Aiheutimme esikoisen kanssa hämmennystä helsinkiläisissä kanssaihmisissä lauantaina, kun tepastelimme kylillä emaliset kahvipannut kolisten ja noidiksi pukeutuneena. Täällä kun nämä noitatouhut on tavattu tehdä jo reilu viikko sitten, palmusunnuntaina. Me emme kuitenkaan olleet palmusunnuntaiseen tapaan virpomassa, vaan trullittamassa pohjanmaalaisen perinteen mukaisesti – lankalauantaina, kuten kuuluukin.

Itse asiassa tarkoituksenani oli tänä vuonna päästä sisälle näihin virpomishommiin, jotta esikoinen saisi toivotella tuoreutta ja terveyttä samaan aikaan kuin muutkin paikkakunnan mukulat. Mutta eiköhän se palmusunnuntai taas tullut tällaiselle pohjalaisjästipäälle ihan puskista. Siinä sitten vähän pakon edessä ajattelin, että toisaalta onhan se hyvä viedä pohjalaisia perinteitä suvussa eteenpäin, vaikka likka syntyperäinen helsinkiläinen onkin.

Pakanallinen trulliperinne istuu myös ortodoksista virpomista paremmin meidän pääsiäiseemme. Meille kun tämä on kevään juhla, johon kuuluu mämmi, puput, rairuoho, tiput, pastellisävyt ja pahojen henkien karkotuksesta alkunsa saaneet pääsiäiskokot, eli valakiat. Mikäli oikein olen ymmärtänyt, sen verran trullit ovat virpojilta aikojen saatossa oppineet, että nykyään trullit eivät enää ole pahantahtoisia, eikä heitä tarvitse lahjoa ja tyynnytellä ilman vastalahjaa. Kuten jo omassa lapsuudessanikin, virpojien tapaan myös trullit lausuvat virpomislorun ja antavat palkkaa vastaan koristellun pääsiäisvitsan.

Oli muuten mielenkiintoista yrittää järkevästi selittää ensimmäistä kertaa trullittamaan lähtevälle lapselle, mikä tässä oikein on homman nimi. Katselimme kuvia netistä ja kerroin, miten itse lapsuudessa trullitimme porukalla. Yleensä meillä oli mukana maitokärryt, joissa muut mukulat istuivat yhden työntäessä. Koska välimatkat talosta taloon olivat pitkät, hommaan meni koko päivä. Iltaan mennessä varpaat olivat jäässä, kengät varsia myöten mudassa ja lommoinen kuparipannu täynnä aarteita ja herkkuja: kolikoita, lakupötköjä, suklaapatukoita, tarroja, paperipäällysteisiä karamelleja ja juuri kanalasta haettuja raakoja kananmunia.

Kai ajatus oli niin outo ja jännittävä, että lapsi tuntui lopulta olevan asiasta enemmän innoissaan kuin joulusta tai omista synttäreistään. Trullien tuloon valmistettiin siskoni, joka niin ikään lakeuksilla varttuneena ymmärsi lankalauantain noituuksien päälle. Vedimme likan kanssa molemmat essut päälle, solmimme huivien päät tiukasti leuan alle ja piirsimme punattuihin poskiin pisamia. Mukaan nappasimme vielä keltaiseen villanuttuun puetun vauvatipun, joka kyllä nukahti heti kun pääsimme luutabussiin.

Siskon oven takana esikoinen kihisi jännityksestä. Oven avauduttua hän kuitenkin lausui lorun niin komiasti, että isompi trulli vallan liikuttui. Palkaksi pieni trulli sai suklaapatukoita – niitä samaisia kuin minä ja siskokin trullireissuillamme aikoinaan.