Minime ei ollut vielä erityisen kiinnostunut vaatteista siinä vaiheessa, kun aloin siirtää vaatepäätöksiä lapselle itselleen. Vielä vähemmän hän oli kiinnostunut pukemisesta, mikä alun perin saikin mut antamaan päätösvaltaa vaateasioissa myös lapselle. Ajattelin vaatteiden kulkeutuvan lapsen päälle vähemmällä vänkkäämisellä, kun hän itse saisi valita päälle laitettavat vaatekappaleet. Noooh, tuloksia pukeutumisen helpottumisesta on nyt odoteltu pian pari vuotta.
Vaatteiden pukemisesta siis vängätään edelleen, mutta parin vuoden aikana likan kiinnostus vaatteisiin on selkeästi kasvanut. Hänellä on mielipiteitä vaatteista. Siksi nykyään ihan suosiolla kysyn hänen näkemystään ennen vaatteiden hankkimista. Minimen vaatemaku tuntuu kyllä olevan ihan päivästä kiinni. Välillä mikään ehdottamani ei kelpaa, välillä pitäisi saada kaikki kaupan ihanuudet. Alkuvuodesta hänellä oli vaihe, kun mikään muu kuin mekko tai hame ei kelvannut päälle, mutta se meni nopeasti ohi. Nykyään taas monenlainen vaatetus kelpaa, mutta röyhelöhelma ei tunnu olevan koskaan pahitteeksikaan.
Toki myönnän johdattelevani häntä kaupoilla. Käymme vain liikkeissä ja nettiputiikeissa, joiden valikoimasta pidän. Ehdotan hänelle vaatteita, jotka omasta mielestäni ovat kivoja. Vaatteilla pitää voida leikkiä ja peuhata, mutta käytännöllisyyden lisäksi tykkään, jos niissä on joku juju: erikoinen leikkaus, hauska kangas tai mielenkiintoinen väriyhdistelmä. Vaatteen ekologisia arvojakin pyrin miettimään, samaten kuin materiaalin laadukkuutta ja käyttökestävyyttä. Jos vaate työllistää ainakin joltain tuotantonsa osalta suomalaisia, sitä parempi.
Pari esimerkkiä vaatekauppakäyttäytymisestämme. Haalarikaupoilla en mutakelit mielessäni edes näyttänyt lapselle niitä pastillisia värivaihtoehtoja. Onneksi hän tykkäsi käytännöllisestä denimin värisestä haalarista yhtä paljon kuin minäkin. Toisaalta hänellä on esimerkiksi yksi pilkullinen tunika, jota en ikimaailmassa olisi ostanut. Mutta lapsi sen halusi ja se täytti paitatarpeen, mitä kaupasta tultiin hakemaan. Niin ja se yksi karsea trikoorytkyinen, pesunukkainen ja kippurasaumainen koirapaita! Se on lapsen itsensä valitsema ja hänen mielestään tietty parhaista parhain paita.
Me valitsemme yleensä seuraavan päivän vaatteet yhdessä lapsen kanssa valmiiksi edellisenä iltana. Lapsi saa valita, mutta annan reunaehtoja. Jos talvella haluaa laittaa lyhythihaisen, lisäksi puetaan neule- tai collegetakki. Ja jos tahtoo laittaa shortsit, alle puetaan legginssit tai sukkahousut. Välillä hän valitsee innoissaan koko setin itse, välillä autan alkuun antamalla pari vaihtoehtoa ja joskus vain valitsen koko setin ja hyväksytän sen vielä lapsella. Ulkovaatteissa meillä vanhemmilla on enemmän määräysvaltaa. Päiväkotiin laitetaan haalari, teddytakilla ei lähdetä metsäretkelle, sateella käytetään kumppareita ja sitä rataa.
Kun lapsi valitsee itse vaatteensa, syntyy monesti ennakkoluulottomia yhdistelmiä. Esimerkiksi nämä postauksen asukokonaisuudet, joista toisessa lapsi on yhdistänyt mun kippanaan Apulannan pääkallokuvioiseen fanipaitaan Marimerkon sydänpöksyt ja toisessa PMMP:n fanipaita on saanut kaverikseen vaaleapunaista tylliä. Myös Puoli Seitsemän ohjelman kuvauspäivän vaatetus oli Minimen itsensä valitsema jalassa olevia lapikkaita myöten, vaikka yritin kyllä ehdottaa, josko laittaisi vähemmän kuluneet legginssit.
Musta on ollut kiva antaa (näennäinen) päätäntävalta vaatteista lapselle itselleen. Hän selkeästi arvostaa, että häntä kuunnellaan ja hän saa itse päättää. Kun suurimmassa osassa asioita mennään aikalailla aikuisten ehdoilla, mun mielestä on kohtuullista, että lapsi saa itse päättää omat vaatteensa. Enkä usko, että meidän perhe on ainut, joka näin menettelee, päinvastoin?
Mäkin olen saanut lapsuudessani ihan itse päättää, minkälaisissa kuteissa olen kylillä hiihdellyt. Mä olen myös saanut tehdä ne kaikki karmeimmat tyylihakuammuntani teini-iässä, eivätkä äiti ja isi tuntuneet häpeävän silmiä päästään. Ei, vaikka yhdistin ruutuhousut buutseihin, käytin napapaitaa talvella ja kävelin rippikirkkoon kymmenen sentin koroissa ja mekossa, jossa oli vähemmän kangasta kuin papin kirjaillussa nenäliinassa.
Mä tiedänkin, että mulle tulee vielä eteen useasti niitä hetkiä, kun vaaditaan itsehillintää suun kiinni pitämiseksi lapsen tyylikokeilujen edessä. Sen sijaan, että taivastelisin, että mitä-sinulla-on-päällä-ja-nyt-äkkiä-heti-vaihtamaan-vaatteet-ja-mitä-naapuritkin-ajattelee, osaan toivottavasti sanoa omien vanhempieni tapaan: sä olet kaunis juuri sellaisena kuin olet ja ihan minkälaisissa vaatteissa vain – muista laittaa pipo päähän, sillä on kylmä!
Meillä poika on vasta pian kaksi, mutta joinain päivinä hänellä on vahva näkemys siitä että minkä paidan haluaa päälleen… Itse mieluusti valitsisin raidallisia / yksiväriä simppeleitä vaatteita, mutta pikkumies vaatii ”piipaa-autopaita!!” ”junapaita” tai ”mopopaita!!”… Ei sit auta kuin laittaa. 😀 Todellakin stereotyyppinen pikkupoika, koska me vanhemmat emme ole mitenkään erityisen kiinnostuneita autoista ja muista kulkuneuvoista. Toisaalta myös selvästi on kiinnostunut väreistä ja muusta, esim. jos saa uuden vaatteen tai kengät niin menee samantien peilin ääreen katsomaan että miltä se/ne näyttää päällä.
Ihan kun ois mun kirjoittama teksti! Meillä typy 5v. on myös saanut valita vaatteensa siitä lähtien kun on siihen kyennyt. Ulkovaatteet valitsen minä, tai lähinnä niiden säänmukaisuuden 😀 Mitään vaatteita en enää osta ilman pienen käyttäjän mielipidettä, koska niin paljon on tullut hukkaostoksia. Jos hän ei vaatteesta (tai vaikkapa paidan olkapään rypytyksestä) pidä, ei hän sitä todellakaan päälleen pue. Ja ihan totta, en mä itsekään epämukavia (fyysisesti tai ulkonäöllisesti) kledjuja päälleni laita! 🙂
Terkuin, Hanna
Meillä saa valita aina mitä laittaa päälle, toki asua korjataan jos se ei ole säänmukainen 😀
Ekaluokkalainen tyttö on jo tarkempi vaatteistaan mutta (onnekseni) on tyylitajuinen ja yhdistelee rohkeasti vaatteita. Sitten on ne päivät kun puettaisiin rikkinäiset leggarit ja liian pieni tunika koska ”ei mulla ole muita vaatteita”.
Teen paljon itse vaatteita ja on ihana ottaa lapsien mielipiteitä mukaan, saavat valita kankaita jne.
Moi!
Mä taidan sitten olla vanhakantainen ja vanhentunut äiti mielipiteineni, mutta kerron ne silti 😀 !
Meillä (pienet) lapset eivät päätä vatteistaan. Päälle laitetaan sitä, mitä äiti tai isä on valinnut, eikä asiasta kitistä.
Kaupassa kysyn mielipidettä, että esim. kumpi on parempi ja 13-vuotiaiden kanssa neuvottelen jo enemmänkin.
Koskaan meillä ei ole aamulla ollut mitään tappelua, vinkumista tai kitinää pukemisen kanssa. Tämä johtuneekin siitä, että tiukka linja on pitänyt aina. Äitiystäväni tietävät jo, että mun kanssa ei kannata keskustella aiheesta, että ”lapsi ei suostunut aamulla pukemaan ja sitten me myöhästyttiin ym.”. Monet naurut ollaan kyllä asian tiimoilta naurettu.
13-vuotiaat meillä päättävät nyt itse pukemisestaan, eli mitään traumoja heillä ei ole natsi-äidistään. Tiettyjä reunaehtoja meillä kuitenkin heidänkin suhteensa vielä on: juhliin asianmukainen vaatetus, mikroshortseissa (perse vilkkuu) ei ole asiaa kaupungille (Helsingin keskustaan), rantsuun, palstalle ja tänne lähiöön ne on ok (tai ei siis ok, mutta natsi-äidin täytyy joustaa joskus).
Mun ehdottomuuteni tässä asiassa johtunee varmaan siitä, että esikoiset ovat kaksoset ja pukemisrumba oli muutenkin aina aika hikinen. Ja olen kyllä itse tyytyväinen päätökseeni!
Vieläkin pystyn ostamaan vaatteita kirppiksiltä ja alesta, kaikki on mennyt esiteinejä myöten käyttöön. Joko tunnen lasteni maun hyvin, tai sitten eivät edelleenkään uskalla vinkia 😀 …
Ihanaa viikonloppua kaikille! Erityisesti tyylikkäälle Minimelle!
T: Kirsi (tiukkis-äiti)
Mä kyllä peukutan tätä! Ajattelen, että koirat ja lapset on siitä samanlaisia, että kun heillä on selkeä pomo, jolta saa sopivassa suhteessa rajoja ja rakkautta, niin koko lauma voi hyvin. Pukeutumisesta ehtii päättämään kyllä ja siihen voi opetella pikkuhiljaa, mutta ei sen välttämättä tarvitse olla vielä muutaman vuoden ikäisen tyypin kontolla. 🙂
Musta tuntuu, että aika monet lapset tykkäävät, jos vaatteessa on jotain sellaista tunnistettavaa, jonka perusteella vaate voidaan nimetä. Minimen vaatekaapissa on esimerkiksi nappimekkoa (mekon kuviot) ja pallopaita (paidan muoto). Ja kyllä, peilin ääreen mennään ihailemaan lopputulosta! Se on musta edelleen vähän hassua, sillä en muista itse olleeni kiinnostunut vaatteista pätkän vertaa ennen kuin aloin lähestyä kymmentä ikävuotta.
Joo, joitakin vaatteita ei vain suostuta pukemaan. Eikä siinä, en mäkään haluaisi laittaa vaatetta, jota en kokisi omakseni. Sen sijaan, että alkaisin tällaisesta asiasta numeroa tekemään ja väkisin lapselle epämieluisaa vaatetta pukemaan, annan lapsen mieluummin itse valita vaatteensa. Taisteltavaa ja väännettävää riittää muutenkin 😀
Joo, välillä pitää vähän muistuttaa, minkälainen sää ulkona on 🙂 Voi kun mäkin saisin aikaiseksi tehdä enemmän vaatteita. Sillä kyllä, on kiva ottaa lapsi mukaan tekemiseen ja kysellä, minkälaista kangasta tahtoo. Sellaisista kun pukkaa aina tulemaan lapsen lempivaatteita 🙂
Kaksosten pukemisessa onkin varmasti tekemistä, huh huh! Tuskanhien saa virtaamaan tälläkin porukalla eteisessä. Ja myönnettäköön; pukeminen on ainut asia, jonka kanssa olen välillä ihan epätoivoinen. Ne on oikeastaan niitä ainoita hetkiä, jolloin mulla palaa käämi totaalisesti ja tulee sanottua typeryyksiä lapselle. Ja voih, pukemisesta johtuvan asemasodan taki ollaan myöhästytty niin hiton monta kertaa, että morjens.
Toka anonyymi. Heh, eiköhän lapsella ole sopivassa suhteessa rajoja ja rakkautta, vaikka hän saisikin päättää (vanhempien asettamien raunaehtojen sisällä) joitakin asioita, kuten omat vaatteensa 😀 Ja tietty jos lasta ei vaatteet voisi vähempää kiinnostaa, ei niitä hänen ”kontolleen” laitettaisi.
Hoh, tiukkisäidille yllä, että haluisin nähdä kun meidän 3v.:n kanssa tappelisit joka aamu vaatteista 😀
Hän on siis ollut jo alle 1v. iästä äärimmäisen kiinnostunut vaatteista, asusti itseään asustein ja kengin (jotka olivat vapaasti eteisen kaapista otettavissa), osasi 1,5-vuotiaana pukea kengät ja suuren osan ulkovaatteista, nyt 3-vuotiaana riisuu ja pukee kaiken itse, pl. napit, rusetit ja rukkaset (lapaset osaa kyllä samoin kun takin vetoketjut). Meillä valitaan joku ilta yhdessä päiväkotivaatteet (äiti asettaa rajaehdot, tyyliin ”lyhythihaisen mekon kanssa tarvitaan aluspaita), mutta muuten lapsi saa valita suurinpiirtein itse (aiemmin mentiin ”kumman näistä kahdesta vaihtoehdosta haluat, nyt valittavissa on koko vaatelipasto, jossa on siis vain päiväkotikelpoista vaatetta, mekkokaapissa on vielä vaatteita jotka eivät äidin seulaa läpäise). Tällä valintamenetelmällä meillä saadaan aamuisin vaatteet päälle noin 75% aamuista, loput aamut sitten tenkkapoota tulee jostakin mitä nyt uhmaikäiselle tulee (ja näitä aamuja en jaksaisi yhtään enempää), lapsemme on lyhytpinnainen ja kovaääninen ja arvostan sujuvia aamuja yli kaiken. Enkä jaksa nähdä miksi lapsi ei saisi valita itseään miellyttäviä vaatteita? Kolmivuotias arvostaa kauneutta ja haluaa pukea itselleen omasta mielestään kauniit vaatteet. Minua se ei todellakaan haittaa, arvostan että tytölläni on oma maku ja ennakkoluuloton värisilmä 🙂 Toki tytöllä on valinnoista myös vastuu, eli illalla valittujen vaatteiden on kelvattava ja päätöksessä pysytään.
Niin joo ja meillä pukemisrumba on vähäistä siinä mielessä, että kun lapsi osaa pukea, niin hän myös saa pukea itse. Helpottaa kummasti elämää kun vaatteet ovat mieluisat, ne sujahtavat reippaasti päälle. Mälsin vaatteiden pukemisessa on kummasti aina jotain ongelmaa.
Mun näkökulmasta pukeutumisen valinnat ovat lapselle aika harmiton osa-alue tehdä omia päätöksiä. Toki meillä ulkovaatteissa vanhempien sana painaa, mutta jos lapsella on kolme pipoa jotka kaikki on sään puolesta ok, niin miksei hän saisi valita itselleen mieluisinta?
Hih, meillä tämä ei ole mikään valinta, vaan poika nyt vain on aina ollut tarkka siitä, mitä päälleen pukee: http://pikkuisenparempaa.blogspot.fi/2013/08/vaatteet-on-mun-aatteet.html.
Siitä olen tiukkisäidin kanssa samaamieltä, että joidenkin ihmisten kanssa ei kasvatusasioista kannata keskustella. 😉
Yritin huomaamatta miehen läppärillä kommentoida ja eihän se ihan onnistunut.
Mutta siis meillä 3,5-vuotias saa vaikuttaa vaatteisiinsa. Vahvatahtoinen tyttö, jolla on vaatteistakin ajatuksia. En näe tarpeellisena niistä tapella. Teen aika paljon vaatteita ja jos ne eivät mene päälle, on työ ihan turhaa. Mekoista ja vaaleanpunaisesta pitävä lapsi vetää välillä päälle farkut ja mustan hupparin. Että ihan hyvin lopulta menee. 🙂
Uskomatonta lukea näitä Minimen luonnekuvauksia, koska mulla vajaa 1,5-vuotias ja luonnekuvaukset menee aivan yksiin. Eka vuosi pelkkää itkua, imettämistä ja kantamista. Nyt taaperona vauvasta kuoriutui ikiliikkuja, joka kiihtyy nollasta sataan niin hyvässä kuin pahassa. Niin ja pukemisesta joka kerta kauhea vääntö… Oon miettinyt millon se helpottaa, ei ilmeisesti hetkeen! Plus kasvonpiirteissä paljon samaa, ainoastaan blondi versio mun mini 🙂 kiitos blogista! Tästä on ollut apua moneen hetkeen
Kiva kirjoitus! Tuli noista ulkovaatteista heti mieleen, että oon ihan tyytyväinen kun tytsyn (3v) vk-puku löyty kirpparilta hintaan 5e kun se tänään papan luona laski vähän pyllymäkee. Lampaansontamäessä navetan takana. (Meillä kyllä ostetaan kaikki kirpparilta. Tähän mennessä uutena on ostettu yhdet lenkkarit.)
Olen kanssa tiukkis-linjalla vaatevalintojen suhteen, mutta joustavalla sellaisella. Yleensä haen vaatekaapista tytsylle valmiiksi vaatteet. Joskus hän pyytää jotain tiettyä paitaa tai mekkoa ja mun valitsema ei kelpaa, mutta sitten vaihdetaan hänen haluamaansa.
mäkin huikkailen aina ulos katsoen että pue pipo/lippis, ohuempi/paksumpi takki, rukkaset/sormikkaat. ja jos laittaa tpaidan tms muun lyhythihaisen, pitää olla näillä säillä joko huppari tai neule siinä päällä. muuten sitten onkin ihan sama mitä pukevat.
4vtä vähän ohjeistan enemmän, tiedän että villahousuissa tulee hiki, ja lemppari (karvahattu) hattu on pitänyt piilottaa ainakin 2kk sitten jo.. V ei ole ihan sisäitänyt, että kotona on kuuma –> on yleensä vain pikkareissa 😀 ja sitten kun ovesta lähtee ulos, pitää aina laittaa sukat, paita, housut tms kamalasti päälle.
jatkanpa vielä.. vaatteiden pitää olla äärimmäisen mukavia, ei kutittavia lappuja jne. päiväkodista on usein kommentoitu, että sukan rytyt tai rukkasten varsien pukeminen haalarin päälle saa hillittömän itkun aikaiseksi noin kahdessa sekunnissa. joten ei tosiaan ihan mene päälle ne aina mitä minä olisin halunnut. ulkohaalarin valitsi itse (molon sateenkaari) muutamasta vaihtoehdosta, jotka oli tarjouksessa oikeassa koossa-olikohan niitä 3 väriä. samoin kohta mennään kumppariostoksille kun varpaat paistuu karvavuorellisissa, haluaa kuulemma samanlaiset crocsin kahvasaappaat kuin siskolla- mulle on ihan sama minkäväriset kunhan koko osuu oikeaan, lapsihan niitä pitää päällä. mä kaukaa veikkaisin että valitsee navyt, koska kaikki sininen on pop. meidän vauvakin pitää kuulemma sinisestä, kun se on poika, ja v olisi valitsemassa kaikki tarvikkeet ja vaatteet sinisenä.. =)
En tiedä vielä millainen äiti olen kun lapsi tulee kohta siihen ikään että saattaa mahdollisesti elkaa kiinnostua vaatteiden valinnasta itse. Nyt kohta 1v ei vielä välitä ja nautin tästä. Minulla on kuitenkin ajatus siitä miten tahtoisin toimia pienen lapsen kanssa. Tahtoisin ensin antaa valita kahden väliltä. Kumpi paita tai housut vai mekko esimerkiksi. Sitten siitä pikkuhiljaa lapsen kiinnostuksen ja kykyjen sekä vapauden tuoman mahdollisen kiukuttelun huomioiden höllään rajaa pikkuhiljaa.
Saa nähdä miten käy. Itse muistan joskus 4v lähteneeni kunnan keskustassa kauppaan äitin kanssa äitin 70-luvun sininen paljetein koristeltu sifonkipaita päällä. En muista millaiset housut, mutta tuon pehmeäksi hiutuneen ja läpinäkyvän paidan muistan. Äiti ei napissut vastaan. Eli olen itse saanut pukeutua aina vähän oman mielen mukaan. En muista kertaakaan muuten kuin hautajaisiin että minulle olisi määrätty tietyt vaatteet. Itse olen luultavasti kyllä tarkempi.
Riippuu varmasti myös kapsen luonteesta. Kasvatuksella on osansa siinä tuleeko kiukuttelua vaatteista, mutta veikkaisin että luonne sanelee tässä kohtaa silti suurimman. Jos lapsi huomaa vaatteet ja muistaa mitä kaapissa on ja välittää niin hän varmasti ilmaisee mielipiteensä ja luonteesta riippuen joko nielee pettymyksen tai nostaa mellakan jos ei toimi. Toisella toimii yksi tapa ja toisella toinen.
Reippaasta pukemisesta tulee mieleen että olen työskennellyt kahdessa eri päiväkodissa. Toisessa vielä 3-4-vuotiaat puettiin melkein päästä varpaisiin ja kaikki lapset odottivat tumput suorina että joku tulee ja pukee ja auttaa. Toisessa taas kaksivuotiaat vetivät sujuvasti haalaria päälle ja ne ihan supertaitavimmat saavat jopa vetskarit kiinni, hanskat käteen ja kenghät jalkaan. Lahkeissa ja hihansuissa pitää tietty auttaa.
Ero paikkojen välillä on se että toisessa oli pienten puoli jossa työntekijät hoitivat pukemisen liukuhihnalla yksi tai maks. kaksi lasta kerrallaan ja toisessa kaiken ikäiset ovat sekaisin ja työntekijä ottaa 4-5 eri tasoista lasta kerrallaan ja ne jotka osaavat pukevat itse ja heti jos lapsi osoittaa kiinnostusta yrittää pukea niin hän saa yrittää ja aikuinen voi sillä aikaa auttaa muita vaikka niissä hanskoissa ja palata sitten takaisin pukemaan pientä treenaajaa jos halua olikin enemmän kuin taitoa.
Toinen ero paikkojen välillä (vaikka inhoan yleistämistä) oli se että ensimmäisessä oli ne samat hoitajat jotka hoitivat minuakin pienenä ja toisessa oli työntekijöiden keski-ikä siinä 20-30 tietämillä ja vaihtuvuutta oli jossain määrin. Ei päässyt kangistumaan vanhaan kaavaan.
Meillä 1,5 v valitsee paitansa kahdesta (äidin tai isän) valitsemasta vaihtoehdosta, housuista ei tunnu niin välittävän, sukat myös valitsee itse ja ne ovat aina eri paria ��. Tarjolla on vain säänmukaisia vaatteita mutta muuten en tunne tarvetta määräillä toisen pukeutumisesta. Pukee mielellään ja jos ei niin saa juosta vaippasillaankin, hetken päästä yleensä on mieli muuttunut ja vaatteet kelpaavatkin. Ulkovaatteet menevät onneksi ainakin vielä suht helpolla päälle, niissäkin välillä haluaa valita piponsa.
Meillä neljävuotias poika valitsi ensi talven toppahaalarinsa itse. Tai no, äiti valitsi merkin ja mallin kun sattui alerekille eksymään, mutta värivalinta oli pelkästään pojan. Ja ne perustelut valinnalle? ”Tämä pysäyttää liikenteen ja ne ei aja mun päälle! Muut värit ON MAAILMAN TYHMIMPIÄ IKINÄ!”
Kannoin siis kotiin kirkuvan neonpinkin Ticketin haalarin (väri taitaa olla nimeltäänkin Diva Pink) ja tiedän ainakin löytäväni ensi talvena pojan sieltä päiväkodin pihalta ensisilmäyksellä.