Puolitoista kuukautta kauemmin kohdussa tekee ihmeitä sille vastasyntyneen imuteholle, jota olen aikaisemmin kokenut. Vajaa nelikiloinen mittarimato imee niin että ihmettelen, miten selkäpuolella lapaluuni eivät ole imeytyneet lommoille. Ensimmäistä kertaa imettäminen myös sattuu, kun vauva saa rinnasta ahnaasti kiinni ilman rintakumiakin. Kipu kuitenkin hellittää muutaman ensimmäisen imaisun jälkeen, vaikka niiden kymmenen sekunnin aikana olen varma, että nänni sahautuu irti.
Maitoa tuntuu riittävän tälläkin kertaa, joten haaveeni äidinmaidonluovutuksesta pitäisi onnistua. Vaikka olin aikoinaan huojentunut esikoisen imetysurakan ollessa ohitse, tuntuu ihanalta imettää taas. Olo tuntuu täydeltä ja tärkeältä, kun vauva imee ravintoa itseensä maitonoro suupielestä valuen ja silmät maitopöhnästä raukeina. Kun hän ähkäisee tyytyväisenä ja päästään rinnan suustaan, mietin jo haikeana, että joskus en enää imetä. Nyt tuntuu, etten halua lopettaa tätä ennen kuin vauva itse sanoo, että aikoo muuttaa omilleen samantien, jos en lopeta tissimaidon tyrkyttämistä.
Oli koko perheelle ihanaa voida viettää heti vauvan ensimmäinen yö yhdessä kotona. Miten erilainen alku sekä vauvalle että vanhemmille esikoisen ensiyöhön verrattuna! Vajaa kolmisen vuotta sitten pieni ihmisenalku joutui viettämään ensimmäisen yönsä tarkkailussa erossa äidistään. Mies valvoi kotona ja minä osastolla odottaen, että saisin aamun ensisyötön aikaan taas olla sylikkäin vauvani kanssa. Kun sitten aamulla sipsuttelin tarkkailuhuoneeseen, pieni vauva nukkui siellä ihan yksin tyynyliinallaan puklut, joita en ollut pyyhkimässä. Edelleen sen näyn miettiminen tuntuu kuin joku pusertaisi rautaisella nyrkillä sydäntä.
Ei kai ihmekään, että nyt kaikki on mennyt niin paljon helpommin ja luonnollisemmin. Väsy toki on, vaikka nopea synnytysurakka ei sinänsä voimia juurikaan vienyt. Noin tunnin välein tulevat herätykset tuntuvat juuri siltä, että joku herättää tunnin välein. Esikoisen ajalta tuttu hormonisoppa on ainakin vielä jäänyt tulematta niin hyvässä ja pahassa, sillä en ole saanut heittäytyä pehmeän höttöiseksi äitipääksi, jolle yön valvotut tunnit ovat vain jatkumoa sekavalle päivälle. Toisaalta tunnen oloni melkeinpä normaaliksi, omaksi itsekseni. Tajusin, että olen jopa työkykyinen, kun esikoisen aikana pääkopassani ei ollut havaittavissa minkäänlaista aivotoimintaa ennen kahdeksankuukautispäivää.
Mieluummin siis näin. Valvominenkin on pientä – mitä ei tietenkään kannattaisi vielä näin kolmen päivän jälkeen julistaa kovaan ääneen – kun imetys onnistuu sängyssä puoliunessa makuultaan ja täysiaikaisen vauvan kanssa elo on muuten jopa luvattoman helppoa. Suurin ongelma on tähän mennessä ollut se, että kun vauvan housuista löytyy paloruisku, vaipat falskaavat. Sammakkojalkaprinssillä on ollut vielä turha ajatellakaan kestovaippoja. Odotankin kauhulla, koska se vauvavuosi oikein rysähtää päälle. Ja samalla salaa toivon, jospa tällä kertaa kaikki vain yksinkertaisesti olisi helpompaa.
Samalla kun kaikki on uutta, tuntuu että näin on ollut aina. Olen niin onnellinen, että sattuu. Vauva tuntuu tutulta, eikä primitiivisen rakkauden rinnalle tulevan hellän rakkauden heräämiseen tarvittu kuherruskuukautta, kuten esikoisen aikana. Esikoinenkin tuntuu sopeutuneen tilanteeseen hienosti. Hän on ylpeä isosisko, joka ensimmäisenä aamulla kysyy, missä vauva on. Sylivajetta parivuotiaalla on aikaisempaa enemmän, mikä tietenkin on luonnollista. Kyläilijöitä odotellaan innolla, kun äiti on muuttunut 24/7-tissitelineeksi.
Seesteinen vauva-arki tulee varmasti muuttumaan tutun kaaosmaiseksi miehen isyysloman loputtua. Olen nyt näinä vajaana kolmena päivänä pohtinut monessa tilanteessa, miten ihmeessä tulen selviämään miehen työvuorojen ajan. Etenkin niiden pitkien ilta- yö- ja viikonloppukeikkojen ajan. En vielä käsitä, miten saan kaikille aamulla vatsat täyteen, joinakin päivinä vietyä lapsen päiväkotiin saakka ja itse tehtyä jotain töitäkin. Saati nyt hoidettua esikoisen iltatoimet samalla kun vauva vetää iltaista imetysmaratoniaan. Ei auta, että pää toimii, jos kroppa on vauvan keittiö, olohuone ja makuuhuone. Luulenkin, että arki tulee meillä miehen työvuorojen ajan kuulostamaan ainakin alkuun kantoliinan kahahdukselta, mikron kilahdukselta ja muumien tunnusmusiikilta.
Fiy: kiesit saatu Stokkelta
Harsot ja villikset eivät falskaa, vaikka käyttäjällä olisi paloruisku… Ne lämpenevät ja kostuvat… Ois kyllä kiva päästä vielä harsottamaan pientä. Imetyksiä ei niinkään ole ikävä. Pienen tissitakiaisen otetta ensipäivinä ei ole ikävä. Miten hampaattomalla suulla saakin noin tiukan otteen?
Nyt nautit tästä, etkä huoli tulevasta!
Ihana postaus! Muutenkin vasta pari päivää sitten löysin tänne blogiisi. Paljon onnea uudesta tulokkaasta! Meillä täällä yksi juuri vuoden täyttänyt mussukka mukelo rämäpää ja vaikka toista lasta ei meillä ole haaveissa (tai ehkä juuri siksi?), on niin ihana eläytyä näihin uuden vauvan postauksiin <3
Kaikkea hyvää ja jään mielenkiinnolla seuraamaan teidän ”uudistunutta” arkea 🙂
Terkuin,
Pirita
http://www.aurinkoisiaaamuja.blogspot.fi
Ihanaa lukea sun postauksia, kun siellä vietetään ihan samaa aikaa, kuin täälläkin. Vauva nyt viikon vanha, esikoinen tosin jo 4v, mutta ihan samanlaisia mietteitä täälläkin suunnalla. Miten ihmeessä selviän esikoisen kanssa yhtään mihinkään, kun tissitakiainen tankkaa monesti
tunnin välein ja lähteminen mihinkään on jo kahden aikuisen voimin kaa-os-ta! Imetys tuntuu ihanalta taas ja tuntuu hyvältä tehdä jotain ”tärkeää”. Meillä myös esikoisen vauvavuosi oli erittäin rankka, lapsi huusi ensimmäiset 3kk, joten nyt kädet ristissä toivomme josko tämä tapaus olisi edes hitusen helpompi..
Jaan myös fiiliksesi, kuinka paljon paremmassa kunnossa – niin fyysisesti kuin henkisestikin, sitä on nyt, viikko synnytyksestä, kuin esikon ajoilta. On ihanaa jo ulkoilla ja päästä tekemään asioita mitä ei vielä pari viikkoa sitten ison mahan kanssa kyennyt tekemään.
Kaikkea hyvää sinne ja ihanaa vauva-arkea teille 🙂
Voi älä huoli, kaikki varmasti järjestyy! Mää odotan kolmatta lasta omasta tahdostani ilman miestä ja uskon täysin, että selvitään täyspäisinä kaikki. Oikein paljon kaikkea hyvää sinne!
Hyvin se menee! kaikki joustaa niin siitä se lähtee näin4kk kokemuksella 🙂 Meillä muuten neuvolatäti antoi luvan ulkoilla vasta kun syntymäpaino oli saavutettu( meillä oli noin viikko).
On pitänyt aiemminkin kommentoida, että muutenkin tämä kaikki on ollut miljoona kertaa parempaa kuin ekalla kerralla 🙂 tsemppiä!
Äkkiä vauva oppii syömään vaikka kävelet, autat siskoa vessassa tai syötät samalla siskoa, eikä heti irroita otettaan. Sillain ne hoituu 🙂 hetkellisesti viimeviikolla mulla oli 1kk, 2v, 3v, 7v ja 8v tässä (kaksi pienintä ei omia) ja siinä sitten vauva sylissä äkkiä muistui että miten toimitaan. Paitsi pulloa tarjotessa kyllä tarvitsin kaksi kättä, sen imetyksen sijan 😀 ei kyllä hillinnyt mun neloskuumetta vaikka yölläkin heräsin vauvan alkaessa syömään toisessa huoneessa
vaunupostaus!!! kaipaan!!
Meidän pojalle meni heti synnytyslaitokselta kotiin päästyä Imse Vimsen new born -kokoiset vaipat, siis sisävaipat ja kuoret, niitä mitä on ollut joitain vuosia sitten äitiyspakkauksessa setti. Niitä saa aika halvalla nettikirppareilta, koska Imse Vimseä ei pidetä hyvänä merkkinä (omasta mielestäni vaipat ovat loistavia). Meidän lapsella on todella kapeat jalat ja on muutenkin vähän ruipelo, joten new born -vaipat menivät yli neljä kuukautta.
Täälläkin kaivattaisiin vaunu postausta! Aivan ihanat! Ja onnea ihanasta prinssistä!
Tosi paljon onnea! Ihanaa, että saitte pienen pojan 🙂 Mulla on poika ja tyttö ja kätilö jo synnärillä totesi, että nää tytöt on hankalia 😉 Ja niinhän se on ollut. Pojan vauvavuosi oli helppo ja muutenkin elo taisaisempaa kuin tytön kanssa. Mutta siis sitä piti sanoa, että nauti ja kaikki järjestyy kyllä. Aika menee niin nopsaa, että pian sillä vauvalla on jo jotain rytmiä ja opit tosiaan imettämään mitä kummallisimmassa paikoissa ja asennoissa. Onnea, onnea!!
Harsot voisivat tosiaan toimia! Pitäisi vain hankkia kuivaliinoja, ettei märkä harso tunnu ikävältä iholla. Tissitakiaisen hampaattoman suun teho on kyllä aikamoinen. Ihan on pitänyt tarkistaa, ettei siellä sittenkin ole pieniä naskelihampaita 😀
Juu, näin pitää tehdä. Eihän sitä lomallakaan mietitä – vasta kuin ihan vikoina päivinä – miten kamala dealineputki on tulossa heti loman loputtua.
Kiitos paljon onnitteluista, onnekkaaksi tässä itsensä tunteekin! Kiva, että löysit tiesi tänne lähiöön 🙂
Esikoisen itkut alkoivat parin viikon kuluttua syntymästä, joten täälläkin jännitetään, kuinka nyt käy. Alkuasetelmat ainakin lupaavat parempaa. Pidetään siis peukkuja, meille ja teille!
Minä tapasin vaihtaa kuivan harson heti, kun harso kastui. Pian vauva oppi siihen, että märässä vaipassa ei tarvitse olla ja alkoi huutaa heti, kun vaippa kastui. En tiedä, onko tällä ollut yhteyttä siihen, että meidän muksumme ovat oppineet hyvin nuorina potalle ja käytännössä kuiviksi. Luultavasti ei. 😉
Voi ihanuutta! Onnea koko perheelle! 🙂
Kyllä se arki siitä lähtee rullamaan, älä suotta murehdi. Meillä kaksi poikaa, joista toinen rv 36 syntynyt ja toinen 42+2. Kummallakin aloitettiin kestovaippojen (Fuzzit ja milloin millaisillakin sisuksilla suurimmaksi osin bamboo fold-it) käyttäminen noin parin kk ikäisinä. Poikien kanssa piti olla tarkkana, että se paloletku sojottaa alaspäin (tarkkana piti olla myös potalla ja pöntölläkin alkuun, ettei pissat lentele minne sattuu ;-))
Ihanaa vauva-aikaa, nauttikaa joka hetkestä!
Anni
Kerroit imetyksestä ihanasti – hiukan haikeana muistelin juuri tuota vauvojen raukeaa ja täysinäistä oloa ruokailun jälkeen, kun ovat jo puoliunessa maidosta, sillä omat vauvat on jo imetetty eikä uusia ole tulossa.
Uskon, että isompi paino todellakin merkitsee ja viikot tietysti myös imetystaipaleen alussa. Kokenut kätilö minulle joskus sanoi, että kunhan kolmen kilon rajapyykki on saavutettu, niin imetys helpottuu (omat vauvani ovat olleet täysiaikaisia, mutta pienikokoisia viikkoihin nähden). Veikkaisin, että teidän vauva kohta pidentää imetysvälejä. Tsemppiä!
Ihan pakko kirjoittaa tähän, että meillä on kyllä ollut päinvastoin; pojan kanssa imetyksen alku oli äärettömän hankalaa, kun taas tytöt olivat pätevämpiä heti alusta alkaen. Muutenkin tytöt olivat rauhallisempia, nukkuivat paremmin jne (mikä tietysti suurelta osin saattoi johtua juuri tuosta 'helpommasta' syömisestä).
Oi onnea ja iloa koko perheelle :)!!! Ihanaa, että sait kokea hieman rauhallisemman alun kuin ensimmäisellä kertaa 🙂
🙂 Onnea vielä! Me odotetaan edelleen…. saa nähä minä päivänä tapahtuu! Mua jännää kun 1v4kk on nuorin, vanhemmat 4v ja 10v kyllä menee mutta tuo toisiksi nuorin haastaa <3 ..............
Meillä oli käytössä ihoa vasten harson kanssa bambuisia imuja, ei tunnu ihan niin inhottavalta märkänä ihoa vasten kuin harso
-Miia
Imse Vimset ovat meidänkin kapeasääriselle pojalle toimineet hyvin ihan vastasyntyneestä lähtien. Nyt tosin alkavat olla jo liian pieniä kun 2 kk tyyppi on kerännyt painoa hirmu vauhtia. Suosittelen!
Ihanaa. Mahdottomasti onnea koko perheelle!
Hurjasti onnea pienestä pojasta! Pitää kommentoida tuohon selviämiseen, että kyllä sitä selviää yksin kun mies on töissä. Mun mies on myös paljon poissa, välillä myös öitä. Toki kahden lapsen (4v ja 1v8kk) aamutouhut vie aikaa ja hermoja, mutta kyllä kaikesta on selvitty. Nyt omalta osalta mietin miten pärjään kun 3kk päästä meillä on kolme lasta… Tsemppiä teille ja ihania vauvantuoksuisia hetkiä! -Elsi-
Mukavaa lukea, kuinka tällä kertaa ainakin alku sujuu leppoisasti. Toivottavasti tyyppi pysyy lunkina 🙂 Ihania vauvapäiviä sinne lähiöön!
Jospa se esikoinen on se vaikein? 🙂 Meillä esikoispoika ainakin oli TOSI haastava ja silti toista toivotaan eli EIKS VAAN että toinen on yleensä helpompi?! Saa vähä valehdellaki nyt 🙂
Älä murehdi vielä etukäteen tulevia, vaikka tiedän itsekin, että se on helpommin sanottu kuin tehty 🙂 ihania imetys- ja vastasyntyneen nuuhkimispäiviä sinne. Meidän kuopus on vasta 2,5 kk ja silti tuntuu, että siitähän on ikuisuus, kun se syntyi. Imetyksen alkutuskat ovat kyllä vielä tuoreessa muistissa: http://www.lily.fi/blogit/momfie/imetystyylia-ja-tuskaa mutta alun kivuista selvittyäni täytyy vain huokailla onnesta, kun imetys sujuu ja vauva nauttii 🙂
Oih, ihana lukea näitä tunnelmia. Ja VOIH, olin jo ehtinyt unohtaa tuon imetyksen jälkeisen ”maitopöhnän”, jota meillä poliittisen epäkorrektisti maitohumalaksi sanottiin. 😉 Se ilme ja ne silmät ovat jotain liian suloista. Niisk!
Totta, varmasti kaikki järjestyy. Pakkohan sen on, on sitä ennenkin useampia lapsia perheessä ollut 🙂 Paljon iloa sinne odotukseen!
Kunhan kikkakolmoset ja rytmi löytyvät, varmasti kaikki menee hyvin. Vauva on nyt muutama kymmenen grammaa syntymäpainostaan, mutta meiltä ei ulkoiluja kielletty.
Mä olen ajatellut, että tällä kertaa opettelisin varmuudeksi imettämään kantoliinassa/repussa, vaikka sitä ei suositellakaan. Kun esimerkiksi ruuan laittamiseen ja ulkovaatteiden päälle auttamiseen tarvitsen kaksi kättä. Kai nekin yhdellä kädellä menisivät, mutta kaksi vapaata kättä olisi plussaa. Onneksi lapsi sentään syö itse, joten siihen ei mun käsiä enää tarvita 🙂 Niin ihana, että teillä on voimia ja rakkautta lainalapsillekin!
Olen lueskellut blogiasi aina välillä, ekaa kertaa kommentoin. Jännä oli lukea poikasi syntymästä. Itselläni on hiukan samanlaisia kokemuksia. Suunnittelemattomasti alkunsa saanut esikoinen keväällä 2012 syntyi ennenaikaisena ja huolta oli alkuun; toinen hyvin tarkkaankin laskelmoitu tulokas taas tasan 3kk sitten siten, että 5 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevassa sairaalassa ehdittiin olla reilu 20 minuuttia lähinnä ponnistamassa poika ulos. Täydenkympin synnytys ja kympin poikakin. Synnärillä viikonloppua viettäessä tuntui, kun olisin voinut heti jo juosta vaikka maratoonin ja kotiintultuakin olo oli niin työkuntoinen pari viikkoa, että siinähän ollessa ja puuhatessa nelihenkistä elämää.
MUTTA. Sitten puhkesi jonkinasteinen baby bluesia voimakkaampi masennusolo. Blogistasi päätellen sinulla ei esikoisen kanssa rakkaus roihahtanut heti rintaan; minulla täysin päinvastoin. Esikoinen oli niin tarvitseva ja hoikka rääpäle, että rakkauden lämmöt heilahti mittariin samantien. Toisaalta esikoinen myös pian keskolasta päästyään söi kuin pieni linnunpoikanen, toisen kanssa aluksi oli tekemistä imuotteen ja rintatulehdusuhkien kanssa.
Synnytys oli nopea, mutta synnytyksen jälkeenkin jäi ikään kuin hyrrä pyörimään. Menoa ja tekemistä riitti, monta asiaa tapahtui äkkiä, vieraat tulivat ja menivät, oli lempivuodenaikani, ja kaikkea kesäistäkin oli vielä koettava ja tehtävä… lyhyesti sanottuna: koetin elää sitä 1-lapsisen äidin elämää. En pysähtynyt. Äkkiä vauva tuntui vieraalta, eikä mikään ihana ja kesäinenkään tuonut iloa kuten ennen. Pihan ja kasvipalstan kasvit notkottivat satoaan korjaamatta, vaikka olin sitä hellinyt ja kasvatellut pitkin kevättä ja kesää.
Kun sitten pyörin harmaissa ajatuksissani, tajusin, että lopulta minun olisi pitänyt ensimmäiset viikot vaan hautautua vauvani kanssa omaan pikku pesään, tutustumaan, hellimään ja ihmettelemään häntä. Ja ottaa vaikka muukin perhe mukaan. Unohtaa koko muu maailma. Uutiset, työt, harrastukset ja tehtävät. Olen aina ollut tekevä, menevä ja aikaansaava, monta rautaa tulessa samanaikaisesti. Mutta nyt olisi pitänyt heti keskittyä vain tasaamaan hengitystäni elämänmuutoksessa. Synnytyskin oli nopeudessaan ns. helppo – mutta pää ei päässyt mukaan. Raskausjännityksen vapautuminen oli rankkaa: tajusin, että koko kesän olin niin tietoisesti kuin alitajuisestikin jännittänyt ”milloin se syntyy”, kun esikoinenkin oli ollut ennenaikainen. Läheisten luona oleskellessa saatiin tasattua pahin rumba valmiin ruokapöydän ääressä, pyykkivuorten ulottumattomissa. Sittemmin lääkkeenä äidin oloon on ollut rentoutumista, paljon läheisyyttä kuten kantoliinailua, vauvaan tutustumista ja juttelua – vaikka aina ei olisikaan niin lepertely-päällä, muiden kanssa keskustelua ja monien ihmisten rohkaisua sekä ennen kaikkea täydellisyydentavoittelusta luopumista (ai, kun se kirpaiseekin!). Tajusin, että se yhden tutun ja tuoreen isän ”Hyvää lapsivuodeaikaa!” -toivotus jo synnärillä ei ollutkaan minua koskematonta vanhanaikaista hölynpölyä, vaan että se todella sisältää jonkun viisauden siemenen.
Kerron tämän siksi, että halusin jakaa kokemuksen siitä, että joskus voi uupua, vaikkei millään olisi itsestään sitä uskonutkaan. Tietenkin jokainen meistä on erilainen, ja jokainen äiti- ja vauva-suhde muotoutuu omakseen. Vaikka toki tiettyjä lainalaisuuksia, kuten hormoneja on olemassa. Eikä kukaan ole superäiti, eikä tarvitsekaan olla. Keskeneräisyys on hyvästä, ja siitä rehellisyydestä blogissasi tykkäänkin. Tsemppiä ja vauvantuoksuista lapsivuodeaikaa! 😉
Ensimmäisiin yksinhuoltajaviikonloppuihin kannattaa kyllä buukata apuja, mutta äkkiä se lähtee sujumaan. nukkumaanmenorutiinit tehokkaiksi ja silleen… mä olen myös antanut itselleni anteeksi vaiks välillä kiroan ja raivoon, ja huudan esikolle. Pyydän anteeksi ja taas jatketaan. kyllä se on kuluttavaa olla yksin kahden kanssa ei se ihan tosta noin mene, mutta paljon sitä oppii ja kolmen kk jälkeen helpottuu.
Jonkinlaista ratkaisua pitää kehitellä, tai sitten mennään vaan kerttiksillä siihen asti, että ostetut ja ompelemani nb-kokoiset vaipat ovat rimpulalle sopivia. Tällä maitotankkauksella siihen ei luultavasti kauaa mene 🙂
Joo, sellainen on tulossa! 🙂 Pitää vain ensin saada vähän enemmän käyttökokemusta, että osaan kertoa kieseistä tarkemmin niin hyvät kuin huonot puolet.
Joo, meillä oli juurikin niitä läjäpäin käytössä esikoisen ekoina vaippoina. Sitten menin ja myin ne pois, kun olin että ei enää ikinä vauvavuotta ja lisäksi myös vähän sitä mieltä, että jos kuitenkin samaan rumbaan joskus lähdemme, haluan käyttää ihoa vasten sellaista kangasta, joka ei tunnu märältä. ImseVimsejen kanssa meillä oli käytössä kuivaliinat, ja mukamas taskuvaippoihin siirryttyä vaipattamisesta tuli helpompaa.
Sellainen on tulossa, jahka käyttökokemusta kertyy tarpeeksi 🙂 Ja kiitos onnitteluista!
Musta ainakin tuntuu, että vaikka nyt kuopuksenkin kohdalla haastetta heti alkuun olisi tuonut ennenaikainen syntymä, olisi toisen vauvan kanssa silti ollut helpompaa. Vauvahommat ovat jo tuttuja ja perusjutut tulevat selkärangasta. Ja etenkin, kun itse ei ole niin pihalla ja vereslihalla kaikesta. Onneksi ei enää koskaan tarvitse olla esikoistaan odottava ummikkomutsi 🙂
Hehee, paloletkun kanssa toimimisessa onkin ollut harjoittelemista 🙂 Täällä mennään edelleen kerttiksillä, mutta tällä maitotankkaustahdilla rimpulajalat ovat pian ihan sopivia nb-vaippoihin.
Joo, ihan varmasti isompi koko ja etenkin ne täydet viikot merkitsevät. Onneksi nyt ei tarvinnut lähteä lypsy-pullo-tissi -rumbaan! Ja imetysvälitkin ovat alkaneet jo pidentyä, kun alun maitotilaus on nyt toimitettu perille 🙂
Olen vasta bongannut blogisi tulevan äitiyden vuoksi. Monesta tekstistä olen lukenut, että kommentoit uusia vaunuja tarkemmin, mutta se teksti ei millään nyt osu silmääni. Olisin kiinnostunut noista Stokkeista. Mitä mallia ne ovat? Itse olen nyt ihastunut Stokken trailz -malliin, mutta tahtoisin tietää, kuinka soveltuvat talviolosuhteisiin.
Kiitos, jos jaksat kommentoida ja mukavia taaperoaikoja sinne <3
Vaunut ovat tosiaan Stokken Trailz-malliset, niistä kirjoitin tarkemmin täällä. Toivottavasti siitä on apua vaunupohdinnan kanssa – ja paljon onnea, iloa ja jaksamista paksuiluun!