Vietimme lauantaina kuopuksen nimijuhlia. Palaan pienen pojan ensimmäisiin juhliin myöhemmin, mutta tässä tunnelmia marraskuun viimeiseltä päivältä. Perheellämme oli tänään yhteinen vapaapäivä, ilma oli raikkaan kuulas ja jääkaapista löytyi paljon juhlaruokaa. Päätimmekin pakata jämäruuat reppuun ja lähteä rääppiäisretkelle lähimetsään.

Esikoinen on kysellyt useasti vauvan syntymän jälkeen, milloin taas mennään retkelle. Tai ylipäätään jonnekin. Hän on tottunut siihen, että teemme ja kuljemme paljon, ja yhtäkkiä olemmekin vain jumittaneet pitkälti neliössä koti-puisto-päiväkoti-lähikauppa. Kaikilla alkaa sen seurauksena kupoli kajahdella. Vaikka retkeily on koko perheen yhteistä lempipuuhaa, retkihommista en ole osannut edes haaveilla, ja olenkin tähän mennessä luvannut esikoiselle seuraavan retkipäivän koittavan ehkä ensi kesänä.

Retkeily vauvan kanssa

Mutta kappas! Vauva on niin hyväuninen ja muutenkin easy going, että hänen kanssaan uskaltaa lähteä tallustelemaan metsään talvikylmälläkin luottaen siihen, ettei todennäköisesti päädy imettämään huutokarjuvaa vauvaa kannonnokalle tissit palellen. Ei ainakaan viittä kertaa, kuten esikoisen aikana olisi saletisti tapahtunut. Vauva nukkuikin makeasti kantoliinassa takkini uumenissa koko parituntisen retkemme ajan. Patikoimme taas Fastholman autiohuvilalle, sillä siellä on tietääksemme kotimme lähin tulentekopaikka. Puolitoista kilometriä kotiovelta on myös sopiva matka, jos vaikka niskapaskat tai muu vauvajännyys pääsee sitten kuitenkin yllättämään.

Ja tiedättekö, taas on todettava, että retkeily on ihmisen parasta aikaa. Aurinko valaisi kylmän keltaista valoaan juuri ja juuri metsänrannan yläpuolelta, vaikka olikin keskipäivä. Oli satumaisen hiljaista, eikä edes tuuli osunut reitillemme. Talvehtimaan jääneet joutsenet lensivät Vanhankaupunginlahden yllä kaakattaen, ja meri tuntui rapisevan hiljaa jäätä enteillen. Nuotiosta nouseva savu tuoksui huumaavalta pikkupakkasen raikastamassa ilmassa.

Kukaan ei kitissyt, rähjännyt, marissut tai huutanut. Tänään viime viikkojen epätoivoiset tunnelmat tuntuvat yhtä kaukaiselta kuin ne päivät, kun meitä oli vasta kolme. Tänään neljä on ollut yhtä kuin täydellinen onni ja pakahduttava rakkaus. Ällösöpöä, mutta onneksi elämä välillä on.

Jaa: