Kun esikoinen muutama viikko sitten stailasi minulle juhlahabituksen Ylen Puoli seitsemän -ohjelman toiveesta, jutun tekijöiden ajatuksena oli heittää asetelmat nurinkurin. Eli että sen sijaan, että äiti valitsee lapsen vaatteet, tehtäisiinkin vaatekaapilla toisinpäin. Ihan puhtaasta asetelman muutoksesta ei meillä kuitenkaan voinut puhua, sillä kolmevuotiaamme valitsee vaatteensa pitkälti itse. 

Minime ei ollut vielä erityisen kiinnostunut vaatteista siinä vaiheessa, kun aloin siirtää vaatepäätöksiä lapselle itselleen. Vielä vähemmän hän oli kiinnostunut pukemisesta, mikä alun perin saikin mut antamaan päätösvaltaa vaateasioissa myös lapselle. Ajattelin vaatteiden kulkeutuvan lapsen päälle vähemmällä vänkkäämisellä, kun hän itse saisi valita päälle laitettavat vaatekappaleet. Noooh, tuloksia pukeutumisen helpottumisesta on nyt odoteltu pian pari vuotta.

Vaatteiden pukemisesta siis vängätään edelleen, mutta parin vuoden aikana likan kiinnostus vaatteisiin on selkeästi kasvanut. Hänellä on mielipiteitä vaatteista. Siksi nykyään ihan suosiolla kysyn hänen näkemystään ennen vaatteiden hankkimista. Minimen vaatemaku tuntuu kyllä olevan ihan päivästä kiinni. Välillä mikään ehdottamani ei kelpaa, välillä pitäisi saada kaikki kaupan ihanuudet. Alkuvuodesta hänellä oli vaihe, kun mikään muu kuin mekko tai hame ei kelvannut päälle, mutta se meni nopeasti ohi. Nykyään taas monenlainen vaatetus kelpaa, mutta röyhelöhelma ei tunnu olevan koskaan pahitteeksikaan.

Toki myönnän johdattelevani häntä kaupoilla. Käymme vain liikkeissä ja nettiputiikeissa, joiden valikoimasta pidän. Ehdotan hänelle vaatteita, jotka omasta mielestäni ovat kivoja. Vaatteilla pitää voida leikkiä ja peuhata, mutta käytännöllisyyden lisäksi tykkään, jos niissä on joku juju: erikoinen leikkaus, hauska kangas tai mielenkiintoinen väriyhdistelmä. Vaatteen ekologisia arvojakin pyrin miettimään, samaten kuin materiaalin laadukkuutta ja käyttökestävyyttä. Jos vaate työllistää ainakin joltain tuotantonsa osalta suomalaisia, sitä parempi.

Pari esimerkkiä vaatekauppakäyttäytymisestämme. Haalarikaupoilla en mutakelit mielessäni edes näyttänyt lapselle niitä pastillisia värivaihtoehtoja. Onneksi hän tykkäsi käytännöllisestä denimin värisestä haalarista yhtä paljon kuin minäkin. Toisaalta hänellä on esimerkiksi yksi pilkullinen tunika, jota en ikimaailmassa olisi ostanut. Mutta lapsi sen halusi ja se täytti paitatarpeen, mitä kaupasta tultiin hakemaan. Niin ja se yksi karsea trikoorytkyinen, pesunukkainen ja kippurasaumainen koirapaita! Se on lapsen itsensä valitsema ja hänen mielestään tietty parhaista parhain paita.

Me valitsemme yleensä seuraavan päivän vaatteet yhdessä lapsen kanssa valmiiksi edellisenä iltana. Lapsi saa valita, mutta annan reunaehtoja. Jos talvella haluaa laittaa lyhythihaisen, lisäksi puetaan neule- tai collegetakki. Ja jos tahtoo laittaa shortsit, alle puetaan legginssit tai sukkahousut. Välillä hän valitsee innoissaan koko setin itse, välillä autan alkuun antamalla pari vaihtoehtoa ja joskus vain valitsen koko setin ja hyväksytän sen vielä lapsella. Ulkovaatteissa meillä vanhemmilla on enemmän määräysvaltaa. Päiväkotiin laitetaan haalari, teddytakilla ei lähdetä metsäretkelle, sateella käytetään kumppareita ja sitä rataa.

Kun lapsi valitsee itse vaatteensa, syntyy monesti ennakkoluulottomia yhdistelmiä. Esimerkiksi nämä postauksen asukokonaisuudet, joista toisessa lapsi on yhdistänyt mun kippanaan Apulannan pääkallokuvioiseen fanipaitaan Marimerkon sydänpöksyt ja toisessa PMMP:n fanipaita on saanut kaverikseen vaaleapunaista tylliä. Myös Puoli Seitsemän ohjelman kuvauspäivän vaatetus oli Minimen itsensä valitsema jalassa olevia lapikkaita myöten, vaikka yritin kyllä ehdottaa, josko laittaisi vähemmän kuluneet legginssit.

Musta on ollut kiva antaa (näennäinen) päätäntävalta vaatteista lapselle itselleen. Hän selkeästi arvostaa, että häntä kuunnellaan ja hän saa itse päättää. Kun suurimmassa osassa asioita mennään aikalailla aikuisten ehdoilla, mun mielestä on kohtuullista, että lapsi saa itse päättää omat vaatteensa. Enkä usko, että meidän perhe on ainut, joka näin menettelee, päinvastoin?

Mäkin olen saanut lapsuudessani ihan itse päättää, minkälaisissa kuteissa olen kylillä hiihdellyt. Mä olen myös saanut tehdä ne kaikki karmeimmat tyylihakuammuntani teini-iässä, eivätkä äiti ja isi tuntuneet häpeävän silmiä päästään. Ei, vaikka yhdistin ruutuhousut buutseihin, käytin napapaitaa talvella ja kävelin rippikirkkoon kymmenen sentin koroissa ja mekossa, jossa oli vähemmän kangasta kuin papin kirjaillussa nenäliinassa.

Mä tiedänkin, että mulle tulee vielä eteen useasti niitä hetkiä, kun vaaditaan itsehillintää suun kiinni pitämiseksi lapsen tyylikokeilujen edessä. Sen sijaan, että taivastelisin, että mitä-sinulla-on-päällä-ja-nyt-äkkiä-heti-vaihtamaan-vaatteet-ja-mitä-naapuritkin-ajattelee, osaan toivottavasti sanoa omien vanhempieni tapaan: sä olet kaunis juuri sellaisena kuin olet ja ihan minkälaisissa vaatteissa vain – muista laittaa pipo päähän, sillä on kylmä!

Jaa: