan aiheuttaneet näin paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tai sitten sitä vanhemmiten on tullut herkemmäksi…
Onneksi mies on hoitovapaalla, niin minä en ihan kaikkia vaaratilanteita joudu näkemään 😀 !
Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle! On NIIN söpö tuo teidän vaippapersaus!
Jaiks, vielä ei osata avata ovia. Mitähän sitten tapahtuu. Nytkin kun jännittäviä tilanteita piisaa 😀
Joko joko vauvaa? Oi oi, jännää! Mä laitoin viestiä teille, hävinnythän se viesti oli, mutta nyt osasin sitä etsiä 🙂
No joo totta. Siinä olisi taas yksi hyvä syy, miksi tuo telkkari – jota kukaan ei katso – voitaisiin roudata pois tilaa viemästä (ja vaaratilanteita aiheuttamasta).
Tiedän fiiliksen, ei tahdo ylihössättää, MUTTA. Ne normihellat tosiaan ovat aika kiikkeriä. Nykyään meillä ei sellaista ole, mutta olen niitä aikaisemmissa kodeissamme siirtänyt siivotakseni hellan takaa, eikä vempele tosiaan ole mikään vakaa. Ihan hirvittävä to sukulaispoikasi onnettomuus, ai kamala.
Lapset tosiaan ovat erilaisia, täystuhomeiningeissäkin 😀 Ja sitten kun nuo oikein lietsovat tosiaan, voi mahdoton. Onneksi meillä ei ole rappusia sisällä asunnossa – tai niitä piikillisia juustohöyliä, auts!
Ihanaa joulun odotusta myös sinne!
Mä kiinnitin lipastot sun muut seinään sitten kun multa itseltä murtui jalkapöytä Malm-lipaston alle. Avasin kaksi ylintä laatikkoa kokonaan auki ja siitä se sitten kippasi ja suoraan sanottuna ihan naurettavan helposti. Nyt sitten osassa huonekaluissa on ihan vaan kulmaraudat, Ikean tuotteissa kiinnitysjutut mitkä niiden mukanakin tulee.
Liesissä tulee aina mukana se seinään kiinnitettävä metallinen kaatumisenestojutska. Eivätkö kaikki todellakaan asenna sitä?? Meillä on myös kapea ja korkea lundian hylly teräspalkin avulla kiinni seinässä. Lipastot eivät ole.