Pakkasimme eväät koreihin ja korit laatikkopyörän kyytiin ja lähdimme äitienpäivän kunniaksi pyöräretkelle sekä piknikille. Kun pujahdimme pyörinemme lähimetsään, humahti ympärille vihreys. Parissa viikossa metsä oli puhjennut kevääseen. Jokaisesta kolosta ja notkosta kurotteli jotain vihertävää, ja olisi tehnyt mieli napata kaikki ne tuhannet sävyerot pipetillä talteen kuten Photoshopissa.

Hiekkatie rahisi renkaiden alla, kun köröttelimme Viikin kautta kohti Vanhankaupunginkoskea etsien täydellistä piknikpaikkaa. Liekö aurinkoinen sää vai äitienpäinä, kun aika moni muukin oli lähtenyt termospulloineen ja viltteineen paistattelemaan päivää. Lintutorneilla oli vallan ruuhkaa.

Kymmenen kilometrin sunnuntaiajelun jälkeen päädyimme lopulta vakiokallioille täällä Herttoniemessä. Yllätykseksemme siellä ei ollut meidän lisäksemme muita kuin yksi sisilisko ja pari kärpästä. Kehtasin jopa käydä pusikkopissalla, vaikka todennäköisesti joku niistä sadasta lintubongarista kiikareineen sai kirjoittaa muistivihkoonsa näköhavainnon toosatintistä.

Levitimme viltit kalliolle ja katoimme ruuat viereen. Vaikka posliinisten, teräksisten ja lasisten astioiden sekä ruokailuvälineiden kuljettaminen piknikille tuntuu välillä pöljältä, saavat ne ruuan maistumaan arvoiseltaan. Niin no, toki ainahan se ruoka maistuu erityishyvältä ulkoilmassa aterioidessa, ei siinä.

Tällä kertaa vain yksi vesilasi meni nurin ja ainoastaan kuopuksen tomaattikeitot levisivät pitkin vilttiä. Mutta vielä joku päivä tulee se perhepiknik, kun reissun jälkeen ei tarvitse täyttää pesukonetta, eikä kukaan istu salaattilautaselle tai hinkkaa foccaciaa sammalmättääseen laittaakseen leivän sen jälkeen suuhun. Tärkeitä tavoite-etappeja äidin elämässä, etten sanoisi.

Vanhankaupunginlahden ylle alkoi aterioidessamme valua musta pilvimassa. Korkealta kalliolta näki, miten se ensin haukkasi alleen keskustan, sitten Kalasataman ja eteni siitä nielaisemaan Arabian. Kun olisi ollut aika siirtyä kakkuun ja kahviin, pilvimassa oli peittänyt auringon meiltä Herttoniemessäkin. Sadetta ei oltu lupailtu, mutta kun tuulikin yltyi ja riisutut takit piti pukea uudelleen päälle, päätimme varmuudeksi polkea kakkukahville kotiin. Me ei olla tehty sokerista, mutta Britta-torttu on.

No eihän sieltä mitään sadetta tullut, mutta kai sitä kerran elämässä pitää kahvit keittää retkipressokeittimellä omassa keittiössä noin niin kuin tunnelman vuoksi.

Jaa: