Paskoista paskoin viikko, jonka voisin heti vaihtaa vaikka peräpukamaan. Mies on suurimman osan viikosta edelleen reissussa satojen kilometrien ja huonojen puhelinyhteyksien päässä, mikä ajaa mieleni ja kohtuni huolikierteeseen. Supistelee, mikä saa pelkäämään, mikä taas saa aikaan lisää supisteluja. Yritän tietoisesti olla murehtimatta, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Välillä mielialaan tulee vaihtelua, kun huolen tilalla on ihan vain vitutusta tilanteesta. 

Perun monet viikon menoista, jotta voin ottaa lapsen kanssa rennosti. Silleen kiva ajatus, mutta lapsen mielestä rennosti ottaminen on sama asia kuin tylsyys, mälsyys ja seinille hyppiminen. Yhden sisällä kökityn tuskaisen päivän jälkeen tajuan, että kaikki voivat paremmin, kun ei anneta neljän seinän kaatua niskaan. Pyörimme kylillä ja ulkoistamme ruuanlaiton ravintoloille.

Pinna on silti kireällä. Olen paskoista paskoin mutsi. Teen kaikki kasvatusmokat, joita yleensä pyrin tietoisesti välttämään. En jaksa kuunnella lasta. En varoita häntä tarpeeksi ajoissa muutoksista. En jaksa kertoa, mitä tehdään, miksi ja koska. Raivoan asioista, jotka ovat vahinkoja, eivätkä edes niin isoja asioita. Kiroilen. En jaksa kysellä syitä lapsen harmituksille, vaan hermostun itsekin. Ei ihme, että lapsi kiukkuaa ja tekee kaikki mahdolliset metkut.

Nukun vielä huonommin kuin viime aikoina yleensä. Saatan valvoa monta tuntia keskellä yötä. Tai vetää puolihorroksessa koko yön ja olla aamulla ihan pihalla siitä, nukuinko oikeastaan yhtään koko yönä. Väsyttää, mutta ei uneta.

Hormonit jylläävät kehossa ja olen herkillä. Itken ilman syytä ja syystä niin paljon, että en enää jaksaisi. Alan tuntea oloni yhtä sekopäiseksi kuin esikoista odottaessani. Ja mä kun luulin jo selviäväni tästä raskaudesta ilman nupin kajahtamista! Yhtenä aamuna aamupala nousee varoittamatta ylös. Oksentaminen tässä vaiheessa raskautta on tuttua esikoisen ajalta, jolloin se tuntui olevan kropan keino kertoa, että nyt päässä alkaa paine muodostua liian suureksi.

Loppuviikosta kellotan supistuksia kahteen asti yöllä. Mitään järkevää laskutoimitusta en kuitenkaan saa aikaiseksi, sillä jomotus on jatkuvaa. Mitä nyt vain siirtyilee vatsan puolelta selkään ja takaisin. Yleensä supistukset laantuvat tovin kuluttua siitä, kun pääsen menemään pötkölleni. Nyt oltiin kuitenkin jo jännän äärellä. Jossain vaiheessa aamuyötä hätkähdän hereille ja tajuan helpottuneena, että supistukset ovat loppuneet.

Plussana viikosta sanottakoon, että viikkaan vauvanvaatteet lipastoon ja mies tulee reissusta takaisin kotiin. Ja etenkin että vauva on edelleen turvallisesti kohdussa. Tämän pohjakuopan jälkeen ei voi olla kuin parempia viikkoja edessä. Toivottavasti vielä ainakin viisi viikkoa.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

Share: