Väsy on niin jäätävää, että töihin keskittyminen on vaikeaa. Ajatukset ovat tahmaa ja mikään ei kiinnosta. Otan joka päivä päikkärit, sillä en muuten jaksaisi iltaa lapsen kanssa, saati nyt kirjoittaa vielä blogia lapsen mentyä unille. Tahtoisin vain nukkua.
Viikkoon osuu kaksi kuvauspäivää, joista selviän omaksi yllätyksekseni. Pitkiksi venyvien päivien jälkeen alavatsa kramppaa pahasti. Se ei lupaa hyvää loppuraskaudelle, sillä Minimetä odottaessa juuri samanlaiset krampit yltyivät lopulta supistuksiksi ja päätyvät siitä ennenaikaiseen synnytykseen.
Tällä viikolla juon viimeisen kahvini. Olen vähentänyt kahvin juomista heti kahden viivan jälkeen ja myös miettinyt kahvin lopettamista jo aikaisemmin. Typeräähän moista kofeiinilitkua on vauvan kiusaksi litkiä. Kahvi on kuitenkin välillä ollut ainut tapa selvitä sovituista töistä. Vaikka viimeinen kahvilakahvini maistuu jumalaisen hyvältä, sen jälkeiset muutamat sumpit ystävällä eivät enää laske. Lopulta ajatuksin kahvista oksettaa. Kroppa ja vauva itse kertovat, mikä on parasta.
Viikonloppuna matkustan lapsen kanssa ystävien luo Turkuun. On ihanaa nähdä rakkaita ihmisiä pitkästä aikaa, mutta itse olen hävettävän huonoa seuraa. En meinaa jaksaa puhua. Lapsi ei lauantaina suostu nukkumaan päiväuniaan, vaikka yritän nukuttaa häntä epätoivoisena tunnin ajan. Epätoivoisena siksi, että olen itse valmis nukkumaan siitä hetkestä ensi syksyyn. Kotimatkalla junassa näytän varmasti siltä kuin olisin kamoissa. En pysty väsyltäni kuin mongertamaan lapselle, ja silmät muljahtelevat väkisin kiinni.
Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Niin tuttua. Täällä alkoi juuri 10.viikko ja 5.viikosta lähtien laatta on lentänyt ja olo on ollut toiselta planeetalta. Vaikka tätä en toivo kenellekään, on helpottava lukea muistakin zombieodottajista. Meillä kanssa toinen tulossa ja ikäero alle kaksi vuotta. Mielenkiinnolla odotan mikä akka peilistä kurkkaa takaisin sen ekan vuoden jälkeen 😉 Kivaa odotusaikaa!
Voi apua, mun pitää varmaan lopettaa näitten viikkopostausten lukeminen. Kolmessa vuodessa olen unohtanut mitä ne ekat viikot oikein olikaan, mutta nämä palauttaa muistot mieleen liiankin elävästi. Mihin olenkaan taas itseni pistänyt? Jospa toinen kerta olisi helpompi, onhan se, joohan? Viimeksi pahoinvointi alkoi sinä päivänä kun alkoi kesäloma ja kesäloma enempi ja vähempi etovasti. Jos nyt menee samalla aikataululla, viimeiset pari viikkoa töissä ennen lomaa tulee olemaan tuskaisia.
Tsemppiä laattavaiheeseen! Toivottavasti se siitä helpottaa. Pahinta ehkä on, että ei tiedä, kestääkö se yhdeksän kuukautta, pari kuukautta vai pari viikkoa. Lohduttautua voi ehkä sille, että suurimmalla osalla odottajista pahoinvointi kuitenkin helpottaa. Itse voin tällä hetkellä viikolla 18 ihan superisti 🙂
No satontaanko, että toka kerta pahoinvoinnissa velloessa on siitä jännä, että ei voi työpäivien jälkeen levätä, kun on yksi termiitti jo tekemässä iltoihin säpinää. Mutta jostain syystä kuitenkin kestin henkisellä puolella sen laattausvaiheen paremmin. Aijjee, sulle on kyllä tulossa jännä kesä. Mulla oli ensimmäisen aikana oli juurikin sellainen koko kesän kestänyt krapula. Huh. Että mitäs tässä nyt sanoisi, varmaan että tsemppiä!
Kiitos 🙂 Viimeksi käänteen teki puoliväli. Tuo vaihe on kiva kun pahoinvointi on mennyt mutta maha ei vielä muserra alleen 🙂 sitä odotellessa.
Hei, nyt sanon tämän, vaikka saan tietysti päälleni jotain negatiivista. Tavoitteeni ei ole itselläni negatiivinen silti. Sinunhan pitää hankkia itsellesi lepoa ja rauhaa, jos synnytit jo kerran ennenaikaisesti ja toisella kerralla on samoja oireita! Työn teon vähentäminen tai sairaslomalle jääminen hetkeksi ovat jossain mielessä rankkoja juttuja, jos on orientoitunut työhön jne., mutta sen rinnalla että lapsi kärsii ennenaikaisesta syntymästä, se on pieni juttu. En tuomitse, sanon tämän vain. Itsekin synnytin ennenaikaisesti, ja kadun aivan helkkarin pelkkaristi etten jäänyt silloin aiemmin sairaslomalle ja oikeasti ottanut rennommin, vaan painoin vaan pitkää päivää ja tein raskasta työtä. Olisin tehnyt niin paljon, että olisin saanut kokea täysiaikaisen raskauden ja saanut lapsen heti viereeni, saati sitten kaikki ne riskit ja stressi lapselle syntyä ennenaikaisesti! Voi ei, kuulostan moralisoijalta ja sellaiselta, joita kaikki vihaa, mutta oikeasti tarkoitan hyvää. Sanomani on oikeasti vain tämä: Pidä huoli että saat levättyä ja tee se oikeasti ajoissa!
Olet ihan oikeassa. Ja olen täysin samaa mieltä. Ehdottomasti pitää löysätä tahtia, jos raskaus sitä vaatii. Etenkin kun takana on ennenaikainen synnytys. Nyt sen todella tiedän, ekassa raskaudessa en. Siksi olen nyt myös herkempi kuuntelemaan kroppaani ja säikähdän helposti kaikenlaista nipistelyä ja kramppia, joita en ehkä ensimmäisessä raskaudessa olisi edes noteerannut aivoihin asti. Tällä kyseisellä raskausviikkolla ja sitä seuraavalla olin lähellä perua pakollisiakin duunimenoja – vähemmän tärkeät jätin suosiolla tekemättä – ja anoa lisäaikaa kirjoitushommille, vaikka se freelancerina on pirun hankalaa ja kallista. Vauva on kuitenkin se kaikkista kallein ja arvokkain. Raskauden kannalta työni ei onneksi muuten ole fyysisesesti raskasta, mutta joskus kuvauspäivinä tulee tavaroiden nostelua.
Onneksi nämä pahoinvointi- ja kramppiajat ovat jo takana, ja nyt melkein raskauden puolessa välissä voin todella hyvin. Tuntuu jopa, että olen elämäni kunnossa. Pystyn esimerkiksi edelleen treenata normaalisti, raskaimmat hypyt ja vatsarutistukset vain korvaan muulla, kun ekassa raskaudessa tässä vaiheessa mun oli jo pitänyt omaa kroppaani kuunnellen siirtyä mammaversioihin. Varmasti mammajumppa-aika vielä tässäkin raskaudessa tulee, mutta nyt en voi kun nauttia, kun olemme kroppani kanssa samaa mieltä siitä, mikä on hyvästä.
Joo, ja anteeksi, luulin että tämä teksti oli tämän hetken tapahtumia, kun päiväys oli 9.toukokuuta. En tajunnut lukea ensimmäistä sanaa. Ja tietysti teet kaikkesi levätäksesi, minulle on vaan syntynyt omien raskauskokemusten jälkeen tarve sanoa asiasta aina, kun tuntuu että jollakin on vastaava tilanne. Ehkä joskus puutun liian voimakkaasti, mutta olen jotenkin järkeillyt, että minun kuuluu jollain tavoin välittää omaa kokemustani muille, jotta asiat voisivat mennä paremmin. Eli, tosiaan, tarkoitus ei ollut huono, vaikka tässä tapauksessa varmaan ylireagoin, kun asiat ovat jo paremmin. Voi hyvin!