Raskaus on täysiaikainen! En olisi ikinä uskonut sitä etenkään niinä hetkinä, kun olen maannut sikiöasennossa sohvalla ennenaikaisten supistuksien rynniessä päälle. Viikko onkin hyvä aloittaa mother blessing -juhlilla, jotka ihanat ystäväni ovat järjestäneet. Mieli täynnä tsemppaavia ajatuksia ja kroppa hemmoteltuna olen valmis synnyttämään.

Olo on kevyempi sekä fyysisesti että henkisesti. Raskausmyrkytysepäily on edelleen niskassa, mutta päivittäisessä verenpaine- ja pissatestiseurannassa ei ole tapahtunut muutosta suuntaan tai toiseen. Mieli antaa luvan hellittää, ja pitkästä aikaa nautin raskaana olosta. Saunon, pyöräilen, kahvittelen, ompelen ja sytytän kynttilöitä pimenevissä syysilloissa. Käymme perheen kanssa leffassa, ulkona syömässä ja retkillä. Ehkä liikkumisen ansiosta kroppa ei tunnu niin raskaalta kuin edellisinä viikkoina, ja turvotuskin vähenee selvästi.

Parantuneesta yleisfiiliksestä huolimatta käyn hitaalla. Lapsen päiväkotipäivien aikana tarkoituksenani on hoitaa alta pois roikkuvat duunisähköpostit, pitää kirjanpitoa ajantasalla, vastata kaikkiin rästissä oleviin blogikommenttehin, kirjoittaa postauksia varastoon ja hoitaa muita duunihommia. Ja jos aikaa jäisi, tahtoisin myös ommella ilman innokasta miniassaria. En ikinä saa tehdyksi puoliakaan päiväksi laatimastani to do -listan hommista.

Tissirintamalla huomaa, että valmistautuminen vauvan saapumiseen on käynnistynyt todenteolla. Miten sen nyt korrektisti sanoisi: meininki leuan alla on normitilaan verrattuna pinkeä ja iso. Maitoa on tihkunut jo usean kuukauden ajan, mutta se on ollut enemmänkin tukkeutuneiden putkien yskimää ruostetta. Nyt hanat näyttävät taas olevan putsussa ja auki, sillä maitoa olisi tyrkyllä heti. Esikoisen aikana muutamaa maitotippaakin sai odottaa syntymän jälkeen pari päivää, mutta kai meininki on nyt eri, kun meijeri on jo kerran aikaisemmin pyörinyt täysillä tehoilla.

Tällä viikolla herään yöllä supistuksiin. Tajuan, että vaikka kipeitä supistuksia on tullut ja mennyt pitkin raskautta, tämä on ensimmäinen kerta, kun herään niihin yöllä. Olen hetkessä täysin hereillä ja valppaana. Yhtäkkiä tunnen valtavan jysähdyksen. Koko lantio sätii ja häntäluu on irrota paikoiltaan. Luulen jo seuraavaksi vesien menevän, mutta tilanne rauhoittuu. Olisikohan vauva kiinnittynyt, kun vielä edellisviikon neuvolassa terkkari tunsi pään hieman liikkuvan.

Hassut ja vihlovan kipeät tuntemukset lantiossa jatkuvat jysähdysyön jälkeenkin. Kuin vauva poraisi päätään lantiooni ja jytyyttäisi luitani siinä samassa. Välillä mojaukset tulevat niin yllätyksenä, että jalat meinaavat mennä alta. Tällaisia tuntemuksia en muista kokeneeni esikoisen raskauden aikana, joten kyseessä on kai loppuraskauden jännyydet, joita en viime raskaudessa ehtinyt saada osakseni.

Raskausviikon päättävänä lauantaina olen tanssinut ja ähissyt supistusten kanssa koko päivän. Mieskin alkaa olla varma, että nyt se on menoa. Vatkaan lantiotani pöytään nojaten, kun lapaluun alle tuntuu työntyvän vihlova piikki. Toinen puoli selästä vetää totaalijumiin. Ei hemmetti, noidannuoli! Sen kanssa onkin sitten kiva lähteä vauvaa pukertamaan! Noh, onneksi bebe päättää sittenkin vielä viihtyä all inclusive -hotellissaan, sillä supistusten laannuttua vain noidannuoli varmistaa, että saan kokea taas yhden huonosti nukutun raskausyön.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

Share: