Olipa kerran kuluneena kesänä helteinen päivä Naantalin Muumimaailmassa. Se oli, noh, sanottaisiinko että elämys. Valmistauduin päivään tsemppaamalla itseäni. Päätin ottaa lapsenmielisen asenteen ja ottaa ilon irti pienistäkin asioista. Ja että jos oma ilo ei riittäisi, nauttisin siitä, että lapsi on muumeista joka tapauksessa totaalisen pähkinöinä. Lapsi jaksaa hienosti kulkea mukana mun menoissa, joten nyt mentäisiin täysin hänen ehdoillaan.
Huh. Asennoitumiseeni tuli takapakkia jo ennen Muumimaailmaan rynnimistä, kun emme onnistuneet löytämään Naantalista mitään kunnollista kasvisapetta. Se sapettaa aina, ja murjottaja pyrki tunkemaan esiin. Ruokapettymyksen lisäksi nieleksin kuitenkin jotenkuten alas myös Muumimaailman sisäänpääsylippujen kalliit hinnat. Silti alueella iski ahdistus. Ryysis ei ollut edes valtavin, mutta pakenemisrefleksi kytkeytyi päälle. Tekisi mieli syyttää raskausvatsaa, mutta totta puhuen olisin varmasti normiolosuhteissakin joutunut puuskuttamaan vähän väliä kaksinkerroin kyetäkseni jatkamaan.
Kuinka nauttia Muumimaailmasta lapsen ehdoilla
Siirryin siis suunnitelmaan B. Revin riemun irti siitä, että lapsella on saletisti kivaa. Ja niin myös oli. Vaikka nurkan takaa yllättänyt ensikohtaaminen jättikokoisen ja puhumattoman muumihahmon kanssa sai aikaan – kuten Valeäiti osuvasti kutsui myös oman lapsensa reaktiota Muumimaailmassa – paskahalvauksen, vierailu idolien luona oli tuhannesti parempaa kuin jättimäinen jäätelötötterö.
Loppupäivästä – kun itse olin saanut sen jäätelön ja väkikin oli jo vähentynyt – aloin minäkin rentoutua. Käytiin moikkaamassa muumitalon asukkaat rauhassa, kun ympärillä ei ollut lapsia kuin muurahaiskeossa. Istuttiin penkeillä ihastelemassa kauniita saaristomaisemia, kun vihdoin vähäisillä penkeillä oli tilaa väsyneelle raskausruholleni. Lapsi sai valita alueen kaupasta yhden muumihahmon ja pitkän harkinnan jälkeen päätyi Niiskuneitiin.
En oikein vieläkään tiedä, onko Muumimaailma aikuisen vinkkelistä katseltuna uhka vai mahdollisuus. Mutta kun katselen, millä rakkaudella lapsi kuljettaa nyt jo nuhraantuneeksi muuttunutta Niiskuneitiä mukanaan minne meneekin, oletan keskiluokkaisten muumikärsimysteni olleen kaiken hien, tuskan ja epämukavuusalueen rajojen kolistelun arvoisia.
Meillä tämä asia ratkaisi kuin itse itsensä – lapsen kummiperhe pyysi, saisivatko viedä hänet mukanaan Muumimaailmaan. Voi kyllä, saatte viedä! Totaalinen win-win: minä sain vapaapäivän, lapsi sai 2,5-vuotiaan kapasiteettinsa täyteen elämyksiä ja kokemuksia, joita käsitellään edelleenkin (yli kuukautta myöhemmin) lähes päivittäin.
Mä nostan kummeille kaikkia omistamiani hattuja: he jaksoivat roudata 3 lasta melkein 6 tuntia (!) tuolla. Ja mikä käsittämättömintä – lapsi ei ollut (tietenkään) malttanut rattaisiin nukahtaa päiväunilleen, mutta EI silti ollut nukahtanut parin tunnin paluumatkalla autoon, vaikka siinäkin meni jo sitten nukkumaanmenoaikakin ohi yli tunnilla. En tiedä mitä amfetamiinia ne lapselleni oikein antoivat, mä en olisi IKINÄ pystynyt tuohon. Sitä paitsi lapsi oli vielä muumiriemua täynnä (eikä siis arseeseen ammuttu kiukkukarhu) kotiin palatessaan.
Lapsenikin muuten sai luvan valita yhden hahmon kaupasta – olivat tarjonneet niiskuneitiä ja melkein kaikkia muitakin pehmoisenpyöreitä, mutta vain yksi kelpasi: Nipsu. Harmi kun ei täällä kotosalla amerikkalaiset kaverit oikein ymmärrä mikä se semmonen rotan ja kengurun välimaaston näköinen eläin oikein on 🙂
Luojan kiitos Muumi-helvetti odottaa minua aikaisintaan ensi vuonna, kun lapsi alkaa lähennellä kolmen vuoden ikää. Alle 2v pääsisi toki ilmaiseksi, mutta oma lippu maksaisi silti… Elätän toivoa, että mikäli lapsi alkaa osoittaa kiinnostusta muumeihin, joku sukulainen tai kummi haluaisi viedä hänet sinne! Itse en oikein ymmärrä Muumimaailman hypetystä – olen asunut pienen ikäni sen lähistöllä, käynyt siellä joskus kakarana enkä muista sen olleen mitenkään huikea elämys.
No höh, minusta Muumimaailma on aivan huikea ja olin itse ihan yhtä pähkinöinä kuin lapsikin. Ihana paikka 🙂
Kummeille pisteet, hyvin vedetty! Mä kyllä tahdoin itsekin Muumimaailmaan, sillä ajattelin oikealla asenteella päivästä tulevan mukavan – ilman että sitä mukavaa pitäisi pinnistelellä. Esimerkiksi Junibacken Tukholmassa oli mahtava! Tosin Astrid Lindgrenin luomissa saduissa on mulle sitä lapsuuden taikaa, Muumit olen löytänyt vasta lapsen myötä. Muutenkin muumipäivänä taisi itselläni olla kivi kengässä tai jotain, kun pakene-nappi painautui niin pohjaan saakka.
Ei sinne tosiaan omasta mielestäni kannata mennä, jos lapsi ei ole muumeista innostunut. Kalliit liput koko sakille, ja suurin riemu taitaa kuitenkin olla niiden muumihahmojen näkeminen. Että jos niistä ei innostu, hommassa ei oikein ole pointtia.
Mulla oli joku paha asennevamma tuona päivänä. Olin varma, että tykkäisin siitä myös, olenhan ollut vaikka Junibackenissa enemmän innoissani kuin lapsi.
Itse odotan myös että pääsen muumimaailmaan. Tammikuussa tulee maailmaan tämä ihana tekosyy, kunhan se vain hieman siitä kasvaa 😀 oon ite ollut tosi kova muumifani ihan lapsesta, aikuisena vaan katsoo vähän eri vinkkelistä noita muumeja. 🙂
Mä ymmärrän hyvin. Itse olen lapsesta asti rakastanut Astrid Lingrenin satuhahmoja, miksi odotinkin innolla vierailua Junibackenissa. Lapsi oli hyvä tekosyy, että minäkin pääsin sinne vihdoin viime keväänä täpinöimään! 😀
Itsekään en nauti suuresti lasten ryysiskohteista, mutta Muumimaailma on sittenkin mukavimmasta päästä. Siellä voi paeta rannalle, kun tuskanhiki pukkaa pintaan. Voi vaikka miettiä uivansa Australiaan 😉 Onneksi lapsella on muumeja fanittava kummitäti, joka jaksaa kiertää riittävällä innolla.
Muumimaailmavisiitti vaatii ilman muuta hiukan taustatyötä ja suunnitelmia. Kyllä Naantalista ihan (kasvis)ruokaakin saa, vaikka Kailon saarelle ottaisinkin omat eväät (ja ehdottomasti kesällä biitsivälineet) mukaan. Miksi lasten kohteissa suomessa on aina ruokana nakkeja ja ranskalaisia ja pyttipannua ja hattaraa?
Kaupungin rannassa on kuitenkin useampikin ihan mukava ravintola ja esim. kylpylähotellin thaimaalainen on käsittääkseni herkullinen tuttavuus. Täytyy muistaa että kyseessä on pikkukaupunki ihan Turun palveluiden kainalossa. Ryysiksestä kannattaa välillä poiketa sivukaduille hengähtämään ja ihailemaan vanhaa kaupunkia, saa olla ihan rauhassa. Myös muita nähtävyyksiä kuten Kultarannan kaunista puutarhaa kannattaa lapsen kanssa harkita. Niin ja paikallisvinkkinä pikkuisemman lapsen voi vielä Muumimaailmaan ilmaiseksi kävelykierrokselle talvella (silloin pulkka mukaan jos lunta) ihmettelemään talviunessa tuhisevaa laaksoa. Silloin sitä ruokaa ei kyllä sitten saa mistään kun myös ravintolat horrostavat!
Ranta on kyllä oiva pakopaikka muumisaarella! Muumien fanitus on varmasti hyväksi lapsen aikuisseuralaiselle reissun onnistumisen takaamiseksi.
Me oltiin tehty sen verran taustatutkimusta, että mieleenkään ei tullut syödä Muumimaailmassa. Oltiinkin menossa johonkin thaimaalaiseen, nimeä en nyt muista, mutta se ei sitten ollutkaan vielä sunnuntaina aamupäivästä auki. Suurin osa muistakin ravintoloista oli kiinni vielä siihen aikaan. Niinpä oli tyytyminen rannan ravintoloihin, joita kierrettiin useampi (hyvän) kasvissapuskan perässä. Lopulta löytyi yksi paikka, josta vegenä sai muutakin kuin pizzaa. Asiakaspalvelu oli vain totaalisen ala-arvoista. Nyt jälkikäteen mietittynä olisi kannattanut sapuskoida Turussa, jossa yövyttiin.
Mutta tiedätkö mitä, sä sait mun innostumaan Muumimaailmasta talvella! Kuulostaa satumaiselta! Se retki pitää ehdottomasti toteuttaa joku kerta Turussa käydessämme, etenkin jos on kunnolla lunta.
Mulla oli Muumimaailmassa tosi kivaa ja niin oli lapsellakin. Mutta olenkin oikein teemapuistofiilistelijätyyppiä.
Ihania kuvia varsinkin lapsen innosta! Ei vanhemmalla voi aina olla hyvää reissupäivää, mutta kyllä lapsen intopiukeus jaksaa silti lämmittää. 🙂
http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/07/27/kay-muumilaaksoon/