Suomessa suositellaan annettavaksi D-vitamiinilisää kaikille vauvoille kahden viikon ikäisestä alkaen. Tämä pätee myös täysimetettyihin vauvoihin. Itse olen D-vitamiinin kanssa todella tarkkana, sillä etenkin lapsuudessa ihoni reagoi vahvasti pitkiin talviin, jolloin en saanut luontaisesti tarpeeksi D-vitamiinia auringosta. Tunnen edelleen nahoissani, mikäli kehoni D-vitamiinit eivät olet balanssissa. Silti toisen vauvavuoden alkaessa tahdoin paremmin selvittää, miten voi olla, että kaikenkattavassa ja jokaiselle vauvalle yksilöidyssä äidinmaidossa ei olisi jotain niin välttämätöntä kuin D-vitamiinia.

Aloin miettiä asiaa, kun esikoisen aikaan rutiinina haimme apteekista D-vitamiinitipat, joita aloimme neuvolan ohjeiden mukaisesti antaa kahden viikon ikäiselle vauvalle. Ensin yhtä tippaa kerrallaan ja lopulta viittä. Jo siitä yhdestä tipasta alkoi kausi, joka on monille vanhemmille tuttu. Vauva itki, karjui ja riuhtoi itseään selkä kaarella. Kokeilimme erilaisia tippoja ja maitohappobakteerivalmisteita. Kun asiaa alkoi selvittää, törmäsi monenlaisiin faktoihin ja mututuntumiin. Toisaalla sanottiin D-vitamiinilisän aiheuttavan mahdollisesti vatsakipuja ja toisaalla ”kaksiviikkoisen huutokausi” oli normaali vaihe, johon ei vitamiineilla tai vitamiinittomuudella ollut mitään osaa.

Oli kyseessä sitten D-tipat, ennenaikainen syntymä, mystinen koliikki tai maapallon pyöriminen vinksallaan, halusin nyt toisella kerralla tehdä kaikkeni, ettemme hulahtaisi kuukausien pituiseen mustaan itkuputkeen. D-vitamiinilisän antaminen oli koko ajan selvyys myös toisen vauvan kohdalla, mutta tahdoin tietää, minkälaisia vaihtoehtoja sen aloittamiseen tai antamiseen on.

D-vitamiinilisää alettiin Suomessa suositella imeväisille ja pikkulapsille 1940-luvulla riisitaudin ehkäisemiseksi. Riisitaudissa luuston kehitys ja kasvu häiriintyy, sillä onhan D-vitamiini tärkeässä osassa myös luita vahvistavan kalsiumin imeytymisen kanssa. Vaikka imetys.fi:n lähteiden mukaan riisitauti on harvinainen täysimetetyillä vauvoilla jopa maapallon pohjoisissa osissa, D-vitamiinin antamisen kanssa ei saisi ruveta kikkailemaan ainakaan omin nokkinensa. Poikkeuksen tekevät planeettamme alueet, joissa aurinkoa ja uv-säteilyä on tarjolla runsaasti vuodenajasta riippumatta.

Mutta miten voi olla, että tuo nerokas elämäneliksiiri äidinmaito ei sisällä D-vitamiinia, kun se muuten osaa muotoutua yksilöllisesti sopivaksi kullekin imetettävälle tilanteen mukaan ja on jopa erilaista, oli kyseessä sitten tyttö- tai poikavauva? Miten kaikki muu tarvittava imeytyy äidinmaitoon ja vauvan käytettäväksi, mutta D-vitamiini ei? Noh, kyllähän sitä sinne äidinmaitoon toki imeytyykin, kertoo yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen Terveystalosta, kun häneltä asiaa kysyin. Ongelmana on vain se, että suomalaisen perusmutsin maitoon imeytyneen D-vitamiinin määrä ei riitä tyydyttämään nopeasti kasvavan vauvan D-vitamiinitarvetta.

Mietit varmasti samaa kuin minä. Eikös äidinmaidossa olevan D-vitamiinin määrä saataisi hyväksi, jos äiti söisi vitamiinilisää? Periaatteessa kyllä, mutta Halosen mukaan on vaikeaa arvioida, minkälainen määrä D-vitamiinia äidin pitäisi napsia, jotta vauvan D-vitamiinitarve tulisi tyydytetyksi. Se riippuu äidin tarvitseman D-vitamiinin määrästä, mikä on jokaisella ihmisellä erilainen. Myös vauvan saaman äidinmaidon määrä tietenkin vaikuttaa. Halosen mukaan suositusta imettävän äidin nauttiman D-vitamiinin määrästä onkin vaikeaa antaa, ja ilman lapselle annettavaa D-vitamiinilisää riski sen liian vähäisestä saannista on olemassa. Siksi kaikille suomalaisille vauvoille suositellaan annettavaksi D-vitamiinilisää, varmuuden vuoksi.

Kinkkistä. Aloin kuitenkin vauvan synnyttyä syödä isompaa annosta D-vitamiinia. Olin aikaisemmin syönyt 20 mikrogrammaa päivässä, mikä on tuplat suositusten mukaiseen 10 mikrogrammaan. Lääkäri Jaakko Halonen sanoo suositusten olevan maltillisia, sillä vitamiinin saanti vaihtelee eri ihmisillä riippuen esimerkiksi vitaminoitujen maitotuotteiden ja rasvaisen kalan käytöstä tai auringossa oleilusta. Aloin syödä päivässä 100 mikrogrammaa ja vaihdoin tabletit puristeista öljypohjaisiin kapseleihin, joita monet kehuvat paremmin imeytyviksi.

Vaikutus alkoi näkyä parissa viikossa. Yhtäkkiä minulle kasvoivat pitkät kynnet. En ollut edes tajunnut, että kynsieni huono kunto ei ollut koskaan korjaantunut ensimmäisen raskauteni ajoilta, jolloin muistan tuskailleeni lohkeilevia kynsiäni. Olin kolmessa vuodessa niin tottunut tilanteeseen, että muistin sen vasta, kun kynnet eivät ehtineetkään lohkeilla ennen kuin niihin tuli pituutta. Vaikka olen koko ajan syönyt suosituksia enemmän D-vitamiinilisää, olin luultavasti koko kolmen vuoden ajan kärsinyt D-vitamiinin puutteesta, mikä oli alkanut odottaessani esikoista. En siis ihmettelekään yhtään, että Terveyskirjaston mukaan uudessa amerikkalaisessa lastenlääkäreiden kannanotossa suositellaan odottavalle äidille 100 mikrogrammaa päivittäistä D-vitamiinilisää.

Kävin tarkastuttamassa D-vitamiiniarvoni, kun olin syönyt satasen D-vitamiiniannoksia (ja imettänyt) reilun kolmen kuukauden ajan, keskellä synkeintä tammikuuta. Mediatoimiston ja Terveystalon pressille tarjoamassa mittauksessa selvisi, että arvoni olivat hyvät, mutta eivät lainkaan liian koholla, vaikka söinkin päivittäin suosituksiin nähden yliannostuksen D-vitamiinia. Tahdon nyt kuitenkin huomauttaa, että D-vitamiinitasot vaihtelevat eri ihmisillä, joten näissä asioissa kannattaa kuunnella kehoaan, käydä mahdollisesti mittauksissa ja jos epäilyttää, noudattaa suosituksia. Etenkin lapsi on aikuista herkempi D-vitamiinin yliannostukselle.

Oma D-vitamiinipitoisuuteni oli mittauksessa 99 nanomoolia litrassa, kun Terveystalon mukaan tavoitetaso on vähintään 80 nanomoolia ja minimitaso 50 nanomoolia. Terveyskaistan mukaan tuolle tavoitetasolle pääsee suomalaista vain noin 30 prosenttia. Omat arvoni ovat siis kunnossa ja vauvallekin siitä riittää osansa. Myös vauvojen arvojen mittaaminen on mahdollista, mutta en sitten lopulta tahtonut turhaan otattaa verikokeita kuopukselta, kun tiedän arvojen olevan varmasti ookoo. Sillä sen lisäksi, että vauva saa D-vitamiinia maidostani, hän saa myös D-vitamiinilisää.

Emme aloittaneet d-vitamiinilisää vauvalle ohjeiden mukaisesti kaksiviikkoisena, vaan odottelimme asian kanssa siihen asti, että vauva oli kahdeksan viikkoa vanha. Ja kas, ei tullut asiaan kuuluvaa kaksiviikkoisen itkukautta. Ehkä sitä ei olisi tullut, vaikka olisimme aloittaneet tipat kaksiviikkoisina, mutta koin meille oikeaksi luottaa äidinmaidosta tulevaan D-vitamiiniin nuo ylimääräiset viikot, joiden aikana vauvan suolisto sai vielä vähän kehittyä ja vahvistua ottamaan vastaan muutakin kuin äidinmaitoa. Neuvolassa kerroimme suunnitelmistamme aloittaa D-vitamiinilisä viivästetysti, eikä meitä lynkattu, vaikka tietty asiaankuuluvasti kerrottiin suosituksista.

Kuopuksella ei olekaan tarvinnut testailla monia erilaisia vitamiineja, vaan osuimme kerrasta oikeaan. Olemme antaneet hänelle Bioteekin Super D-tippaa, jossa tuo vauvalle suositeltava vuorokautinen 10 mikrogramman D-vitamiinilisä on saatu tiivistettyä yhteen tippaan. Näin vatsavaivoja mahdollisesti aiheuttavaa öljyä (joka edesauttaa rasvaliukoista vitamiinia imeytymään) päätyy vauvan vatsaan mahdollisimman vähän. Hintakin on tuossa pullossa pidemmän päälle edullinen, sillä meillä alkaa ensimmäisestä pullosta näkyä pohja vasta nyt.

Onneksi tässä pikku hiljaa saadaan taas siirtää koko elämä pihalle muutaman kuukauden ajaksi, ja hoidetaan siinä samalla sitten täysin ja justiinsa varman päälle tämä D-vitamiinitankkaus. Niin ja muistetaan ne UV-vaatteet, aurinkorasvat ja kohtuus tietty siinä samalla.

Ja hei, tässä vielä affilinkki (*-merkintä) Hyvinvoinnin tavarataloon, josta tuota meidän suosimaa Bioteekin Super D-tippaa* voi monien muiden D-vitamiinilisien lisäksi ostaa.

Share: