Viereisestä Korkeasaaresta kantautuu leijonien karjunta, ja graffitit voittavat vielä väri-ilottelussa säkkiviljelmien antimet. Pian betonin keskellä kasvaa taas rehevänä hyötykasvimaa. Starttasimme neljännen kesämme Kalasataman säkkiviljelijöinä, ja kommelluksia sattui heti alkuun.

Viljelmien avajaistalkoot osuivat toukokuiseen helleviikonloppuun. Multaan pääsivätkin saman tien tomaatit, kesäkurpitsat, maissi, avomaakurkku, munakoisot ja muut suunnitelmiemme mukaiset taimet. Herneet ja pavut kylvettiin siemeninä suoraan kasvupaikalle. Riemu loppui kuitenkin heti seuraavalla viikolla, ja helteiden jälkeen lämpömittari heilahti lähelle nollaa. Ja hellepäissämme kenellekään meistä kolmesta viljelypaikkaa jakavasta ei ollut tullut mieleen suojata taimia harsolla.

Seuraavalla kastelukerralla näky oli surullinen. Tomaatit olivat loukkaantuneet verisesti hallan armoille jättämisestä ja lerpattivat voimattomina. Myös kurkku kurtisti kylmässä tummuneita lehtiään. Onneksi en ole vanhempieni tapaan marja- ja vihannesviljelijä. Meinasi tulla itku, vaikka viljelyalaa on vain muutama neliömetri ja paha mieli rahallista menetystä suurempi.

Mutta niin on kuulkaa jännää kaupunkiviljelijän elo. Olisiko se ollut lempeämpiä tuulia puhallellut sää, minun lepertelyni kasvipoloille vai innokkaan minipuutarhurin pikiriikkisessä kastelukannussa kasveille kantamat vedet, mutta osa tomaateista on tehnyt paluun kompostin porteilta. Hivenen kellertävin lehdin, mutta selvästi rehvakkaana. Nyt odotamme jännityksellä, aikovatko kaltoinkohdellut tomaatit suoda meille satoa vai härnäävätkö vain.