Meillä oli siskon kanssa hieno suunnitelma välipäiviksi: aarrejahti. Aioimme kiertää lähipitäjien ja kylien pikkuiset kirpputorit ja tehdä löytöjä, joista voi pääkaupunkiseudulla vain haaveilla – ainakin vain muutamaa lanttia vastaan.

No niin me kiersimmekin. Ja turhaan riuhdoimme jokaisen kirppupuljun ovea, sillä kiinni ne penteleet olivat. No onneksi ehdimme tehdä tehoiskun Vaasaan, jossa SPR:n kirpputori ei petä koskaan. Nytkin se tarjosi kirppiskiertäjille lohtua ja otti siitä lystistä yhteensä vajaan 20 euroa.

Pinottavat kipposet taitavat olla kauppojen valikoimissa edelleen, mutta on aina ilo hankkia asiat käytettyinä ja pois turhina muiden nurkista. Heti nähdessäni kipot tiesin niiden olevan hitti. Minimellä on menossa vaihe, jossa on kiva tyhjätä laatikoita sekä kaappeja ja taas toisaalta täyttää potta, korit ja roskis sinne kuulumattomilla tavaroilla. Kipot ovat siis vähän kuin matkakokoinen keittiönkaappi, jota tyhjentää, täyttää ja kolistaa. Astiat menevät sisäkkäin, niistä voi rakentaa sekä hajottaa tornin ja kesällä niiden avulla saa leivottua hiekkakakkuperheen.

Plaston kuorma-auto jemmattiin sekin odottamaan ensi kesän leikkejä hiekkarannoilla. Ja ehkä jopa yleisissä puistoissa, jos uskallan epämukavuusalueelleni. Hiekkalaatikkoleluja löytyy kirpputoreilta aina läjäpäin, eikä niistä tarvitse pulittaa paljoa. Tämäkin kuormuri irtosi alle eurolla.

SPR:llä keskityn yleensä tonkimaan tavararöykkiöitä, mutta nyt vilkaisin myös asustehyllyjä. Sieltä mukaan tarttuivat Minimelle suloiset kirjoneulelapaset ensi kevääksi. Puukengät nähtyäni meinasi lirahtaa housuihin, miten päheät! Koko on 27, joten menee vielä tovi, kunnes tyyppi pääsee näillä kopistelemaan. Mutta nyt on puukkarifanimutsin naperolla omat klopottimensa.


Pussukoiden lisäksi naisella ei kai koskaan voi olla liikaa purnukoita. Niissä voi säilöä kaikkea pipareista hakaneuloihin ja purukumeista vahaliituihin. Plastexin punavalkoiset purkit ovat kovin tutunnäköiset, mutta en millään saa päähäni, kenellä on ollut samanmoiset. Luulen, että nämä tulevat kiertämään kodissamme aina siellä, missä tarvitaan kaaoksen hallintaa ja vähän räiskyvää punaista piristämään meininkiä.

Brion Hakkan nappasin mukaan ajatuksissani antaa sen lahjaksi jollekulle retroluukkia arvostavalle lapsiperheelle. Meillä kun on jo sisarusteni vanha Jukka Hakka. Brion halvan hinnan sokeuttamana nappasin lelun ostoskoriini niin nopealla liikkeellä, että vasta Minimen mummilassa saalista tutkiessani huomasin, että Hakkasta puuttuu vasara. Joudun kai lihanuijaostoksille saadakseni lelusta toimivan – vai olisiko jollain nurkissaan ylimääräistä (kumipäistä) vasaraa?

Lakanaröykkiöiden keskeltä löysin monen kolmekymppisen mummolasta tutun kankaisen säilytinlokerikon. Se on vähän kuin köyhän naisen Uten.Silo. Kirppissäilytin 0,40 euroa vastaan designsäilytin 290 euroa. Se saa ruoskia mut siivoamaan toimistotarvike-kissanruoka-kangas-lanka-lääke- -sekasotkukaappimme, joka on jo tovin kaivannut ryhtiotetta.

Puinen traktori kippiperäkärryineen jää odottelemaan kaverikseen Brion perintöjunaratapalojen ilmestymistä tulevien joulujen lahjapaketeista. Siihen asti se saa huristella ihan itsekseen herttoniemeläiskaksion lattioilla.

Retrohelistimen nappasin mukaan ajatellen vielä kohduissa majailevia pikkutyyppejä. Helistimen malli kun on ainakin meillä osoittautunut lempparihelistinainekseksi. Minime tykkäsi heiluttaa helistimellä tahtia edelleen siihen malliin, että kunnes uusia vauvoja lähipiiriin syntyy, pidetään lahjahelistin valmiina toimintaan kuolaamalla ja heiluttamalla sitä suu leveässä ihastusvirneessä.

Kun rakastaa mummolatyyliä mustalla, valkoisella ja kirkkailla väreillä freesattuna, ei voi kuin antautua kirjottujen tyynyjen äärellä. Siellä niitä oli odottamassa uutta mummolaansa useampikin kappale, mutta 60 sentin päätähuimaavasta kappalehinnasta huolimatta mun oli valittava vain kaksi kauneinta. Miksi rinkan pitää olla niin pieni ja mahdollisuus roudata löytämiään aarteita junassa kotiin niin olematon?

Leluroinakorin pohjilta löytynyt ksylofoni on vähän rämä, mutta ajaa hyvin asiansa mummilan soittopelinä. Mä syön hikisen sukkani, jos Minime ei tahdokaan jollakin tavalla harrastaa musiikkia. Sen verran syvällä rytmi tuntuu tyypin sydämessä olevan, samaten kuin kiinnostus erilaisiin soittimiin.

Jaa: