En tiedä, miten olisin selvinnyt tästä syksystä ilman miestäni. Hän on pitänyt huolta perheestämme ja ollut se, joka silloin tällöin imuroi eteiseen kertyvät hiekat ja käy ruokakaupassa. Hän on herännyt aamuisin lasten kanssa, jotta minä yömyöhälle konetta naputtaneena saisin nukkua hetken ihan omassa rauhassa. Hän on täyttänyt kestovaippoihin imut ja silittänyt lakanat. Hän on keittänyt puurot ja paistanut wokit. Tänään hän oli ennen aamuvuoroon lähtemistään kattanut lautaset valmiiksi pöytään, ladannut mutteripannuun kahvia ja ottanut puurokattilan esiin. Pieni teko, mutta suuri rakkaudenosoitus.

Nyt kun omat kiireeni alkavat ruuhkavuosikriisin keskellä helpottaa, tahdon minäkin antaa rakkautta takaisin sanojen ja kosketusten lisäksi myös tekoina. Vaikka olen aina arvostanut perheen yhteisiä ruokahetkiä, viime kuukausina kiire on luikerrellut niidenkin keskelle. Olen hotkinut miehen valmistaman ruuan keskittymättä siihen mitä syön tai keitä ympärilläni on. Olen anteeksi pyydellen poistunut ruokapöydästä muiden vielä aterioidessa. Siltikin, vaikka olen aina hokenut, että koskaan ei ole niin kiire, etteikö ehtisi syödä rauhassa perheen kanssa.

Keittiömme liitutaulussa lukee kirjoittamani teksti ”Onni on syödä yhdessä perheen kanssa”. Nyt aion palata sen perusajatuksen ääreen. Haluan olla ruokapöydässä läsnä ja tuntea taas ruuan kaikilla aisteilla, eikä vain ravintona, jolla jaksaa puurtaa. Halusin juhlistaa tätä taitekohtaa valmistamalla perheelleni keskellä viikkoa juhla-aterian. Sellaisen, jonka ääressä viihtyy pitkään, mutta jonka tekoon ei kauaa mene aikaa. Samalla tahdoin edes jotenkin kiittää miestäni siitä, että hän on ollut viime aikoina yleensä se, joka keittiössä häärii.

Rakkaudenosoitukseni keskipisteenä oli uunissa paistettu feta. Se on yksinkertainen valmistaa, mutta tärkeää on käyttää kunnon fetaa. Käyttämäni Arla Apetina kreikkalainen feta on sitä itseään ja aidosti kreikkalaisittain. Siinä ei ole kuin se mitä tarvitaan kunnon fetaan: lampaanmaitoa, vuodenmaitoa, suolaa, juoksutetta ja hapatetta.

Uunifeta valmistuu laittamalla fetaklöntti sellaisenaan uunin kestävään astiaan ja ripottelemalla päälle oliiviöljyä. Sen jälkeen päälle voi heitellä vielä haluamansa mausteet. Mä laitoin tällä kertaa pizzamaustesekoitusta ja rosepippuria. Samaan uunivuokaan leikkelin vielä lohkoiksi kaksi luomuomenaa, joiden päälle ripottelin reilusti hunajaa sekä kanelia ja neilikkaa. Sitten laitoin koko hoidon 200 asteiseen uuniin, jossa oli lisäksi grillivastukset päällä. Valmista oli kun juuston pinta sai mukavasti väriä.

Sillä aikaa kun feta ja omenat muhivat uunissa, paistoin pannulla runsaassa voissa kasan kauraleipiä molemmilta puoliltaan rapeiksi. Fetaklöntin nostin omenoineen keskelle pöytää ja asetin leivät siihen viereen. Ympärille katoin sitten loput fetaleipäbileiden ainekset: hilloja, marjoja, pestoa ja vihanneksia. Vielä aikuisille lasit kuohuvaa, kynttilät palamaan ja syömään!

Olikohan se kaapista kaivettu pöytäliina, marraskuun tunnelmallisesti pimenevä ilta vai kaiuttimista soljuva Nancy Sinatra, mutta tuntui kuin keittiöpöytämme ympärille olisi muotoutunut pehmeä kupla. Me olimme sen sisällä kylki kyljessä, eikä millään muulla ollut merkitystä. Ruoka oli niin hyvää, että mielihyvähykerrys pyöri vatsassa ja levisi sieltä tyynenä lämpönä koko kehoon.

Jos ette ole aikaisemmin kokeilleet uunifetaa, tehkää se nyt heti. Se toimi leivällä yhdessä punasipulin, avokadon, peston ja kapriksen kanssa, mutta kaikista eniten sukat pyörivät jaloissa, kun uunifetan yhdisti johonkin makeaan. Viikunahilloa, uuniomenoita, granaattiomenaa, karhunvatukoita ja uunifetaa. Niin hyvää, että itkettää! Uunifeta & rapeat leivät -konsepti toimisi varmasti myös isänpäiväbrunssilla ja ystävien pikkujouluissa. Niin ja treffeillä, jotka järjestetään lasten mentyä nukkumaan omassa kotikeittiössä. Täältä löytyy muitakin resepti-ideoita, joilla saa loihdittua tällaisia juhlakuplia vaikka keskellä arkiviikkoa.

Istuimme pöydässä lopulta pitkään – niin pitkään, että ehdimme avata toisenkin fetapaketin ja käyttää juuston uunin kautta. Onneksi ostin varmuudeksi kaksi! Kun sitten lopulta muut olivat jo siirtyneet olohuoneen puolelle, istuin tiskien keskellä hämärässä keittiössä ja kuulostelin oloani. Onnellinen, kiitollinen, rakastettu. Tuntui kuin minut olisi pujotettu pehmeän merinovillasukan sisälle piiloon. Kuulostaa sekopäiseltä, mutta sekopäisen syksyn jäljiltä on ihan hyvä välillä tuntea olonsa villasukaksi.

Tästä on hyvä jatkaa pehmeämmin, läsnä olevammin ja sanojen lisäksi myös tekoina rakkauttaan osoittaen. Välillä ruuhkavuosien keskellä kun rakkautta on fetaklöntti keskellä pöytää.

Jaa: