Jos ajan juoksua voisi hiljentää, nyt tekisin sen. Kesä on edessä, ja vauva tuntuu täyttävän tasakuukausia joka viikko. Toivoisin voivani jäädä huolettomana ajelehtimaan tuleviin kuukausiin, eikä syksyyn tai vauvavuoden loppuun ole mitään kiirettä. Mutta niin vain vauvamme on jo seitsemänkuinen vipeltäjä, joka nauraa kräkistäen ja selkeästi tykkää olla juuri hän – meidän vauva ja isosiskonsa pikkuveli. 

Seitsemän kuukauden iässä Minihe:

– Nousee alaspäin katsovaan koiraan. Minihe todella taitaa nämä joogaliikkeet. Kun kobra ja lankutus olivat hoidossa, siirryttiin harjoittelemaan alaspäin katsovaa koiraa. Eli toisin sanoen hän pitää varpaat sekä kämmenet maassa ja nostaa pyllyn korkealle kohti kattoa. Konttimisasennossa nytkytellään yhä edelleen ees ja taas, mutta tekniikka ei ole vielä edennyt asteelle, jossa kulku lähtisi rullaamaan. Ei hän silti paikallaan pysy. Jos Minihe ennen liikkui kuin peruuttava rapu, nyt meno muistuttaa villiintynyttä robotti-imuria.

– Könyää itsensä välillä istumaan etukenossa. Kuten en ihan hahmota, miten hän se liikkumisen tekee, en ihan hahmota, miten hän välillä saa itsensä istumaan sellaiseen huojuvaan etukenoon. Tapa näyttää ihan yhtä epävarmalta kuin ne etukenoistumiset, joita voi bongailla suomalaisten festareiden lähimaastoista näin kesän tullessa. Yleensä istumista seuraa kellahdus ennaltamäärittelemättömään suuntaan.

– Tutkii intensiivisesti esineitä. Saattaa tutkia pitkät tovit kulmat keskittyneessä kurtussa yhden esineen kulmia ja muotoja. Siirtelee esineitä kädestä toiseen ja pyörittelee niitä nyrkeissään. On myös hokannut asioiden tiputtelun hauskuuden, ja yleensä aikuinen onkin se, joka ensin väsyy tässä leikissä osaansa, joka on nostella ne maahan tiputetut tavarat.

– Ei erityisemmin vierasta. Tietää kyllä selkeästi, ketkä ovat hänen perhettään, mutta ei silti pistä vastaan muidenkaan sylissä oleilua. Saattaa etenkin väsyneenä purskahtaa itkuun, kun näkee minut vaikka salilla käymisen jälkeen, kun vasta siinä vaiheessa tajuaa, että olen ollut jossain.

– Osoittaa tahtovansa syliin ja antaa haleja. Ojentaa käsiään kohti ja tekee ääntelyllä selväksi, kun tahtoo syliin. Parasta juuri tällä hetkellä on, kun vauva puristaa itsensä ihan vasten minua, painaa päänsä kaulakuoppaan ja ikään kuin nappaa vielä käsillään lujemmin kiinni. Hän myös antaa mielellään märkiä muiskuja, ihana.

– Maistelee sormiruokaa ja ottaa huikkaa rinnasta. Syömme aamupalan kasin aikoihin, lounaan puoliltapäivin, päivällisen noin viideltä ja iltapalan kasilta. Vauva syö tietty samaan aikaan. On maistellut yhtä sun toista ja tuntuu tykkäävän etenkin ruisleivästä (juuh, kaupasta ostetusta, jossa on ripaus suolaakin, vaikka ei saisi) vesimelonista, viikunasta, mangosta ja bataatista. Kaurapuuro menee nykyään lusikalla, vaikka alkuun suorastaan vihasi lusikkaa.

Lempiruuat ja ruokahalu vaihtelevat hurjasti. Toisinaan natustaa uuniperunaa aivan onnessaan, välillä ei suostu edes koskemaan perunaan. Välillä ei syö juuri mitään, välillä kurkkaamme hämmästyneenä lattialle, että tosiaanko edessä olleet ruuat ovat hävinneet vauvan suuhun. Esimerkiksi kukkakaalia ei suostu edes maistamaan, mutta sitten samalla löydän hänet syömästä aikakauslehteä suupielet painomusteessa. Kiinteiden lisäksi syö rintaa keskimäärin kolmen–neljän tunnin välein.

– Elelee vanhan tutun päivärytmin mukaan. Heräämme jommankumman lapsen toimesta seitsemän aikoihin (mitä nyt vauva on kai valoisien aamujen takia yhä useammin sitä mieltä, että kuudelta olisi hyvä herätä). Vauva menee ensimmäisille unille yhdeksän jälkeen ja seuraaville kahden jälkeen. Molemmilla unikerroilla unta piisaa edelleen kaksi tai jopa kolme tuntia. Jos päivän menot ovat katkoneet unta, kiskaisee vielä pikatorkut iltasella, mutta yleensä painelee loppupäivän ja illan ilman unia. Nukkumaan lapset menevät yhdeksän jälkeen. Imetän vauvan ennen kuin itse menen nukkumaan ja yleensä vauva herää sen lisäksi syömään kerran ennen aamuimetystä.

– Ei tykkää, jos väsyttää hurjasti, jos ruoka ei ilmesty vauhdilla pöytään tai jos leikkikaverilla tuntuu olevan ajatukset muualla.

– Rakastaa satujen kuuntelua, laulua, musiikkia, pomppukeinussa hyppimistä, tanssimista, loruleikkejä, päiväunia parvekevaunuissa, halailua ja pussailua, vesileikkejä, siskon kanssa hassuttelua, heliumilmapalloa, johtojen järsimistä, keinumista, kylillä luuhailua ja kotona köllöttelyä.

Seitsemänkuinen Minime harjoitteli jokeltelua, jakoi rakkautta halailullaan, vihasi edelleen rattaita, näytti olevansa sukua merenneidoille, antoi vähän toivoa paremmin nukutuista päiväunista ja oli välillä tyytyväinen muuallakin kuin 24/7-ihokontaktissa äitiin tai isiin.

Jaa: