Kertyipä sitä aikamoinen kasa. Pieneksi ja tarpeettomaksi jäänyttä lapsiperhevermeistöä nimittäin. Mies kiikutti viime viikolla kaksi säkillistä tavaraa ja vaatetta Ipanaiselle (Näkinkuja 4, Hakaniemi, Hki), jossa meillä on myyntiaikaa tästä päivästä kahdeksi viikoksi eteenpäin.

Myynnissä on muun muassa vauvojen vaatteita kokoon 68 asti, niitä kaikista tyttömäisimpiä vaatteita kokoon 98 asti, Tricot Slenin trikoiset kantoliinat (musta ja ruskea), kaikki raskausvaatteeni (myös raskausuikkari tulevana kesänä paksuilevalle), pieniä kestovaippoja, isoja ja pieniä kestovaippaimuja, itselleni vääränkokoisia ja -mallisia Boobin imetysvaatteita, raskausajan tukivyö, bellybind, kirjoja, retroleluja ja – jos vain ehdin jossain välissä sen viedä myyntiin – kattoon ripustettava Uinua-kehto ompelemieni vuodevaatteiden kera.

Mä valitsin Ipanaisen myyntipaikaksi alun perin siksi, että pakettiin kuuluu hinnoittelu sekä myyntipaikan ylläpito. Riittää siis, että käy viemässä tavarat paikanpäälle ja myyntiajan loputtua noutaa pois myyntivoittonsa sekä myymättä jääneet tuotteet (ellei sitten tahdo Ipanaisen järjestävän myymättä jääneet vaatteet hyväntekeväisyyteen, sekin onnistuu). Aika on rahaa, ja sitä aikaa ei nyt ole lainkaan liikaa. Mielelläni siis maksan ekstaa siitä, että joku muu hoitaa hinnoittelun, laputtamisen, myyntipöydän ylläpitämisen ja myymisen. Mutta tajusin tavaroita läpikäydessäni, että enhän minä olisi edes voinut niitä myydä itse.

Kun istuin ullakon lattialla järjestellen vaatteita kirpparille meneviin ja mahdollisille tuleville sukupolvelle säästettäviin, jouduin tekemään pientä surutyötä. Minä en enää ikinä saa kantaa ylpeänä raskausvatsaani näissä mutsiusvaatteissa, eikä meille enää ikinä tule vauvaa, joka mahtuisi näihin pikiriikkisiin vaatteisiin. Se haikeus yllätti, sillä luulin olevani enemmänkin vain huojentunut, että vihdoin ullakkoa voi alkaa myös tyhjentää, eikä vain täyttää.

Vaatteita viikatessani kävin myös läpi liudan muistoja. Miten paljon niitä voikaan vaatteisiin liittyä, en ymmärtänytkään! Tuo hänellä oli päällä, kun olimme Suomenlinnassa sinä ihanana aurinkoisena päivänä. Tuo päällä hän söi ensimmäisen kerran kiinteitä ruokia. Tämä oli hänen lempparipaitansa, jota ei olisi saanut edes pestä. Tämä body päällä kuopus tuli synnytyslaitokselta kotiin, mutta valkoisen bodyn sijaan taittelin talteen bodyn päällä olleet kirjavat potkuhousut.

Enhän mä olisi voinut niitä itse olla myymässä. Hintoihin olisi tullut muistolisää ja olisin varmasti kieltäytynyt myymästä jotakin vaatetta, jos olisi tuntunut, että ostaja ei ymmärrä sen rahatonta arvoa. Kävin saman haikeuden läpi toisen kerran, kun vauvaa odottava ystäväni kävi tonkimassa kassit läpi. En siis edes lähtenyt enää kuvaamaan, mitä kaikkea myynnissä on. Olisin pian tullut katumapäälle (tai saanut vauvakuumeen, apua!). Joten jos tarvetta on ja pääsette, menkää itse Ipanaiselle penkomaan!

Jaa