Saimme viime talvena miehen työkaverilta hänen lapsensa vanhat luistimet, jotka olivat silloin vielä liian isot Minimelle. Mutta täksi talveksi likan jalka oli kasvanut juuri sopivaksi vaaleanpunaisiin kiitimiin. Viime viikolla kotimme lähellä olevalle kentälle tehtiin jää, ja Minime pääsi ensimmäistä kertaa terille.
Seurasi kymmeniä muksahduksia ja pyllähdyksiä. Minä olin jo varma, että kiukku siinä tulee, kun ei heti opi. Onneksi pidin mölyt mahassani. Kolmevuotiaan päättäväisyydellä ja tarmolla Minime yritti yhä uudestaan ja uudestaan ylös. Terät lipsuivat ja kieli hakeutui keskelle suuta. Pian hän pysyi hetken pystyssä. Eikä aikakaan kun hän jo liikutti terää toisen eteen. Huojuen ja hatarasti, mutta hitaasti eteenpäin kulkien.
Lisää vauhtia menoon tuli, kun tukea otettiin jääkiekkomailasta tai äidin kädestä. Ilo uuden oppimisesta loisti lapsen silmistä.
Tällaisina hetkinä sitä on äitinä aina ihan pölmistynyt. Että ihan tosissaanko siitä sydämeni alla kasvaneesta pienestä ihmistaimesta on jo tullut oma erillinen ihminen. Sellainen, joka tahtoo itse ja joka osaa itse. Juurihan olin sille koko maailma, se, josta ei haluttu olla edes vessakäynnin vertaa erossa.
Ihan mahtavaa! Meilläkin on ajatuksissa viedä kolmevuotias jäälle, kun sai serkuiltaan luistimet. On vaan tuntunut niin jännältä ettei olla vielä uskallettu.. Jes, ehkä mekin nyt uskaltaudutaan 😉
Minäkin tuun peräämään sitä vaunupostausta :). Tulis tarpeeseen, kovasti harkinnassa vaihto Stokken rattaisiin. Olin huomaavinani että teillä ois eri runko noissa aiemmissa kuvissa kuin viimeisimmissä…? Vaiko renkaat vaan vaihtuneet?
jee! 🙂 jos löytyy potkukelkka, limsakori tai mikä vaan lykättävä, niin johan kiitää!
jenni
Tuo on jotenkin niin hellyttävää…ja samalla huojentavaa kun vielä vasta odottaa niiden ensimmäisten viikkojen uupumusta ja parin tunnin välein tapahtuvaa syöttörumbaa..
Taitava tyttö! Itse olen aikoinani harrastanut luistelua kilpatasolla ja kovasti mietin laitetaanko meidän tytölle luistimia ikinä jalkaan, hahah! No ei vaan, ehkä ensi talvena voisi yhdessä kokeilla. (Tai ehkä mun pitää ensin verestää vähän salaa taitoja, eihän tyttö muuten usko. Ihmettelee vaan kun ei äiti uskalla edes takaperin mennä 😀 ) Mainio kypärä!
Me ajateltiin huomenna lähteä meidän neiti 2v 10kk kanssa luistelemaan, kun mun pikkusiskon vanhat luistimet löytyi tänään äitin varastosta. Olin jo aatellu, että ihan katastrofi tulee, mutta tää vähän rohkas, ehkäpä tuo meidänkin tinttana hoksaa ja oppii luistelun 🙂
Joo, sinne vaan! Ja jos ei heti onnistu, voin ottaa homman retkenä, jonka tarkoitus on juoda kaakaota 😀
Se on tosiaan odottanut tekoaan pitkän tovin, kun tuli vähän muuttujia matkaan. Kuten olet huomannutkin, miellä tosiaan runko-osa on nyt eri. Se uusin malli, Trailz, jouduttiin vetämään markkinoilta jonkun turvallisuushäikän takia. Ja meillä oli ne. Joten nyt meillä on lainassa Cruisit, kunnes Trailzien viat on saatu korjattua. En siis viitsi vaunuista vielä kirjoittaa, kun niitä ei ole missään saatavissa. Ja haluan myös katsoa loppuun, mitä tuosta takaisinvedosta tulee.
No potkukelkan puuttumista harmiteltiin! Mutta niin, limsakorikin toimisi. Tai muuttolaatikko, sellaisia meillä on ullakolla. Kiitos vinkistä!
Niinpä! Ja itsestäni tuntuu hassulta, että ihan pian tuo nuorimmainenkin jo painelee menemään luistimilla. Huh huh! Kivaa odotusaikaa sinne!
Kilpatason tekemisen jälkeen onkin varmasti vähän eri meininki ja tunnelataus kuin tälleen amatööripyllähtelijän kohdalla 😀 Pyöräilykypärä toimii tosiaan hyvin myös luistelupuuhissa.
Katastrofia mäkin odotin, mutta jopas löytyi tekemisen tahtoa likalta! Huomenna ajateltiin mennä kokeilemaan taas, mutta otetaan yllä kommentoineen Jennin neuvosta mukaan muovinen muuttolaatikko, jota voi lykätä edellä menemään.
Ihana tyttö sinulla! Ja lapsi on kyllä ihan alusta saakka ihan oma yksilönsä.
Hauska sattuma, kun juuri samana päivänä kävimme 2-vuotiaamme kanssa ekan kerran luistelemassa. Tosi kova into oli meidänkin pojalla, vaikka pyllähdyksiä tuli jatkuvasti. Pysyi pystyssä paikallaan seisten ja parin ”askeleen” verran omin avuin. Nyt onkin sitten jo 3 kertaa käyty jäällä ja edistystä tapahtuu koko ajan. Täytyy meidänkin ottaa joku tuki mukaan seuraavalle kerralle 🙂
Tietty hän on oma erillinen ihmisensä, vaikka aika yhtä silloin ollaankin, kun hän siinä sydämen alla vielä kasvaa, sisälläni 🙂 Ja syntymänkin jälkeen vauva vielä ajattelee olevansa yhtä (yleensä) äidin kanssa, kunnes noin kahdeksan kuukauden iässä vasta ymmärtää olevansa erillinen olento. Suuritarpeisen vauvan kanssa tämä piirre korostuu entisestään.
Askeleita täälläkin. Yritin hakea parempaa sanaa niille liikkeille, mutta eipä tainnut edes monipuolisesta suomen kielestä sellaista löytyä 😀 Tänään mennään taas jäälle, saas nähdä, miten komiasti nyt mennään!